sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

Mestarillinen startti mestariluokkaan


Nyt oli sellainen päivä rally-tokossa, että oksat pois! Avattiin mestariluokka samantien oikein tuplakisoilla ja kylläpä saivat mäyräkoirat loistaa! 

Minä olin A-kisassa poikkeuksellisesti lähtövuorossa ennen Lucy-neitiä. Mentiin Emännän kanssa radalle kevyellä höntsäilyasenteella ja treenifiiliksellä ja mikä jottei! Sellainen rauhallinen tunnelma sopi minulle ja homma pysyi kasassa loppuun asti. Liikkeestä maahanmeno piti uusia ja oli siellä muitakin pikku juttuja, mutta Emännällä irtosi leveä hymy, kun hän näki tulostaululle ilmestyneen tuloksen: 93/100 pistettä! Tulos riitti luokkavoittoon asti ja se olikin samalla elämäni ensimmäinen luokkavoitto! 


Minun ensimmäisellä radallani ei päästy aivan yhtä rentoon fiilikseen ja tulin esitelleeksi tuomarille istumistaitoani silloinkin, kun ei olisi pitänyt, joten ekalta radalta tulokseksi nolla. 
    B-kisassa olinkin sitten paremmin mukana ja pakko oli nokittaa Ronin huippusuoritus yhdellä pisteellä: 94/100 pistettä! Tässä kisassa se riitti kuitenkin vasta kolmanteen sijaan, mutta sain hyvästä kiristäni ekaradan nollan jälkeen vielä tuomaripalkinnonkin. 

A-kisan kartta
Äkkiseltään näytti aika pitkältä sokkelolta, mutta oli se kolmessa minuutissa kuitenkin selvitetty. 

 B-kisan kartta 

B-kisassa minun suoritukseni ei ollut ihan niin hyvä. Emäntä ajatteli pitkän autossa odottelun jälkeen herättää minut yhdellä patukan noudolla. Siinä oli yksi patukan nouto liikaa. Jäin vinkumaan patukan perään, joka vielä meni essun taskuun mukaan radalle. Mieleen ei meinannut mahtua ensin muuta kuin se kaivattu patukka. 
    Merkille lähetys piti uusia, kun en löytänyt ensin sitä pihkuran kartiota. Pisteitä oli kuitenkin vielä 94 kolmanneksi viimeiselle kyltille. Uusi kääntymistehtävä "tulppaani" meni sillä tavalla hassusti, että kuononi lipsahti väärään suuntaan Emännän selän takana. Hän ei nähnyt, kävinkö kokonaan väärällä puolella, eikä muistanut, voiko vielä uusia. Onneksi ei uusittu, koska uusinnat oli jo käytetty ja väärä kuonon asento oli vain -3. Emännän epäröinti aiheutti kuitenkin sen, että minäkin hämmennyin ja istuin pikkuisen maahan matkalla ja viimeisellä tehtäväkyltillä esittelin aivan oman sovituksen tuplatäyskäännöksestä. Näistä ropsahti siis -20 pistettä aivan loppumetreillä. Sain kuitenkin toisen hyväksytyn tuloksen pistein 71/100, että ei yhtään hullumpi startti MES-luokkaan! 





Palkinnoksi saatiin herkkuja ja kettuja. 

12 kommenttia:

  1. Nyt loppu sanat tämmöseltä suulaammaltahhii kaverilta! Iha on superhuippuhienot suoritukset kummaltahhii :) Voe hyväihme tokkiisa ku työ ootta sittä HYVIÄ!! Onnee onnee tuhannesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei tätä meinannut ensin käsittää Emäntäkään, että kerrankin meni kisat niin kuin oli harjoiteltu. Mäyräkoiran täytyy aina päästä yllättämään. Hyvässä tai pahassa. ;) :D

      Poista
  2. No siellähän on oikein mäyräkoirien tulosputki päällä, upee homma! Ettei vaan olisi kesän aikana tiedossa lisää titteleitä? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidetaan jatkaa tässä lajissa kisaamista vasta syksyn tullen, mutta sepä vasta temppu olisikin, jos tittelin tästä saisi! Sellaista mäyräkoiraa ei vielä taida ollakaan, joka kolme kertaa olisi saanut yli 95 pistettä mestariluokassa, mikä on valioitumisehto. Koulutustunnuksen saa kolmella hyväksytyllä tuloksella (yli 70 pistettä) ja se ehkä on jonakin päivänä mahdollinen, jos sama hyvä vire toistuu jonakin toisena päivänä. :)

      Poista
  3. Vain taivas on rajana teille! Mahtavan isot onnittelut kummallekin ihanuudelle.
    Mitäs muuten Tupla-patukat tekee koirien palkintojen joukossa, eikös se ole suklaata? Onko niitä koirillekin sopivina versioina vai palkitaanko "ohjastajakin"? Kyselen tässä toiveikkaana, jos Palvelijatar mullekin hankkisi yhden patukan maistiaisiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Emäntä näytti korjaavan parempaan talteen Tupla-patukat. :( Ei saatu maistaa. Hän oli kuulemma "ansainnut" ne.

      Poista
  4. kennelmaijannan@gmail.com18. kesäkuuta 2019 klo 13.44

    Wou! Paljon onnea upeista onnistumisista! Kyllä mäyräkoirasta on moneksi :) Hatunnosto hyvästä esimerkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kunnon herkkujen vuoksi mäyräkoirakin on valmis monenlaisiin temppuihin. ;)

      Poista
  5. Onnea ihan sylikaupalla molemmille !
    Teillä pitää kohta olla oma talo kaikille mitaleille ja pokaaleille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tällä kertaa ei "onneksi" tullut pokaaleita vaan syötäviä ja leikittäviä palkintoja. :)

      Poista
  6. Isot onnittelut teille molemmille upeista suorituksista! Te olette kyllä superhyviä.

    Hipun emäntä

    VastaaPoista