Loppuviikko oli aika pitkäveteinen, kun Emäntä sairasti yhden jokavuotisista flunssistaan. Kaksi päivää makasimme kolmestaan sängyssä ja tapani mukaan toisena päivänä minä aloin olla niin pitkästynyt, että yritin saada Emännän tolpilleen vinkumalla ja häntää heiluttamalla. Lauantaina hän oli onneksi sen verran paremmassa kunnossa, että siirryimme Ninnin ja Moonan luo aloittelemaan syyslomaa.
Jestas sentään! Mikä sieltä tallin seinän läpi tuli?
Mitä kummallisia hevosen kaltaisia otuksia te olette?
-Me olemme aaseja, mutta mitäs kummallisia, matalia koiran kaltaisia otuksia te olette?!
Lauantaikävelyllä nähtiin elämämme ensimmäiset ihkaelävät aasit. He olivat oikein säyseitä otuksia ja heillä oli turvallisuuspäällikkönä lammas, joka tuli kellarin katolle ihmettelemään ohikulkevien koirien aiheuttamaa hässäkkää. Ninni ja Moona näet intoutuivat vähän haukkumaan.
Paluumatkalla ylitettiin yksi pelto ja sen jälkeen mentiin pienen suon läpi.
Tässä vaiheessa ihmiset eivät vielä pitäneet mitenkään kummana, kun Roni makoili hetken suo-ojassa. Pihalla Emäntä teki joitakin rally-tokoharjoituksia ja ensin Roni olisi kovasti vain halunnut istua, mutta muutamat liikkeet onnistuivat kuitenkin.
Sisälle päästyä alkoi kuitenkin mahdoton ralli. Roni kimpoili huoneesta toiseen ja ryömi sänkyjen ja sohvien alle ja taakse ja hieroi välillä itseään mattoihin. Takajalat sätkivät ja Roni alkoi jo läähättää hermostuksissaan. Naiset yrittivät peuhata Ronin turkkia läpi ja tunnustella tassuja, korvia, kulkusia, mitä tahansa, mistä syy oudolle käytökselle olisi voinut löytyä, mutta mitään näkyvää tai tuntuvaa syytä ei löytynyt, vaikka koirapoika oli selvästi tuskissaan.
Emäntä muisti, että tämä sama oireilu on tapahtunut kerran aiemmin juuri saman pellon ylityksen jälkeen. Muuta syytä ei lopulta keksitty kuin pellolla ollut suuri määrä pystyyn kuolleita nokkosia. Tarkemmin katsoen Ninniä lukuunottamatta me muutkin nuolimme hieman tassujamme, mutta vain Roni on niin herkkä, että polttelevat jalkapohjat saivat levottomuutta aikaiseksi.
Vähitellen Ronikin rauhoittui ja kohta hän jo paini Moonan kanssa kuten ennenkin.
Sunnuntaikävelyllä käytiin läheisellä lintutornilla. Kun oltiin kävelty noin 100 metriä, Roni löysi pellolta ihanan ripulin ja se osui napakymppiin keskelle selkää, kun Roni piehtaroi siinä. Edes Moona ei halunnut tämän jälkeen leikkiessä purra Ronia selästä, kun siitä tuli paha maku suuhun. Lenkin jälkeen Roni joutui vaahtokylpyyn.
Kunniasanalla! En minä enää karkaa mihinkään (kauas). Päästä meidät vähän irralleen, jooko!
Uusi luottokaksikko Ninni ja Moona.
Ninni ja Roni
Nelikko lintutornilla. Ninni (4v 5kk), Roni (5v 2kk), Moona (1v 5kk), Lucy (6v 9 kk)
Lapinkoirat saivat kiivetä lintutorniinkin, mutta meidät maastonakit kahlittiin puuhun kiinni maan tasalle. Emäntä ei kuulemma olisi kestänyt sitä stressiä, että me olisimme loikkineet monen metrin korkeudessa avoimilla portailla.
Ylhäällä tornissa Emäntä muisti, että hänellä olisi ollut järjestelmäkamerakin mukana reissussa, mutta se jäi Moonan ja Ninnin talolle. Pari kännykkä räpsyä siis vain lintujärveltä. Tai lammelta.
Hiljaista oli, kun arktisen muuton pääjoukot olivat jo menneet. Muutama joutsen lensi yli ja pari oletettavasti telkkää sukelteli lammella.
Ninnin ja Moonan seurana heidän tarhassaan tallustelee 6 kanaa. Minä vähän välttelen kanoja, mutta muut eivät ole niistä millänsäkään eivätkä kanatkaan ole koirista moksiskaan. Kanat ovat todella uteliaita ja ne tonkivat kaikki paikat.
Pihalla ollaan vähän treenattu rally-tokoa ja sunnuntaina tehtiin ratatreeniäkin. Kanat odottivat niin kiltisti vuoroaan, että lopulta nekin saivat kokeilla rally-tokoa. Ihan hyvin ne seurasivat omaa emäntäänsä ja leivän muruja.
Kukahan meistä pääsee seuraavaksi?
Mahtisupee lomareissu, kuamat! Ihan kaikkee kivaa, kakkaa myäden. Parhautta.
VastaaPoistaOli kyllä mukavaa lomailla parhaiden ystävien luona! Kakkayllätys ilahdutti muita paitsi Emäntää. :D
PoistaVoi Roni parka! Onneksi polttelu helpotti. Toivottavasti siellä flunssapotilaskin nyt on kunnossa.
VastaaPoistaMahtavan upeaa laatuaikaa olette viettäneet, kaikkea tuollaista ei kaupunkilaiskoira osaa edes kuvitella kokevansa ikinä.
Hetken vallitsi epätoivoinen olo, kun Emäntä mietti, täytyykö jostain lähetä etsimään eläinlääkäriä vielä lauantai-illan ratoksi, mutta onneksi tilanne selvisi omia aikojaan, kun polttelu helpotti. Emäntäkin on ollut ihan reipas, että oikein mukavasti loma on sujunut. :)
PoistaAasit, lampaat, kanat, kaverit! Hyväntähen ku on ollunna haaskoo teejjän lomalla :) Ja vielä semmonen makonen kakkakierähyssii...mahtiloma kerrassaan.
VastaaPoistaPaetsi tuo Ronin poltteluhomma...onneks mänj ohi.
Elo on ollut taas mallillaan. :) Onneksi se polttelukin meni ohi. Tai mikä lie olikaan...
PoistaMinä oon aina miettinyt, että eikö nokkosenpistot tunnu koirissa ollenkaan, kun ainakin nenänsä ne on niin monesti työntäneet nokkospuskiin ja koipeakin nostettu, että pakko on ollut saada osumaa, mutta mitään eriskummallista ei koirissa silti näy. Nähtävästi ne toisille koirille kuitenkin voivat aiheuttaa oireilua. Tuli mieleen oma lapsuuden pyöräilymatka, kun olin ensimmäisiä kertoja kapealla hiekkatiellä äidin kanssa pyöräilemässä ja auton tullessa vastaan väistin liikaa tiensivuun ja kaaduin pyörineni ojaan. Ei siinä muuten olisi kuinkaan käynyt, mutta oja oli täynnä nokkosia ja minulla keveät kesävaatteet...
VastaaPoistaVoi kurja... Melkoiset nokkosen polttamat olet mahtanut lapsena saada.
PoistaEi ollut aiemmin tullut mieleen, että nokkonen tekisi koiralle jotain, eikä toki täyttä varmuutta ole nytkään, mutta mitään muutakaan selitystä ei keksitty. Ei ollut näkyviä haavoja eikä ötököitä enää lokakuussa. Ja kun Ninniä lukuunottamatta muutkin vähän nuoleksivat jalkojaan, niin jokin yhteinen tekijä tuntui loogiselta.
Kanat ovat hauskoja elukoita. Voisin ottaa niitä itsellenikin. En vain usko, että kestäisin Karpon kimakkaa sanailua. Paimentakoot harakoita. Ne eivät sentään ole koko aikaa pihassa. :) Ei sitä kameraa aina tarvitsekaan mukana olla. Nykyisillä kännyköilläkin saa ihan kohtalaisia kuvia - toisilla hieman parempia kuin toisilla.
VastaaPoistaKoirat tottuvat kanoihin todella nopeasti. Kolmen lapinkoiran aikana on ollut kanoja ja kukaan niistä ei ole pitemmän päälle jaksanut olla kanoista kiinnostunut tai haukkunut niitä. Ainakaan kauaa... :D Kanojen elämää on todella hauska seurata. Se on kuin saippuasarja, jossa juoni etenee koko ajan, mutta mitään ei lopulta oikeasti tapahdu. :D
PoistaTäytyypä siis laittaa mietintään, josko joskus uskaltaisi koettaa. Vanhetkoon nyt ensin nuo meidän taulapäät. :D
Poista