Ensimmäistä kertaa karpalosuolla

Tänään Emäntä vei minut Ninnin ja Moonan kanssa karpalosuolle. Lucy-neiti jäi sisälle, koska Emäntä arveli hänen joko palelevan paikallaan mättäällä tai karkaavan taas jänisajoon. Kummassakin tapauksessa Emännän keskittyminen elämänsä ensimmäiseen karpaloiden keruuseen olisi häiriintynyt pahoin ja hän päätti ennakoida jättämällä Lucy-neidin lempipuuhaansa lepäilemään sohvalle. Lähdön hetkellä Lucy-neiti oli vahvasti eri mieltä siitä, mikä todella on hänen lempipuuhaansa siinä tilanteessa, kun Emäntä ja muut koirat ovat selvästi laittautuneet metsävalmiiksi, mutta Emäntä käytti Lucy-neidin kryptoniittia eli harhautti hänet ruokahoukuttimella samalla, kun me muut livahdimme ovesta ulos.

Matka autolta metsätien reunasta karpalosuolle oli hauska ja minä kirmasin iloisena Moonan ja Ninnin perässä metsään. Lapinkoirille paikka oli tuttu, koska he olivat käyneet siellä ennenkin, mutta minulle tämä suo oli uusi paikka. Jostain syystä Moona ja Ninni innostuivat haukkumaan suolle laskeutuessamme ja me vetäydyimme vaistomaisesti Emännän kanssa yhteen. Hän huuteli suureen ääneen Moonalle ja Ninnille, että mitä nämä näkevät tai kuulevat, että sekin, minkä he näkevät tai kuulevat, mahdollisesti ainakin kuulisi, että ihminen on tulossa ja antaisi meille tietä. Minusta oli turvallisempaa kävellä suolle Emännän perässä, mutta kun näytti, että suo oli yksin meidän käytössämme, rentouduin minäkin vähän hyppelehtimään omiani.

Minä olen Moona tässä aivan sinun takanasi, jos sinua vaikka alkaisi pelottaa tai tarvitsisit vaikkapa raatelu apua. Aivan tässä... takana...

Hyvin pian kävi selväksi, että karpaloiden poimiminen on aivan yhtä ikävystyttävää kuin mustikoiden tai vadelmien kerääminen, mutta tätä tehdään vain lokakuussa suolla, kun on kylmää, märkää ja hämärää, vaikka on keskipäivä.

Olitko kuulevinasi jotain Ninni? Annetaan Moonan käydä katsomassa, kun hänellä tuntuu olevan eniten virtaa tassuissaan. Jos minä olen vaikka Emännän LÄHIN henkivartija ja olen tässä häntä lähimpänä, niin sinä voit olla toiseksi lähin ja Moona voi olla tiedustelu-upseeri.

Moona ja Ninni kävivät syömään karpaloita heti, kun pääsimme suolle. Minulle Emäntä antoi ensin muutaman marjan kädestä, mutta sitten minäkin söin itse mättäältä. Tässä vaiheessa Emäntä huomasi tehneensä ehkä pienen erheen, kun kolmen koiran laiduntaessa karpaloita hänellä alkoikin tulla kiire ehtiä kerätä niitä ämpäriinsä. Onneksi marjoja oli niin paljon, että niitä riitti meille kaikille neljälle ja jäi niitä vielä karhuille ja muillekin marjannälkäisille.

Joka kerta, kun Emäntä nousi ylös, meissä heräsi toivo, että vihdoinkin jatkaisimme matkaamme jonnekin kiinnostavampaan paikkaan ja joka kerta, kun hän kyykistyi taas poimimaan loputtomia karpaloitaan, me keräännyimme hänen ympärilleen. Välillä Emäntä valitti, että istuimme parhaiden marjamättäiden päällä.

Puolitoistatuntinen kului rauhallisesti. Välillä Moona huolehti, ettei meille tule Ninnin kanssa liian kylmä ja hän paini vuoroin minun ja vuoroin Ninnin kanssa.

Ninni ahkeroi vartiovuorollaan.

Paluumatkalla autolle Moona ja Ninni ryntäsivät taas edelle kimakasti haukkuen ja minä painauduin Emännän lähelle, ettei häntä vain pelottaisi. Pääsimme kuitenkin takaisin autolle tapaamatta ketään. 

Suoretken jälkeen takkatuli tuntui suloiselle.