sunnuntai 23. elokuuta 2020

Selostus vesiriistakokeesta

 Tervetuloa seuraamaan suoraa lähetystä tämän kertaisista vesiriistakokeista! Sää on hieman sadetta enteilevä, katsotaan, miten se päivän aikana muuttuu.

Numerolla 5 suoritusvuorossa on Roni. Ensimmäisenä osiona on tänään laahausjälki. 

Roni saapuu suorituspaikalle sora pöllyten. Voimaa ja intoa on. Ohjaaja kyyristyy koiransa viereen. Hän nostaa maasta höyheniä paikalleen istumaan käsketyn koiran eteen. Hihna irroitetaan ja noin! Lähtökäsky "Hae!" kajahtaa viimein ja Roni lähtee täysillä matkaan. Musta ohjus risteilee pitkin heinikkoista rinnettä ja katoaa rinteeseen. Mutta mitä nyt?! Roni palaa takaisin päin ilman lintua! Toistuuko viimekesäinen murhenäytelmä, jossa heinäsorsa jäi metsään nollaten tuloksen jo kokeen ensimmäisten minuuttien aikana? Ei sentään. Roni ottaa vainun uudestaan. Taisi vain olla pojalla vauhtia niin paljon, että jälki hukkui hieman ensimmäisellä yrittämällä. Nyt Roni katoaa taas rinteeseen tarkemmalla vainulla. 

Odottavan aika on pitkä. Ohjaaja on kääntänyt selkänsä metsään päin.

Nyt heinikossa alkaa näkyä taas liikettä. Koira sieltä on tulossa, mutta onko lintu mukana... on se! Pienen pieni tavinrääpäle roikkuu suupielistä, mutta mitäs sitten tapahtuu? Roni pysähtyy puun taakse piiloon ja pudottaa linnun maahan. Nyt hän... kyllä... hän kierii tavin päällä noin viiden metrin päässä ohjaajasta, joka ei vieläkään tohdi katsoa koiraa päin! On tämä erikoista. Roni nostaa linnun maasta ja kantaa sitä vähän eteenpäin. Pudottaa taas ja jää katsomaan. Eikö ohjaaja sano vieläkään mitään? Treeneissä heillä on ollut tapana, että ohjaaja käskee kerta toisensa jälkeen ja Roni lällättelee vähän matkan päässä, mutta nyt koiranohjaaja ei huomaa koiraansa lainkaan. Roni hämmentyy ja tulee tavi suussaan ohjaajan taakse. Pudottaa tavin maahan ja nyt vihdoin ohjaaja kääntyy, ottaa linnun ja kehuu koiraansa! Ensimmäinen osio on saatu päätökseen!

Tuomarin pisteet 8/10.


Seuraavaksi jatkamme täältä uimastadionilta ja vuorossa on tyhjän veden haku. Roni saapuu jälleen suorituspaikalle neliveto päällä ja innosta vingahdellen. Koira käsketään jälleen istumaan paikalleen siksi aikaa, kun hihna ja panta poistetaan ja käskyn saatuaan Roni singahtaa rantaan ja kyllä hän aivan veteen asti menee. Ui hetken, mutta ei vielä riittävän syvällä. Roni päättää tulla rantaan.

Ohjaaja ottaa uuden startin. Roni taas istumaan ja uusi käsky: "Veteen!" Roni tarkastaa vähän rantaviivaa ja nyt hän hyppää yleisön riemuksi rannalla olevaan soutuveneeseen! Tässäpä vasta huumoriveikko! "Mennään veneellä!" tuntuu Ronin katse sanovan. No hän tulee kuitenkin pois veneestä ja astuu taas uimasilleen. Aivan ei vieläkään ohjaajan mielestä matka riitä. Kolmas aloitus.

Ja kyllä vain! Kolmas kerta toden sanoo tälläkin kertaa! Nythän Roni-poika lähtee oikein urakalla kauhomaan! Ohjaajakin vaikenee jatkuvasta "Mene, mene, mene, etsi, menemene" -mantrastaan. Vasen puoli alkaa olla aika hyvä, vielä jos vähän oikealle... ihan kelvollinen. Vieläkö koira koukkaisi syvemmälle? Ei taida enää into riittää. Koira kutsutaan pois vedestä. Harmillisen monta veteen menoa ennen kuin uiminen kunnolla alkaa, mutta kyllähän tuota jo kelpasi katsella!

Tuomarin pisteet 7/10.


Mukana reissussa oli mentaalivalmentaja-elämäntapa-coach neiti Lucy


Tämä viimeinen osio eli linnun nouto vedestä taitaa olla Ronille kaikkein mieluisin, eikä edes vähitellen yltynyt vesisade näytä haittaavan! Sieltä tullaan taas hihna kireänä ja nyt Roni jopa haukahtelee muutaman kerran, kun tuomaria joudutaan vähän odottamaan. Vähän on ollut huonoa tuuria tässä aiemmin suorittaneilla koirilla, kun he eivät ole nähneet linnun heittoa ja tuuli puhaltaa väärään suuntaan eli rannalta pois päin, niin linnun hajukaan ei ohjaa koiraa perille, mutta katsotaan, kuinka Roni selvittää tämän yllättävän haastavaksi osoittautuneen osion tänään.

Hihna irrotetaan ja koiraa käsketään napakoilla, toistuvilla "Paikka"-käskyillä. Hieman ohjaaja pitää siinä kättä koiran edessä, kun laukaus kajahtaa ja tavi loiskahtaa veteen. Tuomari antaa luvan ja reipas "Hae!" -käsky saa koiran irtoamaan jälleen räjähtävällä voimalla ja nopeudella veteen. Roni näyttää tietävän tasan tarkkaan, missä lintu on ja hän ui suoraan linnulle ja ottaa sen napakasti suuhunsa. Ohjaaja on jälleen kääntänyt selkänsä koiralle. Roni ui rantaa kohti, mutta ei palaa aivan samaa reittiä takaisin, vaan kaartaa vängän väkisin kaislikon kautta rantaan. Pienet ravistelut rannalla ja lintu uudestaan suuhun. Roni hiipii vähän lähemmäs ohjaajaa, mutta ohjaaja ei tee taaskaan elettäkään. Roni pujahtaa aivan ohjaajan takaa ohi hänen etupuolelleen. Nyt napakka käsky saa linnun putoamaan maahan. Ronia käsketään antamaan lintu käteen. Koira empii. Ei viitsi. Ohjaaja luopuu käskyttämisyrityksistään ja nojautuu sen sijaan käsiensä varaan eteenpäin ja kurottaa linnun maasta käteensä juuri ja juuri jalkojaan liikuttamatta. Suoritus on päättynyt. Koira palkitaan ja kytketään.

Tuomarin pisteet 7/10.


Lopputulos on siis 22/30 pistettä ja tällähän irtoaa VERI1-tulos ja näin ollen tämä on Ronin kolmas ykköstulos ja tämähän tarkoittaa sitä, että hän on uusi käyttövalio vesiriistasta! Olipahan hieno päätös tälle päivälle ja tämän kesäiselle koekaudelle!

FI JVA SE JVA FI KVA-VERI* Salamantelin Jäljen Jättiläinen
*anottu

Kiitos kaikille mukana olleille! Kuulemiin!

8 kommenttia:

  1. Hurraa ja kolminkertainen eläköön Ronille. ONNEA! Ja onnittelut tietenkin pätevälle mentaalivalmentaja-elämäntapa-coach neiti Lucylle. Hyvin valmennettu.
    Kiitos hienosta selostuksesta, oli melkein kuin oltais oltu mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Ilman Lucyn vaativaa, mutta rakastavaa läsnäoloa ei Roni varmaan olisi suoriutunut niin hyvin. ;)

      Poista
  2. Tuohon olj heleppo kuvitella se Mertaranta selostammaan :) Ihan ku oesin ite ollunna paekalla ku lukj tuota. Párekin sanoen, hurraa ja kolominkertanen eläköön Ronille!! Mahtavata. Onnee kovasti! Ja tottahan tok Lucyn rooli valamentajana olj korvoomaton tuossae. Eehän siinä jatkossa tarvihe emännän ennee ku olla paekalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Emäntää tarvitaan varmaan vielä autokuskiksi. :D

      Poista
  3. Vau! Isot onnittelut käyttövaliolle 👍👍! Kuulostaa siltä, että hienojen suoritusten lisäksi Roni tarjosi vähän viihdykettä yleisöllekin ja sehän vasta mainiota on :) !
    Tuo tyhjän veden haku on koirasta varmaan helposti vähän turhauttavaa, en tiennyt, että sellainenkin osio kisassa on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Jotain pientä kujeilua täytyy aina olla. ;)
      Tyhjän veden haku on aika haastava tottelevaisuusosio roduille, jotka eivät ole tottelevaisuudestaan tunnettuja, mutta on se ihan mahdollista opettaa näidenkin rotujen edustajille. :)

      Poista
  4. Onpa upea juttu, isot onnittelut Ronille! Ja mestareita ei synny ilman päteviä ja hyviä valmentajia sekä tukijoukkoja, joten onnittelut myös Lucy-neidille ja emännälle!

    Hipun ja Mytön emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä tämmöiset saavutukset on aina yhteisiä ponnistuksia. :)

      Poista