Tupakoirina pitkin kesää

 Lucy: Tämän kesän voi oikeastaan kiteyttää yhteen kuvaan:

Olen tänä kesänä viettänyt enemmän aikaa sisällä paikallani maaten kuin koskaan ennen mukaan lukien sen kesän, jolloin koin mäyräkoirahalvauksen ja olin kolme viikkoa häkkilevossa. Ulkona ei kerta kaikkiaan pysty olemaan tai tekemään mitään. Joskus Emäntä on antanut minun olla ulkona, kun on puuhaillut itse jotain, mutta silloin olen maannut varjossa eli aktiivisuuttani ulkoilu ei ole juuri lisännyt. Ei ole oikein sydänvaivaisia mäyräkoiria varten nämä ajat. Se on kuitenkin mainittava, etten ole erityisesti osoittanut kärsimisen merkkejä jatkuvasta sisällä köllöttelystä. Emäntä lähinnä on huolissaan fyysisen kuntoni romahtamisesta. Pieniä aktivointipuuhia on tehty sisällä viileässä, kuten herkkupalojen etsimistä, maitopurkkien repimistä ja nose work -harjoituksia.

Ronilla ei sinänsä olisi mitään terveydellistä estettä ulkoillakin, mutta ei hänkään suostu juuri pihasta liikkumaan. Postilaatikon jälkeen hänkin käy viimeistään maahan istumaan, eikä suostu jatkamaan lenkkiä. 

Jos Roni on ollut mukana ulkona Emännän puuhatessa omiaan, niin kohta on ovelta kuulunut haukku, kun Roni on pyrkinyt takaisin sisälle ilmalämpöpumpun alle viilentelemään. Emäntä on saanut siis ihan rauhassa itsekseen hikoilla pihalla sen, mitä on jaksanut puuhastella.

Viimeisin lenkki tapahtui viime viikon torstaina kello yhdentoista aikaan illalla. Lämpömittari laski vihdoin kahteenkymmeneen asteeseen, joten Emäntä pakkasi vesipullon mukaan ja kävimme kävelemässä kokonaiset kaksi kilometriä. Minäkin pystyin sen matkan kävelemään, joskin kieli pitkällä roikkuen ja kolmella juomatauolla. Viileämpi ilta- tai aamuaika olisi muuten sopiva lenkkeilylle, mutta hyttysiä ja paarmoja on ainakin miljoona! Emäntä pystyy suojautumaan vaatteilla ja myrkyillä, mutta me olemme kaikkien saalistajien armoilla. Roni varsinkin kärsii paarmoista jo niin pahasti, ettei meinaa sisälläkään uskaltaa olla edes kärpäsen kanssa enää samassa huoneessa.

Roni: Kasvaisikohan täällä pellolla lisää herkullisia sorkkia? Täältä jostain se edellinenkin löytyi...

Lucy: Eilen aamulla kävimme parin tutun koiran (ja yhden ihmisen) kanssa treenaamassa rally-tokoa. Jo aamusta oli tosi kuuma, mutta pääsin minäkin silti pienen treenipätkän tekemään mielen virkistykseksi. Toinen tuttavakoirista treenasi tokoa ja siinä minä olin apukoirana paikkaistumisessa. Tokossa on avoimessa luokassa sellainen liike, jossa koirien täytyy istua vierekkäin paikallaan ohjaajan poistuessa kauemmas. Vaikken toko-koira olekaan, niin osaan minäkin sentään istua paikallani.

Varjossa oli ihan ok lämpötila odotella vuoroaan.

Treenien jälkeen kävimme vielä uimassa. Minäkin uin, vaikkei siitä nyt kuvatodistetta ollutkaan. Tässä kuvassa olen jo kuivattelupuuhissa. Sellainen heikkous tässä uudessa kodissa on, ettei aivan läheltä ole löytynyt uimapaikkaa. Kaikki rannat ovat yksityisiä mökkirantoja, eikä niihin voi noin vain mennä uiskentelemaan. Niinpä täytyisi autolla ajaa etemmäs uimaan, ja koska se vaatisi sitten jo suurempaa lähtemisen vaivaa, niin ei olla viitsitty lähteä. Liikuntaahan se olisi uiminenkin, mutta viilentymisen kannalta sisällä viilentyy ehkä jopa paremmin kuin uimassa. Joka tapauksessa eilinen oli siis yksi aktiivisimmista päivistä vähään aikaan.

Sunnuntaina meillä kävi mukava vieras (tai vieraita, mutta jos koirablogissa vain koiravieraat lasketaan, niin sitten yksikössä...)

Aki-herra kävi meillä pitkästä aikaa kylässä. Hän saavutti heinäkuun alussa kunnioitettavan 14 vuoden iän.

Vaikka vuodet ovatkin hänestä hioneet jo terävintä särmää ja mm. kuulo on jo lähtenyt, niin varmuuden vuoksi Ronia ei päästetty Akin kanssa samaan tilaan. Aki ei aiemmin oikein sulattanut toista urosta lähellään, vaikka Roni olikin oikein nöyrä omasta puolestaan. Pihalla urokset olivat hihnoissa hetken samaan aikaan, ja Aki käänsi tällä kertaa kohteliaasti päätään pois päin eikä ollut Ronia näkevinäänkään, mutta ettei mitään ikävää välikohtausta pääsisi syntymäänkään, niin Roni oli vierailun ajan makuuhuoneessa portin takana. Näin Aki-herra sai turvallisin mielin tallustella ympäri taloa.

Minulla on sen sijaan ollut Akiin aina mutkattoman välinpitämättömät välit. Kunnioitamme toinen toistemme yksityisyyttä, emmekä tuppaa iholle tai muutenkaan turhaan huomaa toisiamme.

Näin hyvin me mahduimme jopa yhtä aikaa kahvipöydän alle. Pöydän alunenhan on minun itseoikeutettu paikkani ruokailuiden aikana, mutta niin on myös Akin paikka hänen omassa kodissaan. Minä varasin pöytäpaikan ensin ja Aki kierteli hetken vaivautuneena pöydän ympärillä. Hän halusi tietenkin kunnioittaa minua talon emäntänä, mutta toisaalta pöydän alus kiinnosti. Niinpä hän lopulta ryömi pöydän alle aivan varovasti seinän vierestä huolehtien tarkasti siitä, ettei luonut minuun suoraa katsekontaktia tai tehnyt muutakaan edes puoliksi uhkaavaksi tulkittavaa elettä. Pääsimme siis molemmat tavoitteeseemme, eikä keskinäinen rauhamme häiriintynyt.