Helpotuksen huokaus

Roni: Täten voimme ilmoittaa, että synkin huolen pilvi alkaa hälvetä Lucy-neidin yltä ja ruokahalu on jo käsittänyt joitakin herkulliseksi koettuja lihatuotteita. Aivan entisen kaltainen jätemylly hän ei vielä ole, mutta toivoa paremmasta on.

Lucy: Äh... suus kiinni... minä mikään jätemylly ole vaan ruokahävikin torjunnan ekspertti!

Roni: Olen uskollisesti valvonut Lucy-neidin rinnalla näinä vaikeina aikoina, enkä ole poistunut hänen luotaan kuin korkeintaan jonkin turvallisuusuhan torjuakseni.

Lucy: Sinä olet vain kerjännyt niitä herkkuja, joita minulle on syötetty! Koiranmakkaran yritit viedä minulta suustakin ja nenäni edestä lautaselta.

Roni: Saanen muistuttaa, että minäkin olen vain mäyräkoira, muttei sen pitäisi antaa himmentää uskollisuuteni haarniskaa...

Lucy: Mitä te teette?

Roni: Kaivetaan Emännän kanssa tämmöistä kuoppaa.

Lucy: Oi näyttää hauskalta! Saanko minäkin osallistua?

Roni: Totta maar. Hyppää vain monttuun.

Lucy: Mikähän kuoppa tämä on?

Roni: Minä luulin, että tästä tulee sinulle hauta, mutta et sinä taida sitä enää tarvitakaan ihan heti.

Lucy: No tehdään tästä nyt sitten kunnolla syvä kuitenkin! Tästä voisi vielä ottaa ja tästä...

Lucy: Voi että tämä on hauskaa!

Roni: Eikö olekin! Yhdessä puuhailu on niin mukavaa.

Lucy: Vai hauta... Tuntuu, että tässä on nyt joku muu koira haudattuna kuin minä.

Roni: Jaa jaa! Niin siihen tulikin päärynäpuu siihen kuoppaan. Just just... Tätäkö varten meidän piti mennä sisälle? Miten niin ei meinannut tulla istuttamisesta mitään, kun kaksi mäyräkoiraa loikoi montun pohjalla?

Roni: Loppuun vielä pieni unikkohetki, kun nämä kukat lakastuvat niin äkkiä...