Roni: Täällä ollaan edelleen. Ei tuo Emäntä meinaa muuta ehtiä enää kuin pyöritellä nuo mukulat päivästä toiseen. Mokomat eivät enää edes nuku kuin yhdet päiväunet, joten niistä ei oikein pääse eroon päivälläkään. Sitten hihkuvat pitkin öitä, ettei kunniallinen mäyräkoira meinaa saada katkeamatonta yölepoaankaan.
Päivän kohokohta on edelleen päiväkävely ja siitä on sentään pidetty vielä kiinni. Voitte arvata, että lapsosista on kyllä tuhat kuvaa kuukaudessa, mutta mäyräkoirista vain satunnaisia otoksia selästä lenkillä. Jopa pitkä perinne kuusen juurella poseerauskuvista katkesi! Minä sentään kuvautin itseni kuusen juurella, mutta lasten kanssa. Heitä siinä aseteltiin rintarinnan niin ajattelin, että nyt on ryhmäkuvan aika. Muita koiria ei sitten paikalle kutsuttukaan.
Mutta tässä siis kokoelma mäyräkoiran selkiä lenkkeilemässä:
Ps. Tänään olisi ollut Lucy-neidin 12. syntymäpäivä.
Hienoja kuvia koko teidän pesueesta. Teilläkin näytti olleen varsin lahjakas joulu kuvasta päätellen ja komeasti poseeraat siinä.
VastaaPoistaKaikenlaista kivaa, iloa ja onnea tälle alkaneelle vuodelle toivottavat Hippu, Myttö ja kaksikon emäntä
Isovanhemmat ottivat ilon irti siitä, että saivat viettää ensimmäisen joulun lastenlastensa kanssa, joten paketteja löytyi! :D Oli siellä paketti sentään jokaiselle koirallekin.
PoistaMukavaa tätä vuotta teillekin! :)
Hienoja nuo selkäkuvat(kin), kuomat.
VastaaPoistaKiitos! Parempaan ei ole nyt pystytty. Voitteko kuvitella, että Demoa ei ole edes koulutettu kunnolla poseeraamaan!
PoistaOooh, onpa vauvat kasvaneet kauniisti! Kyllä arvataan, että kaikkien elämä on saanut ihan uudet aikataulut ja toimintasuunnitelmat. Kaksi energistä ja uteliasta uutta elämää pitää teidät toiset valppaina ; ) Kaikki kuvat ovat hienoja ja informatiivisia. Helppoa kuvitella, että vanhemmille uni kelpaa aina kun on vähänkin mahdollista. Demo on ihan ammattimalli, komea ja filmaattinen. Lucy-neidille lämpimiä terveisiä pilven reunalle.
VastaaPoistaKiitos kommentistanne! Vastoin olettamustanne se on saapunut perille! :)
PoistaJoo meillä ei enää ole vauvoja vaan taaperoita. Melkein kamalampaa kuin vauvat koiran näkökulmasta. Nämä haluavat halia ja silittää ja tarttuvat karvoihin ja hyökyilevät päälle. Onneksi eivät vielä kiipeile, niin sängyssä olemme yhä turvassa.
Ihanat isot lapset jo siellä! Meillä on vielä muutama kuukausi vauvavuotta jäljellä, mutta vähän haikeudella sen loppumista jo valmiiksi mietin. Ja kovasti on koirien kuvaaminen vähentynyt täälläkin, tai sitten ne ovat juuri lapsi ja koira yhdessä.
VastaaPoistaJoo meidän vauvavuosi päättyi kuukausi sitten, mutta elämä jatkuu edelleen ja vauhti kiihtyy. :D
Poista