Sivut

torstai 25. kesäkuuta 2015

Hauska ulkoilupäivä

Aivan tavallinen aamu. Aamuruoka syöty, aamulenkki heitetty ja valmistaudumme aamupäiväunille, kun yhtäkkiä pihalta kuuluu aivan kuin Roosa-tädin haukahdus. Mutta sehän on mahdotonta. Roosa-täti asuu pitkän automatkan päässä. Jäämme hämmentyneinä istumaan eteiseen. Portaissa kuuluu ääniä. Ovikello soi. Räjähdämme vartiointihaukkuun, koska ovikello tuntuu käskevän meitä niin. Hiljennymme kuitenkin kuuntelemaan. Oven takaa kuuluukin koiran niiskutusta. Aivan selvästi Roosa-tädin niiskutusta!

Ovi aukeaa, emmekä ole pysyä nahoissamme. Siellä todella on Roosa-täti emäntineen! Pompimme, vikisemme ja nuolemme kaikkea, mihin saamme kielemme tökättyä. Roni ei edes tiennyt, että meidänkin kotiimme voi tulla toisia koiria, eikä Lucykaan ole usein joutunut omaa reviiriään jakamaan vieraiden kanssa. Mitään väärinkäsityksiä ei kuitenkaan pääse syntymään. Roosa-täti on enemmän kuin tervetullut ja Lucy antaa hänen jopa leikkiä puruluilla rauhassa.

Ihmiset istuvat alas ja käyvät syömään jotain, mitä ei ilmeisesti ole tarkoitettu meille koirille. Rauhoitumme vähän. Vain Roni yrittää välillä kiivetä Roosa-tädin päälle. Ruuan jälkeen ihmiset alkavat laittaa lenkkivaatteita päälle. Roosa-täti on niin innoissaan, että hän kulkee edes takaisin eteisessä ja haukkuu. Me mäyriäiset vain heilutamme häntäämme ja vaihdamme välillä asentoa.

Vähän matkaa kuljettuamme selviää, että olemme menossa pitkälle metsälenkille. Reitti on meille tuttu. Roni kirmailee sinne tänne innoissaan ja sille tulee ehkä puolet pidempi lenkki kuin muille. Metsässä on mukava kulkea. Siellä kuulee omat ajatuksensa ja toisten koirien terveisten sijaan on hauskaa välillä tutkia, mistä jänis on loikannut ja missä kettu jolkottanut. Joskus polun vieressä rapisee hiiri, toisinaan ojan yli on hypännyt hirvi. Kerran tällä polulla nähtiin myös karhun jälkiä.

Ylämäkien ja alamäkien jälkeen polku putkahtaa yhtäkkiä suolle, jonka yli johtaa pitkospuut. Toisaalta voi myös tehdä kuten Roni ja vain rypeä suossa pitkospuiden vieressä. Suon reunalla on laavu, jossa pysähdytään yleensä hetkeksi. Niin tälläkin kertaa. Ihmiset ja koirat juovat ja kaikille on mukana vähän herkkupaloja. Roni juoksee muutaman kierroksen täysillä laavun ympäri ja sitten vähän painitaan lenkin jatkumista odotellessa.

Möyriäiset laavulla

Roosa-täti laavulla
 Pitkä metsälenkki on 9 kilometriä pitkä. (Siinä teille, jotka epäilette, etteivät mäyräkoirat jaksa pitkiä lenkkejä!) Sen jälkeen on mukava kotona vähän oikaista selkää sohvalla ja nostaa jalat kohti kattoa.

Lopulta Roosa-täti lähtee emäntineen. Katsomme haikeina eteisessä heidän peräänsä ja yritämme ehdottaa Paremmalle mestarille, että lähtisimme vielä perään. Jonkin ajan päästä saamme ruuan ja lähdemme ulos, mutta Roosa-tätiä ei enää näy. Sen sijaan menemme koirapuistoon ja riemuksemme Laku saapuu sinne myös. Lakun emäntä heittää palloa ja Roni ja Laku hakevat sitä kilvan. Roni tosin menettää mielenkiintonsa palloa kohtaan jossain vaiheessa ja keskittyy vain juoksemaan Lakun rinnalla ja näykkimään kyljestä. Laku on ihmeellisen rauhallinen ja pitkäpinnainen eikä hermostu Ronille ollenkaan.

Lucya ei poikien pallohommat kiinnosta
Sellainen päivä siis tänään. Mutta nyt pitää mennä! Mestari taisi tulla kotiin. Hänellä on varmasti likainen nenä, joka täytyy putsata poskionteloita myöten...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti