Oikean suuntainen lauantai

 Tänään oli kerrankin päivä minun mieleeni! Oltiin kaikki kotona koko päivä. Ei ollut kiire mihinkään, oli liikuntaa ja touhua ja kuitenkin myös paljon lepoa.

Minäkin pidän viikonlopuista ja vapaapäivistä, mutta en vain ymmärrä, miksi silloin pitää aina nukkua niin pitkään? Eikö siitä vapaasta voisi kuitenkin herätä nauttimaan samaan aikaan kuin muinakin päivinä, ettei tarvitsisi nälissään odotella jalat ristissä oven raossa?

Mikä kiire sinne pihallekaan aina on! Onhan sentään ihana köllötellä peiton alla rauhassa ja heräillä itsekseen.

Minä en koskaan ryntää aamulla suinpäin pihalle, kuten Musta alamainen. Minä haluan totutella aistejani vähitellen aamuilmaan.

Kun sitten olen siirtynyt sisätilasta ulkotilaan (useimmiten Emännän hoputtamana ja narusta kiskottuna, kun Emäntä on samanlainen hätähousu kuin Musta alamainen), otan pihamaan haltuun sentti sentiltä haistellen.

Ulkona suoritan oman "Huomenta maailma" -asanani, jota saatan toistaa pitkin matkaa.

Sitten olen valmis aloittamaan aamukävelyn.

Tässä yritettiin näyttää vähän mallia siitä, kuinka häntä on ehkä hieman vapautuneempi nykyisin eikä enää niin tiukasti jalkojen välissä.

Oli niin leppoisa aamukävely, että kuvattiin muutama videopätkäkin.

Löytyi mukavantuoksuinen kohta, jossa oli kiva suorittaa lisää aamukierintää. Suosittelemme pikku piehtarointia silloin tällöin ihan kaikille!

Sitten löytyi myös mielenkiintoinen tikku ja pallukka. Ja tuosta talon kivijalassa olevasta aukosta me kurkistetaan joka aamu, koska kävellään melkein joka aamu tämä sama lenkki. Se on aina yhtä kiehtova aukko.

Jaahas. Kaikki näyttää olevan samalla tavalla kuin eilisaamuna. Ja sitä edellisenä. Ja sitä edellisenä. Ja vuosi sitten. Ja kaksi vuotta sitten... Mutta ehkä HUOMENNA täällä näkyy jotain jännittävää ja poikkeavaa?

Tämä leikki on jäänyt meille tavaksi pentuajoista:

Aina yhtä hauskaa repiä vessapaperirulla silpuksi ja löytää sisältä herkkupala!

Päivällä saatiin myös aivojumppaa, kun harjoiteltiin rally-tokoa keskenämme. Meillähän on nyt omat kyltit, kun Emäntä sai ne joululahjaksi (lahjanantajalla on kova luotto meihin, kun antoi meille samalla kertaa kyltit jo voittajaluokkaan asti, vaikkei kumpikaan ole vielä avoimessakaan!), joten tehtiin rata ja harjoiteltiin sitä.
    Radan alustaksi ei vain löytynyt kunnollista paikkaa. Jostain syystä suuria, tasaisia alueita aurataan lumesta vain autoja varten. Tyhjillä, avoimilla alueilla ei ole talvikunnossapitoa, jos niitä ei tarvita juuri parkkipaikoiksi. Lumessa kahlaaminen häiritsi tämmöisillä töppöjaloilla vähän liikeiden suorittamista, mutta hauskuutta se ei vähentänyt. Minä tulin suorastaan niin kujeilevaksi, että haastoin Emännänkin painimaan kanssani. Taisinpa jopa esittää näykkääväni häntä housunlahkeesta! Sitä en ollutkaan tehnyt vuosiin! Emäntäkin vähän hämmästyi, mitä hänen kiltille, pienelle mäykkytytölleen yhtäkkiä tapahtui.

Minä sain vielä omaa laatuaikaa Emännän kanssa, kun me käytiin tekemässä yhdessä pidempi ja reippaampi kävelylenkki. Minä nautin eniten juuri siitä, kun saa laittaa kunnolla tassua toisen eteen! Minä olen myös löytänyt sisäisen luolakoirani. Ehdin sukeltaa muutamaan ojarumpuun oikein kunnolla.

Jos ei pidä varaansa, niin mäyräkoiran kanssa lenkkeillessä voi käydä näin.

Emäntä käski tulemaan ulos, minä kiukkusin ja halusin syvemmälle.

Lopulta hetken peuhaamisen jälkeen ilmestyi luolasta taas luolakoira.

Yritin ottaa vielä vauhtia ja sukeltaa uudestaan tuonne, mutta Emäntä ei enää laskenut. Lupasi hän kuitenkin, että ehkä joskus voi vielä viedä minut tutustumaan keinoluolaan. Viisaammat vain ovat neuvoneet, että kannattaa suorittaa mejä-tulokset ensin, jos haluaa siinä menestyä, koska muuten mejä-kokeet vaihtuvat helposti lennossa luolakokeiksi, jos mieli palaa kovasti luoliin.

Illalla Emäntä yritti hipsiä mitään sanomatta saunaan, mutta onneksi oltiin Lucy-neidin kanssa sen verran skarppeina, että ehdittiin rynnätä mukaan. Löylyt kruunasivat mukavan päivän. Tällä kertaa Lucy-neiti saunoi meidät muut ulos. Hän jäi saunaan, kun kaikki muut lähtivät jäähylle!