Ronin reipas päivä

Tiedättekö sen ihanan tunteen, kun on kerrankin saanut virikkeitä liikunnan, aivotyöskentelyn ja sosiaalisten suhteiden kautta ja on mieleltään ja ruumiiltaan hyvällä tavalla väsynyt ja saa vain lopulta köllöttää omalla sohvalla kaikessa rauhassa? Jep, meikä poika on juuri tuossa autuaassa tilassa!

Aamulenkkinä heitettiin taas iloinen kiekka jäätä pitkin. Aluksi pistelin vain menemään riemukierroksia vapauden huumassa. Sitten painittiin Lucy-neidin kanssa ja lopulta vain tutkimusretkeiltiin. 

Aika jännä hetki oli se, kun jää katkesi meidän alla! Kuului, kun sellainen jännä vonkuva rutina lähestyi meitä ja kulki meidän alta. Lucy-neiti pysähtyi oikein kuuntelemaan ja katsomaan jäätä allaan. Siirryttiin vähän rannemmas kulkemaan, vaikka järki sanoikin, että tuskin se jää tuosta noin vain aukeaa ja nielee meitä syvyyksiin.

Lenkin jälkeen ajelin Emännän kanssa koirakouluun. Mehän ollaan aika paljon viime aikoina vain keskitytty rally-toko-juttuihin, niin oli aivoja aktivoivaa välillä tehdä muitakin juttuja. Ja haastavaa oli se, että paikalla oli monta muutakin koiraa, jotka tekivät juttuja samalla. 

    Vähän aikaa Emäntä yritti pitää minua irrallaan käskyn alla, mutta se oli vielä vähän liian haastavaa. Paikallaan oleminen onnistui irti, mutta vuoron odottaminen irrallaan ei onnistunut. Olin muutenkin välillä vähän omissa ajatuksissani ja seuraaminen maata haistelematta ei yhtäkkiä toiminutkaan ollenkaan. Että vielä on vähän työmaata saada minusta tottelevainen nakki.

    Koska kouluttaja sattuu olemaan myös mäyräkoira-asiantuntija, niin Emäntä pyysi häntä näyttämään, mikä olisi minulle oikea näyttelyasento. Välillä harjoitellaan näyttelyasennossa seisomista, mutta Emäntää tuskastuttaa, kun hän ei tiedä, mikä se oikea asento olisi. No tässä se nyt suurinpiirtein olisi: 

En minä ehkä ihan niin sulavan virtaviivainen ole kuin suuret näyttelytähdet, mutta hyvin tämä kroppa minulle kelpaa.

    Myös Ninni oli koirakoulussa, niin että hengenravinnon jälkeen päästiin seurustelemaan jälleen järven jäälle. Siitäpä ei Emäntä hoksannut ottaa kuvaa, mutta vauhdikasta oli se meno!

Illalla vielä Emäntä tekaisi yhden rally-toko-radan meille pihalle, kun meillä on kerran omat kyltit, että Lucy-neitikin saisi vähän aivojumppaa ja siinä pyörähdin pari kertaa radan ympäri sitten vielä minäkin. Tällä kertaa harjoiteltiin ilman välipalkkoja eli kokeenomaisesti. Rata oli aika lyhyt ja helppo. Ei ollut yleisöä eikä häiriöitä eikä jännittänyt yhtään, niin harjoitus sujui oikein mallikkaasti. Mitä nyt Lucy-neiti innostui lopuksi niin paljon, että näykkäisi Emäntää nilkasta leikillään, mutta se on jo kokonaan toinen tarina.