torstai 2. helmikuuta 2017

Kaikki kunnossa taas!


Laserhoito on ehkä jonkin verran piristänyt minun oloani. Ainakin Emäntä mielellään niin uskoisi. Kuljen välillä häntä pystyssä ja koirapuistossa tulee joskus haastettua Musta alamainen painiin. Ihan kohtuudella toki. Tietenkin. Vielä ei saisi liiaksi revitellä, kun on yksi hoitokerta jäljellä.


Rupesin joutessani puuhommiin, kun Musta alamainen oli kiinnostuneempi frisbeestä kuin minun kanssani painimisesta.

Heitä jo se frisbee! Olen odottanut jo melkein sekunnin sadasosan!

Täältä tämä frisbee taas tulee!

Heitä jo! Heitä jo!

 Mahat on kunnossa ja elämä mallillaan.


Välillä on hyvä tarkistaa, mitä kaveri miettii!

Näistä kolmesta viimeisestä kuvasta kuuluu kunnia toiselle kuvaajalle. Ei Emännälle.

 Me ollaan nyt myös virallisesti aloitettu kumpikin kaverikoirailu. Minä kävin jo aikaisemmin ja Musta alamainen kävi ensimmäisellä vierailullaan tänään. Onhan se aika jännää puuhaa, kun on paikalla ihan vieraita ihmisiä, jotka silittävät ja juttelevat, mutta hiveleehän se toisaalta itsetuntoa, kun kaikki kovasti kehuvat. Ja mäyräkoirakarisma puree aina!


8 kommenttia:

  1. Kaverikoirailu tuntuu mukavalta harrastukselta ja on tuo frisbeen kuljettaminenkin tosi hauskaa ja hyvää kuntoilua ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meistä on niin paljon iloa Emännälle, että hän halusi jakaa sitä iloa muillekin. Varmaan meistä iloa oli vieraillekin, koska ainakin Lucya kutsuttiin prinsessaksi ja Ronista otettiin kuvia. ;)
      Frisbeen kanssa on kivaa, kun saa spurttailla täysillä! Muuten juokseminen on aika rajoitettua, kun Emäntä ei jaksa juosta ja muualla ei juuri ole päässyt irti juoksentelemaan kuin koirapuistossa.

      Poista
  2. Ompa mukava että sielä ollaan jo kunnossa. Ja se hoeto aattanna selekään :) Äet mietti mahtasinko tuosta rispiistä innostuva. Ku oon enämpi semmonen pallopoeka. Vuan eepä tiijjä haaskalta aenahhii näätöstää :) Hieno harrastus tuo kaverj´koeraelu. Vuan työ nyt oottahhii semmosija sivistynneempiä ja viksumpia ni onnistuu mallikeleposesti. Meekäläenen on sevverra mehtäläenen että jos kerran kututtasj semmosseen ni ee ennee toesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikilla meillä on omat suosikkilelumme! Lucy tykkää kirahvipehmolelusta eniten.
      Ronin piti kaverikoiravierailulla ottaa yksi uusintalähtö eteisestä, kun meinasi mennä haukkumiseksi, että tiedä siitä sivistyksestä sitten... :D Tärkeintä on vain, että tapahtui mitä tapahtui, niin hampaita ei saa käyttää.

      Poista
  3. Kyä on mukava kuulla, että ootte taas reilassa, kuomat. Häntä purjeena ja ilosta menoo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hännät on korkealla, varsinkin kun puolustetaan pihaa tunkeilijoilta eli kaikilta satunnaisilta ohikulkijoilta! ;) Mukavaa viikonloppua teille!

      Poista
  4. Onpa mukava kuulla, että kaikki on hyvin. Meilläkin ne pahuksen anaalit vaivaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aiemmin eivät ole meillä vaivanneet, mutta mokomat olivat nyt menneet tukkoon. Emäntä on niitä välillä puristellut, mutta nyt ei tullut mieleen. Kurjan tuntuista on kyllä, kun peppurauhaset on pinkeinä, kuten varmaan tiedätte...

      Poista