sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Mätsärit ja rally-tokon epikset

 Tänään oli kiva päivä! Meidän naapurissa oli mätsärit ja siellä oli myös samalla rally-tokon epäviralliset kisat eli epikset. Me osallistuttiin tietenkin koko rahan edestä kaikkiin lajeihin.

Tämä vankilassa kökkiminen ei ollut päivän paras hetki, mutta se valitettavasti kuuluu asiaan.
 Koska kyseessä olivat epikset, Emäntä päätti kokeilla, kuinka minulta sujuisi avoinluokka, vaikka oikeasti minulta puuttuu vielä yksi alo-luokan hyväksytty tulos RTK1:stä. Vaikka kehä oli hälinän keskellä ja kehänauhan vieressä kulki toisia koiria ja ihmisiä, kanttiinin grillissä tirisivät makkarat ja autot pörisivät, niin minä olin skarppina ja fiiliksissä. Tuomari oli kuulemma hieman tavallista hellempi tuomioissaan, koska ei ollut virallisesta kisasta kyse, mutta sain 96/100 pistettä ja sijoituin avo-luokan ykköseksi! Ensimmäinen ja ehkä viimeinen kerta, kun sijoituin rally-tokossa.

Mätsärikehässä olin aivan yhtä iloinen ja Emännän mielestä esiinnyin todella kauniisti. Sain sinisen nauhan, mutta yllätin Emännän täysin, kun sijoituin lopulta pienten aikuisten sinisen nauhan saaneiden kolmanneksi! En ole sijoittunut mätsäreissä ainakaan kahteen vuoteen.

Rally-toko avo 1. 96p ja sin3
 Ninni tuli myös emäntänsä kanssa mätsäreihin ja Ninni ja Roni saivat tänään punaiset nauhat, mutteivät sijoittuneet mätsäreissä.

Rally-tokosta sen sijaan riitti ruusukkeita heillekin. Roni oli kai noussut aamulla vähän väärällä tassulla rally-tokon suhteen, kun hän ensin komensi haukkuen Emäntää, että antaisi jo palkan, eikä vain latelisi tyhmiä käskysanojaan ja kun palkkaa ei tippunut, hän alkoi laahustaa miten kuten kyllästyneenä mukana. Emäntä on kehittynyt, kun ei yhtään hermostunut, vaan uusi pari kylttiä ja sitten sinnitteli loppuun iloisena ja Ronillekin lopulta 86 pistettä ja sijoitus avo-luokan 3. Kymmenen pistettä enemmän tällä suorituksella kuin siinä ainoassa virallisessa avo-luokan kisassa, jossa Roni on käynyt, että voi vain arvailla, mikä olisi tulos, jos Ronikin olisi oikealla asenteella mukana.


Suurin yllättäjä ja luonnonlahjakkuus oli ehkä kuitenkin taas Ninni "Nipukka" Nöpönenä. Hän oli harjoitellut kylttejä vähän kotona emäntänsä kanssa ja muutaman kerran meidänkin Emäntä oli tehnyt hänen kanssaan harjoitusradan pihalla tuulessa, tuiskussa, jäässä ja loskassa, mutta missään kisantapaisissakaan hän ei ollut koskaan käynyt.

Niin hän vain kuitenkin lähti alokasluokan radalle meidän Emäntämme kanssa ja hukkasi sadasta pisteestään matkalla vain yhden istahtaessaan kerran liian vinoon. Hänelle siis 99 pistettä ja näin ollen hän oli alo-luokan ykkönen! Emännät jo tuumivat, että ehkä se on sitten Nipulikin vietävä virallisiinkin rally-toko-kisoihin, kun nämä epiksetkin näin hyvin menivät.

Hyvä meidän tiimi!
Minä kuitenkin poseeraan tässä vielä ihan nätisti, että voisinko minä mitenkään saada lisää nakkia?

Eikö tämä poseeraaminen ollut jo tässä? Joko nyt saa painia?

Lällällällä lieruu et saa mua kiinni!

Ilme, jota ei uskoisi Ninnin kasvoilla näkevän! Roni saa Nipulinkin eläimellisen puolen esiin.

Aina noiden kanssa saa kärsiä ja hävetä... Ehkä vielä yksi nakki lohduksi?

6 kommenttia:

  1. Onnea ja kunniaa!! Jo tuli hienot tulokset teidän tiimille. Kyllä noista suorituksista pitäisi irrota vähintään nakkipaketti per kuono.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Harmi, ettei meidän Emäntä ole noin avokätinen palkitsemisessa. Me saatiin vain pienet puruluut. :)

      Poista
  2. Kyä taas oli ploki täynnä onnistumisia ja iloa, kuamat. Hirmeet hianot suaritukset ja varsinkin noin villit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kun osaa iloita pienistä asioista, niin voi olla useammin iloinen, kuin että odottaisi vain suuria voittoja, joita ehkä koskaan ei tule. :)

      Poista
  3. Paljon Onnea, teillä sitä mainetta ja kunniaa tulee viikosta toiseen :)

    VastaaPoista