Sivut

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Kivoja juttuja, mutta typerä ruokakuppi


Meidän kylänraitti on myllätty aivan kerta kaikkiaan ympäri. Tässä jo muutaman viikon ajan on päästy aina aamulenkeillä seuraamaan tietyön edistymistä.

Meitä maansiirronasiantuntijoita on etenkin kiinnostanut tuo kaivuutyö, mutta Emäntä ei ole päästänyt meitä kovin liki tuota kaivuria. Hänen mielestään siinä saa olla kaivurinkuljettaja jo muutenkin tarkkana kuin ripulissa pierressä, kun poistaa maata vesi- ja viemäriputkien ympäriltä, että siihen ei kuulemma tarvita arvostelevaa mäyräkoiran kuonoa alle 100 senttimetrin päähän.

Olisi vain hauska päästä tutkimaan, mitä sieltä asfaltin alta löytyy ja mistä se uusi sora on peräisin!


Männä viikolla lähetimme myös vihdoin erään vahingonkorvauskirjeen. Sattui nimittäin kauan kauan sitten (tarkalleen ottaen helmikuussa 2016), että Remu-herran hiirilelu saattoi hieman kokea väkivaltaisen lopun meidän leikeissämme. Asia ei ollut niinkään unohtunut, vaan lähinnä se vain muistui mieleen väärissä paikoissa eikä esim. koskaan silloin, kun Emäntä oli kaupassa. Nyt kuitenkin aika ja paikka muistamiselle olivat oikeat ja korvaava lelu löytyi. Vastaustekstarikin saapui jo ja ilmeisesti Remu-herra oli ilahtunut uudesta lelusta. (Herkkupussin kuvassa oli sattumalta juuri Remu-herran rotuinen koira.)


Viikonloppuna kävimme pitämässä hauskaa mätsäreissä. Uskomaton juttu, mutta saimme molemmat punaiset nauhat eli kun alkukehissä esiinnytään pareittain, niin voitimme kumpikin oman parimme (niin sanotusti)... Yleensä vähintään toinen on saanut sinisen nauhan eli hävinnyt omalle parilleen. Sikäli sillä ei ole väliä, koska kummankin nauhan saaneiden joukosta loppukehissä sijoitetaan neljä parasta.

Lucy-neiti oli jopa niin innoissaan siitä, että pääsi pitkästä aikaa esiintymään, että kun kehässä olisi pitänyt kiertää ympyrä Emännän vieressä, niin Lucy-neiti osoitti tietävänsä jo, mitä kehässä tehdään, otti ohjat omiin tassuihinsa ja kiersi ympyrän niin, että Emäntä joutuikin tulemaan hänen perässään eikä toisin päin. Tuomariakin hieman nauratti, mutta hyvä suoritus se silti oli.

Loppukehässä tuli tietenkin ongelma eteen, kun Emäntä ei voinut esittää meitä kahta yhtä aikaa. Onneksi eräs mäyräkoiratuttu tuli apuun ja esitti Lucy-neidin. Hän ei kuitenkaan sijoittunut tällä kertaa, kun ei suostunut seisomaan kunnolla vieraan ihmisen kanssa. Minä olin punaisten neljäs. Sain palkinnoksi herkkuja ja uuden kupin, joka tosin meni Lucy-neidille, koska se on jonkinlainen "puuhakuppi".

Aivan typerä keksintö! Pohjassa on jotain kohokuvioita ja saman ruoka-annoksen syömiseen tuosta kupista kuluu tupla-aika tavalliseen kuppiin verrattuna, kun nappuloita joutuu ajelemaan kielellä takaa pitkin kupin pohjaa. Minä en ehdi enää juuri ollenkaan rosvoamaan Mustan alamaisen kupista nappuloita, kun omani tyhjentämisessä kestää niin kauan!


Tällä viikolla on tehty aika kivoja lenkkejä. Käytiin pitkästä aikaa mm. pururadalla. 

Tällä kertaa kokeiltiin sellaista järjestelyä, että Musta alamainen kulki lyhyessä hihnassa ja minä vapaana. Ongelmanahan on vähän ollut pururadalla se, että me niin kamalasti innostumme sinne mennessämme tai viimeistään sieltä lähtiessämme, että vaikka olisimme molemmat hihnoissa, niin onnistumme hyppimään toisiamme vasten ja jo useamman kerran minua on siinä rytäkässä sattunut niin, että Emäntä on joutunut kantamaan minut kotiin. Järjestely toimi hyvin siihen asti, kunnes metsästä kuului kova rysähdys ja minä meinasin ottaa hatkat.

Lucy-neiti on paraskin metsäkoira... Hänet piti laittaa kiinni, ettei hän olisi karannut pois metsästä!


Tänään käytiin eräällä merkityllä polkureitillä Emännän ja hänen työkavereidensa kanssa. Meistä oli niin kivaa kulkea yhdessä porukalla, että meinattiin sotkeutua toisten jalkoihin tuon tuostakin! Vajaan 10 kilometrin lenkki sujahti aivan huomaamatta, kun kiipeiltiin ylös ja alas ja syöksyttiin toisten perässä polun mutkiin, kun ensin oli sotkeuduttu puihin ja pusikoihin ja jääty jälkeen.

Emäntä oli hieman varautunut kantamaan minua välillä tai ensin hän jopa harkitsi jättävänsä minut kotiin, mutta niin vain todistin, ettei minua heikota yhtään, jos motivaatio on kohdallaan!

8 kommenttia:

  1. Jopas teillä on ollut onnistuneita näytelmiä, vaik se ruakakuppi kyl kuulostaa haljulta. Mettäreissuilla voi kyl rähjääntyä, mut aina on mukavaa ja jaksaa ja jaksaa ja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsä on ihmeellinen paikka, kun siellä jaksaa lenkkeillä paljon enemmän kuin kadunvaressa. Kaikkien pitäisi päästä ainakin kerran viikossa metsään, kun siellä on niin rauhoittava tunnelma!

      Poista
  2. Minä täällä maha ja selkä kippurassa nauran tuolle vertailulle miten tarkkana saa kaivurin kuljettaja olla ettei käy huonosti :) :)
    Taas olette menestyneet kehässä ja nauhat senkuin lisääntyyn palkintokaapissa, onnea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitavasti nuo kaivuri-ihmiset osaa valtavaa kauhaa pyöritellä ja juuri sopivasti kauhoa maata. Asfalttikin nousee yhtä pehmeännäköisesti kuin jäätelö jätskikauhalla. :)
      Ja kiitos! Tuo nyt oli tuollaista sunnuntaihupsuttelua, mutta hauska huomata, että kehitystä on tapahtunut, kun pari vuotta sitten ei voinut kuin haaveilla joskus saavansa punaisen nauhan.

      Poista
  3. Täälläkin on naurettu vedet silmissä kaivurin kuljettajan taitavuus jutskalle ;)
    Mihin te joudutte kaikkien nauhojenne ja palkintojenne kanssa?! Onnea suorituksille. Metsä on kyllä hieno paikka. Jo pienessäkin metsässä pää tyhjenee keljuista mietteistä sanoo Palvelijatar. Tyhjähän Sen pää on aina. Tuskin siellä ajatuksilla ahdasta pääsee olemaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä kertaa nauhat taisivat hävitä jo matkalla kotiin, ne kun olivat vain jotain ompelunauhaa, että niistä ei ole huolta ja usein nämä mätsäripalkinnot ovat syötäviä, että ne häviävät pikkuhiljaa parempiin suihin. ;)
      Sinun Palvelijattaresihan on vain nauttinut metsäretkistä riittävästi, jos päässä ei ole ahdasta. :D

      Poista
  4. Onpas teillä ollut mukavan puuhakasta. Hiukan hymyilytti tuo ruokakupin luovutus Lucy-neidille, mutta kyllä minäkin olisin luovuttanut, jos saan sitten syödä oman ruokani rauhassa. Hienosti teillä meni kehässä. Nuo tierakennusjutut ovat sitten mukavia. Kyllä siinä aina vähän pitää päästä katsomaan mitä tapahtuu ja mistä maat tuodaan. Ja jos näyttää työn jälki huonolta, niin ei muuta kuin haukkumaan se kauhakuski. Niin minä ainakin teen! Ei ole vielä mun tarkastusta kestävä työmaata löytynyt. t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä olisit mahtava työnjohtaja, kun vaadit vain parasta! :D
      Ruokarauha on mukava asia. :)

      Poista