Sivut

maanantai 18. syyskuuta 2017

Oppitunteja nöyryydestä

Vuosi sitten näyttelykesämme päättyi toiveikkaisiin tunnelmiin. Vaikka Emäntä päätti, että halvauksesta toipuvan Lucy-neidin näyttelyt on näytelty, sain minä kuitenkin kauden viimeisestä näyttelystä hyvät arvostelut, sain ERI:n ja SA:n eli olin sertinarvoinen ja lopulta olin paras uros -kehän toinen ja sain vara-sertin. Silloin tuntui, että nythän tämä näyttelyelämä aukeaa, mutta se olikin jo samalla koko näyttelyelämän tähtihetki. 
    Tänä vuonna olen saanut viidestä näyttelystä kolme EH:ta (laatuarvostelu erittäin hyvä) ja kaksi ERI:ä (erinomainen), mutten ole kummallakaan kerralla yltänyt SA:han asti. Viime vuonna vielä näytti, että hyvän menestykseni tiellä on arastelu kehässä ja ehkä hieman Emännän ammattiinkin liittyen hän tuumasi vain, että harjoittelullahan tästä selvitään. Hänen elämänfilosofiansa mukaan kaikkea on mahdollista oppia, kun vain harjoittelee tarpeeksi. Mikään treeni ei saa kuitenkaan kuritonta turkkia asettumaan, liian vaaleita silmiä tummumaan, eikä uudenlaisen ravin opettelu tunnu mahdolliselta (eikä ehkä vaivanarvoiselta, jos siihen hyvä treeni olisi olemassakin). 
    Tunnelma eilen näyttelystä kotiin palatessa oli aika synkkä. Tähänkin harrastukseen on vuosien mittaan panostettu paljon aikaa ja rahaa, mutta olisiko nyt aika lopettaa ja myöntää, että tähän meistä ei ollut. Minusta näyttelyissä käymisen lopettaminen kuulostaa tietenkin mahtavalta, koska en ole niistä niin kovasti perustanut alunperinkään. Keskityn ilomielin rally-tokoon ja mejäilyyn ja voinhan niitä Kaverikoira-keikkojakin silloin tällöin tehdä, jos ihmiset niin kovasti tahtovat minut tavata.
    Mitä tästä neljä vuotta kestäneestä näyttelyvaiheesta sitten opittiin? Ensimmäinen ajatus oli, että kaikki on ollut turhaa, mutta onhan kuitenkin puuhailtu yhdessä, harjoiteltu kontaktia, sosiaalistuttu vieraisiin ihmisiin ja koiriin, totuttu uusiin paikkoihin ja ehkä turkinhoitokin on ollut säntillisempää, kun ulkonäöllä on ollut merkitystä. Saatiin myös kokea kehittymistä, kun EH:t vaihtuivat ERI-arvosanoihin ja kumpikin sai myös SA:n. Onnistumisen kokemus on mahtava.
    Toisaalta tämä on opettanut meille myös nöyryyttä. Jos nyt tyylillemme uskollisesti vaatimattomaan tapaan todetaan, että olemmehan me myös onnistuneet aika monessa asiassa, niin tämä on palauttanut tassut maan pinnalle. Johan sitä oltaisiin vallan ylpistytty, jos oltaisiin näyttelyissäkin oltu niitä, jotka ihan vain lähti ekaa kertaa kokeilemaan ja päivän päätteeksi koira on ROP (rotunsa paras). Aidosti on iloittu heidän puolesta, jotka ovat täydellisesti onnistuneet, mutta olisihan se ollut joskus mukava kokea itsekin. Ilmeisesti tähän lopetuspäätökseen sisälty siksi myös pikkupränttiä, jossa todetaan, että oikeudet muutoksiin pidätetään, koska jos sattuisi huvittamaan joskus kun joku kiva pikkunäyttely olisi jossain lähellä, niin saatettaisiin sitä ehkä vielä vanhoja hyviä aikoja muistellaksemme pyörähtää jossain kehässä, mutta mitään suunnitelmia ei tältä saralta enää tehdä.

No sitten viikonlopun hauskempaan antiin!
Lucy-neidille nimittäin nöyryyttä opetti tänä viikonloppuna Freddie-herra. Täytyy sanoa, että Freddie-herran käytös sai minut ihailemaan häntä entisestään. En ole koskaan Roosa-tätiä lukuunottamatta nähnyt kenenkään uskaltaneen kajota Lucy-neidin niskavilloihin hampaineen! Voitte kuvitella, että Lucy-neidin oli aika vaikea käsittää tapahtunutta itsekään.


Pieni suuri Freddie

Me olimme siis kylässä Urhon ja Freddien luona. He ovat pienoismäyräkoiria ja minä opin jo viime vuonna, että heitä on syytä kunnioittaa koosta huolimatta. Urho-herra yritti liehitellä Lucy-neitiä ja sai satikutia kuten asiaan kuuluukin, mutta Freddie-herra ei ollut lukenut koirien kultaista käytöskirjaa tai sitten hän seurasi jotain aivan omaa koodistoaan. Hän näytti Lucy-neidille hampaita. Lucy-neiti kavahti takajaloilleen (kuvainnollisesti), otti haasteen vastaan ja röyhisti rintaansa sekä nosti häntänsä pystyyn: "Minulleko sinä näytät hampaitasi, senkin moukka! Ettäs kehtaat!" Ja siinä silmänräpäyksessä se tapahtui! Freddie oli pikkuhampaineen Lucy-neidin korvan juuressa kiinni. Minä ja Urho katselimme hölmistyneinä vieressä. Tilanne oli hyvin outo. Urho tiesi, että hänen pitäisi auttaa alempaa laumatoveriaan, muttei voinut käydä kiinni tyttöön. Minä taas tiesin, että minun olisi puolustettava neitoa hädässä, mutta en olisi halunnut satuttaa itseäni ylempiarvoisia ja vanhempia herrasmiehiä. 
    Onneksi Emäntä ratkaisi pulmallisen tilanteen, kun me vielä rauhassa mittailimme Urhon kanssa toisiamme. Hän kutsui minut etemmäs ja aivan kuin joulu olisi tullut tänä vuonna etuajassa: hän torui Lucy-neitiä huonosta käytöksestä. Kuinka kaksi niin hauskaa asiaa voikin tapahtua samana päivänä ja lähes yhtä aikaa! Lucy-neiti sai pojalta köniinsä ja Emäntä vielä moitti häntä siitä. Ei haitannut yhtään, että vähän myöhemmin Freddie köhi myös minusta irronnutta karvatuppoa suustaan. Minä en ollut pikku irvistelystä ja näykkäämisestä millänikään.


Freddie, Lucy, Urho, Roni

Me laumauduimme kuitenkin hyvin nopeasti. Lucy-neiti ja Freddie-herrakin sopivat erimielisyytensä, koska heillä oli vahva yhteinen intressi saada nukkua mahdollisimman lähellä ihmistä saman peiton alla. Lucy-neiti hyppäsi kuitenkin sohvalle aina hyvin varovasti ja Freddietä kunnioittaen.

Punaiset mäyräkoirat

Mustat mäyräkoirat

Kerää koko sarja!


Roni ja Urho


Freddie ja Roni


Emäntä oli oikein ylpeä minusta, kun minä tulin toisten urosten kanssa niin hyvin toimeen.








Ennen kotiinlähtöä kävimme vielä yhdessä koirapuistossa. Minä juoksentelin vähän poikien kanssa, mutta lähinnä vahdittiin ohikulkijoita porukalla. Niitä tuntui tuolla pääkaupunkiseudulla riittävän.








6 kommenttia:

  1. Kih hih hih, meijän miälestä näytelmät on yhtä yliarvostettuja ku suara horisontti valokuvassa.
    Mut hei, onpa toi Freddie melkonen sisupussi noin käpäsen kokoseks koiraks.
    Roni, vai tuli sulle joulu enennen aikojaan, meinattii nauruun tikahtua tässä kohtaa(kin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos piristyksestä! :) Mekin on yritetty pitää näyttelyt oikeassa perspektiivissä, eikä ottaa niitä liian vakavasti, mutta kyllähän harrastus aina vähän vie mukanaan.
      Muilta osin viikonloppu oli menestys! Oli mukavaa kyläillä toisten mäykkyjen luona. Emäntä vähän ihastui Freddieen, kun hän on niin monitasoinen. Toisaalta riehakas ilopilleri ja seuraavassa hetkessä juro vanhaherra (vaikka ikää on vasta 5 vuotta). :)

      Poista
  2. Tehän olette menestyneet vallan hienosti kaikkialla. Jos nyt on SA jäänyt puuttumaan, niin eikun armeijan leipiin vaan. Sehän on SA, Suomen Armeija ;) Meidän mielestä te olette kyllä pärjänneet loistavasti kaikissa kokeissa ja näytelmissä.
    Olipa teillä hauska kyläily!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh... olisikohan armeijalla käyttöä parille tarkkanenäiselle makkarakoiralle? :D Muuten on ihan hyvin pärjättykin, mutta se serti vain jäi puuttumaan. Kaikkea ei voi elämässä saada!

      Poista
  3. No onpas nyt mäykkyjä ollut liikenteessä ja kaikki noin kavereita keskenään :)
    Varmasti ollut kiva päivä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaantulleita lapsia huvitti, kun oli monta "makkaraa" liikkeellä. :D Oli oikein mukavaa tavata kollegoita. :)

      Poista