Sivut

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Lumista lenkkeilyä

Eilen oli märkä ilta ja Emäntä olisi jättänyt Lucy-neidin iltalenkiltä kotiin, mutta hänpä halusikin lähteä mukaan. Tuntui, että kaikki kylän suuret, pelottavat pystykorvat olivat lenkillä yhtä aikaa. Saatiin tehdä melkoisia väistöliikkeitä, ettei jouduttu liian lähelle jättimäisiä hirviöitä.


Tänään oli mukava pikkupakkaskeli lumisine metsäpolkuineen, mutta Lucy-neiti oli päättänyt, ettei lähde mukaan. Ei pyytämällä, ei käskemällä. Ei edes ruokapalalla houkuttelemalla. Hän painautui vain tiiviimmin häkin nurkkaan petaamaansa kieppiin.

Omapahan oli tappionsa. Minä olin nimittäin aika lähellä päästä ajamaan kaurista. Ei nähty ketään, mutta jäljet olivat niin tuoreet, että ne vetivät minut väkisin mukanaan. Emäntä kahlasi minut kiinni hangessa, kun en tullut käskystä luokse. (Videolla olen jo narussa kiinni.)


Mokoma hanki ja risukko hangen alla tekivät etenemisestä todella työlästä. Minä en ole myöskään koskaan päästänyt ajohaukkua, mutta nyt huuliltani oli kuultavissa jonkinlainen ajohaukun esiaste: innostunut vinku.

No kauriit jäivät metsäänsä ja me palattiin lenkin jälkeen takaisin kylälle, jossa tavattiin Himmu emäntineen. Lyöttäydyttiin seuraan ja käytiin paluumatkalla vielä koirapuistossa Himmun kanssa. Ihan painiksi asti ei laitettu, kun minä olen ollut joskus epähuomiossa vähän turhan kovakourainen Himmua kohtaan ja hän ei halunnut painiskella kanssani, mutta leikittiin vierekkäin omilla palloillamme, että yhdessä oloahan se on sekin.


Muuten on vietetty leppoisan rauhallista toista adventtia. Saatiin puruluurullat illan ratoksi. Ensi yönä nähdään, kenen vatsa kestää!

10 kommenttia:

  1. Kyllä se sittä harmittaa ku on tuoreet hajut eekä piäse vappaana perrään! Minnäe joskus uluvahtelen kuulema ku ampulanssi ku haestan jottae ja tinkoon jälille :) Metässä ja lumessa rymytessä sitä aena toevoo ettoes jalakoja ies kymmenen senttijä pitemmälti. Vuan ku oekeen on hinku männä ni männöö sitä näelläe koevilla.
    Oekeen on mukava atventti teelläe ollunna ja vielä puruluut ruunoo päevän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli niin paljon pieniä sorkan jälkiä pitkin metsää, että meni koirapojalla pää aivan sekaisin! Kunpa olisi ollut vapaus ja monta tuntia aikaa selvittää, mikä on kulkenut mistäkin... Ei vain taida sellaista autuutta meille kotikoirille tarjoutua.

      Poista
  2. Voi mikä mahtava tilaisuus sulla oli, eikä vapautta toteuttaa vaistojasi. Niin se on, että kotikoiralta viedään osa elämänilosta... no, toisaalta, ammattimetsästäjät joutuvat kyllä oikeasti koville riistan perässä ravatessaan. Niillä on ihan hurja kuri, vaikka vapaana juoksevatkin. Että ollaan vaan tyytyväisiä. Onhan siinäkin oma hauskuutensa, kun kiusaa narunjatketta tottelemattomalla käytöksellä ja saa ne kahlaamaan umpihangessa meidän perässä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsästys on hauskaa noin ideatasolla, mutta käytännössä täällä meidänkin lähellä on tänä syksynä ainakin kaksi koiraa tappanut susi, yksi on jäänyt auton alle ja yhden tappoi todennäköisesti villisika, että metsästyskoirien keski-ikä ei lie kovin korkea ja jos on vanha metsästyskoira, niin on joko todella taitava ja onnekas tai hyvin paljon elämässään kärsinyt.
      Että tallustellaan me kotikoirat vain tyytyväisinä flexin jatkona... :)

      Poista
  3. Varmaan tosi jännää kun pääsee tuoreita kauriin jälkiä haistelemaan !
    Himmunkin tapasit ja sitten vielä puruluu...on siinä paljon ohjelmaa yhdeksi adventiksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kelpo päivä. Ja parasta oli (ainakin Emännän mielestä), että luista ei tullut vatsan väänteitä eikä yöheräilyjä tällä kertaa! :)

      Poista
  4. Teillä on siellä mukavan lumiset maisemat. Täälläkin on tänään satanut lunta ja maisemat on melko kauniit. Tosin nyt en ole ulos katsonut, josko on alkanut vettä sataa ja lumet hävitä.
    Minä täällä nykyisin kirjoittelen ihan ilman sanelijaa. 27.11. Eka kävi illalla kaksi kertaa minun kimppuuni ja koska olimme kahdestaan kotona, ehti se purra mua molempiin käsiin, ennen kuin sain hampaat irti käsistäni. Melkoisen pahat jäljet molemmissa käsissä ja toisessa jalassakin on purujäljet. Niinpä seuraavana päivänä kun pojat olivat käyneet Ekaa vielä katsomassa, mieheni vei Ekan mökille ja lopetti sen siellä. Vaikka kädet ovat rumat ja kipeät, niin silti minulla on sitä tosi kova ikävä ja ottaisin sen takaisin koska tahansa. Minulle vain lääkäri sanoi, että enää ei voi jättää henkiin, sillä seuraava purema saattaisi olla vielä pahempi. Kauheaa on kuitenkin ollut. 5 vuotta sentään saimme yhdessä viettää. Mutta nyt Ekalla ei ole mitään kipuja eikä sitä kiusaa enää tyttöjen hyvät tuoksut. Ekalla on hyvä olla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, onpa surullista kuulla. :( Olivatkohan Ekan kivut sitten äityneet niin pahoiksi, että kävi noin? On niin ikävää, kun ystävästään joutuu luopumaan ja vielä noin tuskallisella tavalla, mutta kuten sanoit, enää ei tarvitse olla hänen kivuistaan huolissaan. Toivottavasti omat kätesi paranevat pian! Voimia ja rauhaisaa joulunodotusta! Ja Ekalle terveisiä sateenkaarisillalle!

      Poista
  5. Hupsu kaipaisi reipasta leikkiseuraa, mutta luulen, että siinä jäisi mäykky pahasti jalkoihin. ;) On se toisen koiran läheisyydessä touhuaminenkin hyvästä. Joutuuhan siinä kuitenkin kommunikoimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hupsu voisi olla vähän kookasta seuraa tosiaan, mutta Ninni-suomenlapinkoira on Ronin paras painikaveri. On ollut vähän hankala löytää Ronille sopivaa leikkiseuraa, kun omankokoiset tai pienemmät jäävät Ronin jalkoihin pojan innostuessa tosissaan ja isompien kanssa saa pelätä Ronin puolesta. Ninni on pieni ja kevyt lapinkoiraksi, mutta sopivasti Ronia isompi, ettei tarvitse Ninnin puolesta olla huolissaan.
      Toivottavasti Hupsullekin löytyy leikkikavereita! Kunnon leikki piristää ja on hyvää liikuntaa. :)

      Poista