Sivut

torstai 28. kesäkuuta 2018

Juhannuksen erikoisuudet


Juhannus oli tuulisesta säästä huolimatta mainio. Suomenlapinkoira Hippu oli isäntäväkensä kanssa viettämässä juhannusta Ninnin mökillä meidän muiden riemuna. Hän oli aivan hurmaava blondi ja jo torstai-iltana me huumauduimme toisistamme. Ninni yritti välillä mustasukkaisena läksyttää meitä irti toisistamme, mutta emme voineet lopettaa. Välillä minut laitettiin naruun, että Hippu saisi hengähtää, mutta sitten hän tuli hääräilemään luokseni juoksulankaan, joten minut päästettiin irti, ettemme loukkaisi itseämme naruun. Sama meno jatkui koko perjantain.

Koko kokkokin koottiin ja poltettiin.

Liekö kahden päivän hurmoksella ollut osuutta asiaan, mutta lauantaina mejä-kokeissa minulle kävi vähän köpösti. Olin edennyt jälkitarkasti jo viimeisen osuuden viimeisille kymmenille metreille ja ehkä en aivan jaksanut enää sattuneesta syystä työskennellä täydellä teholla. Alkumatkan tiukkana pysynyt jälkiliina kiemurteli maassa minun ja Emännän välissä ja kuljin itsevamasti jälkeä pitkin. Tästä vain ja tästä... Ja yhtäkkiä olin hukassa! En omasta mielestäni, koska saappaan haju tuntui maassa vielä, mutta veri ei kuulemma kulkenut täällä päin. Palautus jäljelle ja sorkan ohi jäljentekijän poistumisjälkiä pitkin. Palautus sorkan lähelle ja siitä sorkalle. Ykköstulos rapsahti VOI3:ksi hetkessä.

Pikkuinen työtapaturma... sattuuhan noita.

Tänään käytiin vähän harjoittelemassa jäljestystä ja minäkin sain osallistua. Sorkka löytyi.


Ei aivan oikeaoppinen kaato, mutta harjoituksissa voi vähän tuunata sorkan kiinnostavuutta...

Mutta takaisin juhannuskuulumisiin, koska erikoisin osuus on vielä edessä. Erikoista oli esimerkiksi se, että minäkin menin melkein vapaaehtoisesti uimaan, kun sain siitä jauhelihaa palkaksi. Toisella kerralla jopa juoksin laiturin nokkaan kurkottelemaan vettä kohti, kun Emäntä otti uimaliivini esiin ja kysyi: "Lähteekö Lucy uimaan?"

Ja se, että yhtenä päivänä onnistuin soluttautumaan kanalaan Ninnin emännän selän takana, niin että hän vasta poislähtiessään tajusi yhdellä kopin alla kaivelevalla "kanalla" olevan kuono ja neljä jalkaa.

Mutta nämäkään eivät olleet erikoisin juttu.


Hipun lähdettyä loikoilimme raukeina mökin pihalla, kuka auringossa, kuka varjossa ja vietimme rauhallista aikaa, kun Ninnin emäntä ja meidän Emäntä kurvasivat pihaan tämä mukanaan:


Niin saapui äkkiä yllättäen perheen neljäs lappalainen ja Moonan aikakausi oli alkanut. (Ninni myönsi, että oli hieman aavistellut jotakin, kun hänen emäntänsä oli jo useammin tullut kotiin Moonalta tuoksuen ja olipa hän itsekin ollut yhdellä kerralla mukana.)

Ensikohtaaminen omalla mökkipihalla

Aluksi minä olin suojelevainen pientä kohtaan ja menin mm. väliin seisomaan, kun Roni tuli tutustumaan pentuun (hihnassa). Ninni oli välinpitämätön ja Roni yli-innokas. Roni oli jopa niin pöljä, että yritti pari kertaa näykätä pentua niskasta, kun pentua laskettiin sylistä maahan. Hän ei ehkä ihan ensin tajunnut, että Moona on koira, eikä saalis, joka kohta heitetään Ronille veteen noudettavaksi. Muutaman tunnin jälkeen katsoin, että pentua oli hyysätty kylliksi ja annoin sille opetuksen, mitä käy, jos nyppii aikuista, ylempiarvoista laumanjäsentä perskarvoista...


Hyvin me kaiken kaikkiaan otettiin Moona laumaan vastaan. Meillehän tämä oli jo tuttua, kun vastahan Ninnikin liittyi joukkoomme kolme vuotta sitten.


Ja kuten viimeeksikin, niin tälläkin kertaa Roni oli lopulta se, joka innokkaimmin (ja lopulta myös näykkimättä) teki tuttavuutta pennun kanssa meidän narttujen seuratessa hieman sivummasta. Kolmantena päivänä saapumisestaan Roni ja Moona jo leikkivät hieman. Roni tosin ei uskaltanut koskea pentuun enää ollenkaan.


Me tultiin jo omaan kotiimme, mutta kuulemma Ninni ja Moona ovat jo hyviä kavereita ja leikkivät paljon yhdessä. Moona on ilmeisesti aika tirpakka neiti, jolta löytyy taistelutahtoa ja päättäväisyyttä. Hän ei myöskään ujostele ilmoittaa ääneen, jos asiat eivät etene hänelle mieluisalla tavalla. Mielenkiintoista seurata, millaista vastapainoa hän tuo Ninnin rauhalliseen elämään.

 Minä ohjaan ja Ninni painaa polkimia, että hyppää vain Emäntä takapenkille. Mihis ajetaan?

8 kommenttia:

  1. Teilläkin on kivaa seuraa ja huumaa riittänyt Juhannuksena :) Onpas tuo Moona aika ihana karvapalleroinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seura oli rattoisa. :) Moona on söpö, mutta ilmeisesti hieman tihulaisen vikaa hänessä on ennen kuin ymmärtää sallitun ja kielletyn toiminnan rajat. :D

      Poista
  2. Voi hurja miten teillä on ollu hieno juhannus, vaikka mitä jännää tapahtumaa ja kaiken huippuna Moona! Pennulla on hirveästi uutta opittavaa maailmasta ja uudesta laumastaan. Kyllä se varmasti hienosti pärjää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moona on nasta kaveri! Ja aika nastahampainenkin kaveri...Lucy teki jo alkuun selväksi, että hän ei ole pennun purulelu, mutta Roni on osallistunut painiin korvalehtiensä kustannuksella. :)

      Poista
  3. Oottapa suanna söpösen uuvven kaverin, voe että! :) On teellä hommoo opettoo sitä koeriintavoelle. Vaekka piävastuu siitä taetaa kyllä enämpi Ninnillä olla. Vuan riittää sitä varmaan teellehhii sen kansa tekemistä ja kooloomista :) Hieno juhannus kyllä on teellä sielä ollunna! Hyvvee seoroo ja kommee paekka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ninni on onneksi ottanut pääasiassa naskalihampaiden iskut itseensä, mutta on Ronikin päässyt osalliseksi. Lucy on keskittynyt opettamaan, kuinka hillitty aikuinen koira jätetään rauhaan. ;)

      Poista
  4. Teillä kuulosti olleen mukava juhannus. Kavereita, kokko ja mukana myös uusi tulokas. Suloinen tuo Moona.

    Typyn ja Hipun emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli oikein mukava juhannus. Ja tästä Moonasta riittää seuraa ja tarinoita pitkälle tulevaisuuteen. :)

      Poista