Raivohärkä

Sellainen meidän Emäntä on, jos joku uhkaa meidän turvallisuutta. Muutaman päivän sisällä on ollut tavanomaisesta poiketen useampia kauhun hetkiä.

Pari päivää sitten eräästä pihasta rynnisti irrallinen ranskanbulldoggi. Me ei tosin ehditty juuri edes huomata tapahtunutta, kun Emäntä kuuli röhkivän possukan juoksevan meitä kohti ja hän ojensi jalkansa, johon ranskis törmäsi. Emäntä ärjäisi sille, ettei meidän luo ole tulemista ja pullero kipitti kuuliaisesti takaisin kotiinsa.

Tänään sen sijaan oli hieman kamalampi läheltä piti -tilanne. Oltiin normaalisti aamulenkillä, kun Emäntä huomasi samaan suuntaan tien toisella puolella lenkkeilevän mastiffin itseään kevyemmän näköisen taluttajan kanssa. Me jättäydyttiin jälkeen ja annettiin isommalle tietä. Se isompi kuitenkin jäikin taluttajansa kanssa tielle seisomaan. Hetken aikaa arvottiin, että mitä tehdään, mutta päätettiin jatkaa lenkkiä. Emäntä pohti ensin, huikkaisiko ulkoiluttajalle, että saahan koiran varmasti pidettyä, mutta koska hän ajatteli sen olevan vähän epäkohteliasta, jatkoimme vain matkaa. Mastiffin taluttaja piteli koiraa toisessa kädessä ja selaili puhelintaan toisella. Samassa silmänräpäyksessä, kun koira huomasi meidät, se nykäisi meitä kohti ja ulkoiluttaja tuli sujona perässä. 
    Emäntä karjui, ettei päästäisi koiraa meidän luoksemme, mutta nainen ei mahtanut koiralle mitään. Emäntä yritti työntää meitä selkänsä taakse samalla kun peräännyimme ylivoimaisen vastuksen edessä kauhuissamme. Minä rähisin, Lucy-neiti kiljui kauhusta ja Emäntä huusi ja kirosi.
    Todennäköisesti mastiffi halusi vain tulla haistelemaan, koska lopulta jäimme kaikki henkiin ja Lucy-neidin selässä oli vain kuola tahra, vaikka se olisi voinut rouhaista koko selän murskaksi niin halutessaan. Jatkoimme matkaa vapisevin jaloin ja pistäydyimme lempikauppaamme, jossa maailman paras asiakaspalvelija kuunteli Emännän kertomuksen ja sai meidät unohtamaan ikävät asiat herkkupaloilla.

Edelleenkin peräänkuuluttaisimme sitä, että ihmiset hallitsisivat koiransa joko käskyin tai lihaksin! Meillä pienilläkin on oikeus liikkua turvallisesti julkisilla paikoilla ilman pelkoa!

Mutta ehkä sitten hieman iloisempiin asioihin. Maanantaina mäykkykerhomme järjesti vesiriistaharjoituksen ja minä pääsin mukaan. Lucy-neiti ei oikein pidä vedestä eikä vesiriistasta, joten hän jäi kotiin.

Ensin harjoittelimme laahausjälkeä. Se oli vähän kuin verijäljen seuraamista, paitsi että jälki haisi kuolleelle linnulle ja alussa oli höyheniä. Ja lopussa oli se lintu. Helppo homma. Siis seurata jälkeä jälkiliinassa. Oikeasti lintu pitäisi käydä hakemassa itsekseen ja kantaa Emännälle käteen. Ei tule tapahtumaan!

Allu ja elävä riista

Sitten harjoiteltiin tyhjän hakua. Kävin pienen lenkin uimassa, mutta kuulemma matkaa pitäisi saada yli puolet lisää. Sitten oli vielä linnun nouto vedestä. Kävin reippaasti hakemassa sen rantaan, mutta en tuonut Emännälle. Oikeastaan vein sitä pienen matkaa heittäjää kohti, mutta en lopulta vienyt sitä hänellekään.

    Harjoitusta, harjoitusta...

Tänään harjoittelimme rally-tokoa piristykseksi kauhujen jälkeen.

Se oli mukavaa, vaikka vähän alkoikin sataa. Ja tuulla. Mutta uusilla kylttitelineillämme mitkään sääolot eivät enää pysäytä rally-tokoa:

Eräästä sisustuskaupasta saa halpoja tietokoneen sylitelineitä, joita meillä on nykyisin 20 kappaletta. Kun kyltin kiinnittää sellaiseen parilla mejää varten maalatulla puisella pyykkipojalla, niin kyltit pysyvät paikallaan napakassakin tuulessa.

Ai niin illemmalla lenkkeiltiin hyvän ystävämme Lakun turvallisessa seurassa aamuinen lenkki uudelleen, jottei paikkaan jäisi huonoja fiboja. Ainakaan Lakun seurassa ei pelottanut yhtään, että toivottavasti huonot muistot katosivat herkkujen myötä.