Tapaus Moona

Reilu kuukausi on siitä, kun joukkoomme liittyi suomenlapinkoira Moona. Hän on siis Ninnin lauman jäsen, mutta koska me olemme tänä aikana käyneet heidän luonaan lähes viikoittain, niin on hän osa-aikaisesti myös osa meidän laumaamme.

Laumahierarkkiammehan menee niin, että Roosa-tädin poistuttua keskuudestamme olen minä, itsevaltias Queen Lucy I, itseoikeutetusti lauman vanhin ja johtaja. Kukaan ei kekkuroi minua vastaan, eikä kukaan esim. pihalla juoksennellessaan törmää minuun edes leikin tiimellyksessä. Muutaman kerran olen tästä asiasta Moonaa ja Ninniä muistuttanut ja oppi on mennyt hyvin perille. Moona lähestyy minua nöyrästi ja Ninni käy nuolemassa tyynnyttelevästi suupieliäni aika ajoin.

Ninni on minusta seuraava, tosin hän on viime aikoina alkanut joskus nuolla myös Ronin suupieliä, joten heidän arvojärjestyksensä on ehkä hieman epäselvä, mutta lauman toiminnan kannalta se ei aiheuta vaikeuksia.

Moona on narttujärjestyksessä tietenkin alin ja Ninni saa laittaa hänet järjestykseen tarvittaessa. Ronin sijainti on kaiken kaikkiaan hieman häilyvä, koska hän ei koskaan sano kenellekään (ainakaan tytölle) mistään vastaan. Moonan temperamentillä on mahdollista, että hän kiilaa nuoremmuudestaan huolimatta Ronin edelle.

Moonan sisaruksia

Moonan temperamentti on juuri se, joka tekee hänestä kiinnostavan tyypin. Hänhän on siis järjestyksessä perheen neljäs lapinkoira ja kokemusta lapinkoirista on jo 25 vuoden ajalta. Voisi siis kuvitella, että rotu on tuttu ja uusi tulokas solahtaa arkeen vanhalla kaavalla. Moona on kuitenkin tämän reilun kuukauden aikana osoittanut olevansa monessa asiassa erilainen kuin kaikki muut lapinkoirat. Voisi jopa sanoa, että hänessä on ripaus mäyräkoiramaisuutta...

Luoksetulo on koiran tärkein taito. Missä tahansa, milloin tahansa, miten tahansa. Koiran on tultava luokse, jos se pääsee irti tai on laskettu irti. Pennulle luoksetulon opettaminen on maailman helpointa, koska pentu seuraa ihmistä luonnostaan ja tulee mielellään iloisesti kutsuvan ihmisensä luokse ja jos siitä saa vielä ruokaa palkaksi, niin aina parempi. Tai näin on ollut kaikkien 5 edellisen pennun kanssa 25 vuoden ajan. Moona tulee luokse, jos kaikki muutkin menevät, jos huvittaa tai jos mitään kiinnostavampaa ei ole näköpiirissä. Toisaalta jopa raa'asta jauhelihasta huolimatta Moona saattaa myös jäädä paikalleen istumaan ja kiukutella ihmiselle, että tule sinä ennemmin tänne.

Pentuja on opetettu myös kulkemaan irti mukana niin, että kävellään metsässä ja välillä pentu saa ihmisiltä herkkuja, kun se pysyy mukana. Yleensä pieni pentu kulkee mieluummin lauman mukana, kuin jäisi yksin metsään. Moona sen sijaan saattaa valita oman reitin ja kun ihmisiä ja muuta laumaa ei enää näy, se alkaa itkeä ja kiukuta pusikossa sen sijaan, että lähtisi itse aktiivisesti etsimään, missä muu lauma on (kuten kaikki muut koirat tähän asti ovat tehneet!).

Aiemmista lapinkoirista kukaan ei ole ollut uimari. Ninni nostettiin vasta nyt 3-vuotiaana ensimmäistä kertaa uimaan ja vilvoittelemaan, kun helle on ollut niin kova. Kun Moona nostettiin veteen, se ui kaksi ensimmäistä kertaa rantaa kohti ja kolmannella pyyhkäisi kohti ulappaa. Se täytyi käydä kääntämässä rantaa kohti, ettei pieni olisi uupunut liian pitkällä uintilenkillä. (Se saattoi ottaa mallia Ronista, joka juuri oli käynyt kauempana noutamassa lelun vedestä.) Moonaa varten pihalle on täytynyt myös vaihtaa suurempi vesikuppi, koska pienemmät tyhjenivät mystisesti. Syy selvisi kuitenkin pian. Jälleen omaperäinen tapa, jota kellään aiemmalla koiralla ei ole ollut.

Itsekseen pihalla hengailu oli Moonalle alusta asti itsestään selvää. Toki se oli saanut kasvattajan luona viettää sisarustensa kanssa paljon aikaa pihalla alkukesästä, mutta Moona viihtyy pihalla aivan yksinkin. Ninni on mieluiten siellä, missä ihmiset ovat, mutta on myös ulkona. Minä en ole ulkona. Toisinaan en, vaikka ihmisetkin olisivat. Roni viihtyy melko paljon ulkona, mutta torkut sekin ottaa mieluiten sisällä. Moona kaivautuu terassin, leikkimökin tai vaikka laiturin alle ja ottaa nokkaunet ulkosalla jatkaakseen taas touhuiluaan sen jälkeen.

Toisaalta poikkeuksellisen lämmin kesä on saanut lapinkoiratkin toimimaan erikoisella tavalla: Moona ja Ninni viihtyvät päivät parhaiten sisällä ilmalämpöpumpun alla. Moona on ottanut paikakseen uunin edessä olevan kivilaatan, johon ilmalämpöpumppu puhaltelee kylmää ilmaa. Hän saattaa yllättyä, kun kylmät ilmat alkavat ja uunia aletaan taas lämmittää ja hänen vilpoisa kivensä muuttuukin kuumaksi. Päiväaikaan ulos menemisestä on siis tullut Moonalle lähes rangaistus. Pissalla pitäisi kuitenkin käydä ulkona. Onneksi palkinnoksi ulos pissaamisesta pääsee taas sisälle jäähdyttelemään. Hän on myös nopeimmin kaikista koirista oppinut sisälle pyrkimisen: muutama napakka haukahdus ja ovi aukeaa.

Tupakoirat

Muutama napakka haukahdus tai kiljahdus on ylipäätään Moonan ratkaisu moneen asiaan. Moona on esimerkiksi ensimmäinen perheen lapinkoirista, jonka ruokkiminen ei unohdu. Siinä missä Ninni voi nälkäisenä odotella tunnista toiseen, eikä aina silloinkaan käy kupille, vaikka ruokaa tarjotaan, niin Moona pitää äänekkäästi huolta ruoka-ajoistaan. (Roni on siinä mielessä Ninnin ja Moonan välimuoto, että hänkin pitää huolta ruoka-ajoista, muttei välttämättä koske ruokaansa. Ehkä hän haluaa huolehtia, että minä saan ruuan ajoissa?)

Leikkimään Moona on kyltymätön. Tuntuu myös siltä, että hän haluaa kaiken hereilläoloaikansa purra jotakin. Kenenkään aiemman koiran leukojen väliin ei esimerkiksi ole juuttunut sohvanreuna, tuolinjalka tai keinutuolin jalas. Lattialla on aina oltava puruluita, koska nukahtaakseen Moonan on saatava kaluta jotain. Rauhallisesta Ninnistä on onneksi löytynyt uupumaton leikkikaveri. Hän jaksaa painia Moonan kanssa päivästä toiseen ja ottaa vastaan leikkihyökkäyksen toisensa jälkeen. Edes Roni ei jaksa painia niin paljon, kuin Moona haluaisi. Välillä jo melkein käy sääliksi Ronin korvalehtiä, jotka ovat melkoisen kulutuksen kohteena, kun Moona haluaisi vielä vähän leikkiä Roni-sedän kanssa.

Ninnin mainiot sosiaaliset tavat ovat myös tulleet paremmin esille uuden laumanjäsenen myötä. Ninni saattaa samassa hetkessä leikkiä Moonan kanssa, lepytellä minua, huolehtia, ettei Roni leiki liian rajusti Moonan kanssa, houkutella Moonan lelua vinguttamalla kauemmas minusta, etten vain hermostuisi pennun sähläämiseen ja käydä vielä huolehtimassa, että ihmisillä on kaikki hyvin, jos joku kiljahtaa vaikka astuttuaan kävyn päälle.

Kaiken kaikkiaan Moona on hieman  erikoinen, mutta mainio epeli. Nyttemmin hän on jo oppinut käskystä istumaan, makaamaan ja läppäämään ylävitosen. Ja kyllähän se luoksetulokin useimmiten onnistuu. Jos ei ole muuta tärkeää meneillään. Tai liian kuuma.