Koirapuuhia räntäsateella ja ilman

Viikonloppuna oli maailma mallillaan! Hiekoitushiekat oli jo monin paikoin lakaistu jalkakäytäviltä eli sai tassutella kivien pistelemättä ja oli lämmintä ja aurinkoista. Toki katupölyä tarttuu tällaiseen vertikaalisesti rajoittuneeseen vartaloon vähän enemmän kuin korkeammalla kulkeviin eliöihin, mutta sinnehän se Mestareiden lakanoihin kivasti karisee sitten päivän mittaan tai yön hiljaisina tunteina viimeistään.

Sunnuntaina oli pientä yhteistä kivaakin, kun käytiin pyörähtämässä yksissä mätsäreissä. Ihan huvin kannalta lähdettiin kokeilemaan, eikä meitä palkittu tällä kertaa, mutta kehuttiin hyvästä kehäkäytöksestä kuitenkin. Näyttelyasento ei ehkä ollut täysin ortodoksinen, mutta osattiin molemmat pysähtyä suoraan liikkeestä seisaalleen, eikä meitä tarvinnut asetella tai houkutella seisomaan. Ai niin no tai loppukehässä Emäntä vähän nipisti minua toisesta reidestä, kun en enää SIINÄ vaiheessa olisi malttanut seistä paikallani. Minä sain punaisen nauhan ja Roni sinisen. Roni esiintyy aina niin totisena. Häneltä puuttuu se pirskahteleva ilo kehästä, jota minä mielelläni esittelen myös.

Moona oli myös emäntineen mätsäreissä. Tai hän oli ilmeisesti se juurisyy, miksi olimme sinne lähteneetkin. Moonalla on hieman ongelmia kohdata muita koiria. Hän on käynyt jonkin verran pentukoulussa ja toisinaan muuten vain koirien ilmoilla, mutta siellä omissa kotiympyröissään hän ei kohtaa muita koiria kuin Ninnin. Niinpä hänellä on hieman arkuutta vieraita koiria kohtaan. Nyt häntä yritetään siis tehososiaalistaa, että hän tottuisi vieraisiin koiriin ja jos ei nyt yltiöystävällisesti syleilisikään koko maailmaa, niin olisihan hauskaa, ettei hänen kanssaan liikkuessa tarvitsisi pelätä, että hän näykkii ketään.

Moona on kehittynyt huimasti viime kuukausina ja mätsärit menivät jo tosi hienosti. Hän osaa vaieta ihmisen käskystä ja hillitä itseään, ettei hauku enää koko ajan. Hän pystyy myös kulkemaan jo melko läheltäkin vieraita koiria irvistelemättä ja murisematta. Tosin hän tarvitsee siihen vielä aika paljon ihmisen apua.

Meidän Emäntä esitti Moonan kehässä ja elämänsä ekasta mätsäristä Moona sai punaisen nauhan, vaikka Emäntä oli varma, että hän saisi sinisen. (Punainen on ykkönen, sininen on kakkonen omasta pariarvostelusta.) Hän ravasi hyvin ja malttoi seistä hienosti jonkin aikaa. (Hänen emäntänsä näytti meidän Emännälle kikan, jolla Moonan saa seisomaan: pitää hihnan tiukalla ja samalla nostaa häntäkiehkuraa ylös, niin siinähän lapikas seisoo eikä pyöri omiaan.) Punaisen nauhan saaneiden loppukehästäkään Moonaa ei kätelty ensimmäisenä pois eli todella hieno aloitus. Vain kahdesti hän ehti nyrpistää nenäänsä kehässä, kun ahtaaseen kehään oli sullottu vierekkäin seisomaan melkein 20 koiraa ja ensin yksi tosi vauva koira tööttäsi kuononsa Moonan kuonoon kiinni ja sitten eräs toinen pyörähti kymmenen sentin päässä. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, joten varmasti kokemus oli Moonallekin ihan kiva.

Maanantaina sitten sää kääntyi hieman erilaiseksi kuten kai kaikkialla muuallakin Suomessa. Maanantaina minun ei tarvinnut lenkkeillä ollenkaan, kun Emäntä ei omien sanojensa mukaan "jaksanut vetää minua perässään". Erikoisesti ilmaistu se asia, että hän yrittää aina laukkoa lenkillä kovalla kiireellä välittämättä mistään kiinnostavista hajuista, märistä kohdista tiessä tai ojan vieruksen heinikosta löytyvistä herkkupaloista!

Tänään kävimme kaikki kolme yhdessä lenkillä ja kyllä oli niin kotoisaa, kun Roni veti ensimmäisenä, Emäntä puhisi keskimmäisenä ja minä raahauduin perässä nelitassulukkojarrutuksessa. No en minä koko matkaa viitsinyt vastustella. Ensimmäiset puoli kilometriä vain sillä lailla periaatteen vuoksi. Sitten kipittelin ja välillä laukoin ihan mielellänikin.
Varsinkin oli kivaa, kun Emännällä olikin repussa mukana treenikartio ja harjoittelimme yhdellä parkkipaikalla merkille lähetystä. Rally-tokojuttuja... Kun ensin osaa jonkun asian omassa eteisessä, kellarissa, omalla pihalla ja tutussa treenihallissa, niin sitten kaikki käskyt pitää opetella hallitsemaan myös pitkin kyliä. Se on kiva vaihe, kun koskaan ei tiedä, millä torilla tai parkkipaikalla treenit käynnistyvät. Yhtäkkiä vain herkkupussi aukeaa ja naksutin kaivetaan taskusta ja sitten treenataan.

Olisiko teillä hetki aikaa lukea?