Sivut

maanantai 2. syyskuuta 2019

Ronin syntymäpäivä ja piirinmestaruusmejä-koe

Sunnuntaina minä, monin taidoin ja kyvyin siunattu Roni the Greatest, täytin 5 vuotta.


Herätettiinkö minut aamulla lauluin ja suukoin?
Ei.
Tarjottiinko aamiaiseksi lempiherkkujani?
Ei.
Taputtiko Emäntä päätäni ja kutsui minua hyväksi pojaksi ja vietti päivän tehden kanssani suosikki puuhiani?
Ei. (No illalla taputti ja halaili kyllä, mutta vasta pitkän pitkän päivän jälkeen.)

Sen sijaan Emäntä hiipi ulos talosta kuin varas juuri, kun minä olin nuolemassa kissankuppia. (Me emme olleet siis kotona tuona tärkeänä merkkipäivän aamuna.) Hän vei Lucy-neidin mukanaan eikä muistanut minun päivääni kuin vasta tuntien päästä koepaikalla. Eikä hän silloinkaan edes soittanut minulle! (Siitä omituisesta syystä, että minä olen koira ja koirille ei muka soitella, mutta olisihan hän voinut edes ilmoittaa niille sukulaisille, joiden luona olin hoidossa, jotta he olisivat osanneet huomioida erityistilaisuuden.)

Mihin ihmeeseen me olemme tähän aikaan lähdössä? Eihän kello ole kuuttakaan...

Ja jotta katkeruuteni olisi täydellistä, niin arvatkaapa, minne Emäntä Lucy-neidin kanssa päiväksi meni? MEJÄ-KOKEISIIN! Lucy-neiti sai jäljestää ihanaista verijälkeä minun syntymäpäiväni kunniaksi! Ei aivan se syntymäpäivälahja, jonka olisin itse valinnut!

No Roni älä nyt viitsi. Saithan sinä sitten herkkuja ja rapsutuksia ja monen monta some-onnittelua.

Niin ILLALLA. Miksi sen nimi sitten on syntymäPÄIVÄ, jos sitä juhlitaan vasta illalla?!

Etkä sinä olisi saanut osallistua siihen mejä-kokeeseen, vaikka Emäntä olisi sinut ilmoittanutkin.

Miksen muka?

Se oli piirinmestaruuskisa ja sellaiseen arvokilpailuun valitaan osallistujat kauden näyttöjen perusteella. Kennelpiirin 6 parasta pääsi sinne kilpailemaan mestaruudesta ja samalla paikasta SM-kilpailuihin. Minun tulokseni nyt tällä kertaa sattumalta riittivät koepaikkaan.

Mitä siellä piirinmestaruuskisoissa nyt sitten muka tehtiin? Miten se oli erilainen kaikkiin muihin mejä-kokeisiin verrattuna?

Vai PM-mejä... Toivottavasti se on jotain syötävää...

Eipä se paljoa eronnut. Tietysti siellä oli vain voittajaluokan koiria ja vain yksi tuomari. Aluksi oli normaalisti laukauksensietotesti, jossa totuttuun tapaan häpäisin Emännän. Kaikki muut koirat olivat jo puissa kiinni, kun Emäntä veti minua pitkin hiekkakenttää nelitassuluisussa metsänreunaa kohti. Minä en pidä siitä, että minua pakotetaan ja hoputetaan. Olisin halunnut VALITA, tulenko laukauksensietotestiin vai en. Laukauksella itsessään ei ollut minuun taaskaan vaikutusta.

Sitten istuin häkissä autossa loputtomalta tuntuvan ajan. Emäntä kävi välillä opastamassa jäljen yhdelle englanninspringerspanielille, joka oli kuulemma paras jäljestys, minkä Emäntä on koskaan nähnyt. Aika suolaisesti sanottu kaikkien näiden vuosien jälkeen, jotka hän on kulkenut jäljellä meidän perässämme, vai mitä Roni?

Piilomerkki puunrungon takana

Lopulta joskus iltapäivällä oli minun vuoroni. Emäntä oli aika huolissaan lämpötilastani, kun olin ollut auringonpaisteessa autossa koko päivän. (Toki kaikki luukut avoinna ja suoralta paisteelta suojattuna, mutta varjopaikkaa ei metsästä ollut löytynyt autolle tällä kertaa.) Onneksi nesteytykseni oli aloitettu jo perjantai-iltana koirien urheilujuomalla ja sitä oli jatkettu lauantaina ja sunnuntainakin ja vielä ennen jälkeä Emäntä sai houkuteltua minut juomaan kupillisen vettä heittämällä ruokanappuloita vesikuppiini, joten nestettä ja mineraaleja oli kehossani riittämiin. Niinpä lähdin iloisin mielin matkaan.

Jäljen ensimmäinen osuus kulki aika tiheässä risukossa ja matka eteni hitaasti. Niin hitaasti, että Emännästä tuntui, että tuomari vilkuili kelloaan tuon tuostakin, ja hän pelkäsi, että jäljestys keskeytettäisiin ennen aikojaan puurtavana tai tuomari toteaisi, ettei kaadolle tultaisi ehtimään ja homma tyssäisi siihen. Tiheikön jälkeen alkoi kuitenkin hyvä, vanha kuusikko, jossa ei ollut aluskasvillisuutta, joten katkokulman jälkeen minä pistin oikein moottorin hyrräämään ja Emäntäkin pidensi askeltaan, jotta saisimme kiinni menetettyä aikaa. Kaikki kulmat ratkesivat ilman ongelmia tai tarkistuksia. Makauksille en jaksanut isommin pysähtyä, kun kuljen muutenkin niin hitaasti, että siinähän tuhraantuisi kallista aikaa. Nuuskaisen ne kuitenkin aina mennessäni, että eivätkös nuo ihmisetkin huomaa, että siinä niitä makuita matkalla on. Tuomarien mielestä se harvoin on riittävää.

Viimeinen osuus tuntui tuhottoman pitkältä. Välillä jo käännyin katsomaan Emäntää, että onko hän tosissaan, että vieläkin jatketaan. Hän ei tehnyt elettäkään, joten jatkoin vain eteenpäin, vaikka oli jo aivan tavattoman kuuma ja läähättäminen teki haistelemisesta hankalaa. Niin hankalaa, että 50 metriä ennen kaatoa jouduin tekemään pienen tarkistuslenkin, kun nenäni oli jo aivan tulessa. Lopulta sorkka onneksi löytyi ja paras palkkani oli saada Emännän taskusta vettä heti kaadolla. En minä kuitenkaan aivan lopussa ollut, vaan jaksoin kipittää reippaasti takaisin autolle useamman sadan metrin matkan. (Tuomari ja opas hieman vitsailivat kustannuksellani kaadolle saavuttaessa. Tuomari sanoi, että tunnen kellon, kun käytin juuri 44 minuuttia sallitusta 45 minuutista ja opas totesi, että jos olisi oltu tositilanteessa jäljestämässä haavoittunutta eläintä, niin hänkin olisi pystynyt hyvin ampumaan tarkan laukauksen, kun ei ollut lainkaan hengästynyt...)

Tossa on sorkkanne. Saisko nyt sitä vettä, kiitos?

Koepaikalla Emäntä nosti häkkini autosta ulos varjoon ja siellä odottelin tulosten julkistamiseen saakka. Kaikki kokeen koirat saivat ykköstuloksen eli VOI1. Kovassa seurassa siis oltiin. Tulokset luettiin järjestyksessä alhaalta ylöspäin ja Emäntä oli varma, että minun tulokseni luettaisiin ensimmäisenä. Niin vain kuitenkin kävi, että minä olinkin piirinmestaruuskisojen neljäs (VOI1/45p)! Voittaja oli labradorinnoutaja (VOI1/49), toiseksi tuli se englanninspringerspanieli (VOI1/47), joka jäljesti Emännän tekemällä jäljellä ja kolmas oli parsonrusselinterrieri (VOI1/46). Minä olin kokeen kiintiömäyräkoira ja minun jälkeeni sijoittuivat viidenneksi ja kuudenneksi vielä kaksi labradorinnoutajaa (VOI1/43, VOI1/42).


Oli upeaa päästä kokemaan arvokisat, vaikka aika samanlaista siellä oli kuin muissakin kokeissa. Hyvässä mejä-hengessä sujui viikonloppu ja kilpakumppanit olivat lupsakkaa porukkaa. Ehkä sinäkin Roni vielä jonakin päivänä pääset piirinmestaruuskisoihin, kun olet oikein tarkka poika ja teet hyvää työtä jälkimetsässä ja muistat pysähtyä makauksille!


12 kommenttia:

  1. Hirmeesti onnee, Roni! Sä oot jo aikamieäs. Joo.
    Onnee myäs Lucy-neidille hianosta suarituksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tosi paljon miehekkäämmältä tuntuukin näin viisivuotiaana. ;)

      Poista
  2. Ronille huippuonnittelut näin jälkijunassa! Lucy-neidille lämpimät onnittelut hienosta palkintosijasta. Heti hoksasin sen vinkun palkintojen joukossa. Vieläkö se on hyvässä hapessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vinkulelu voi hyvin, kun katsos meitä ei juuri lelut kiinnosta. Lucy hieman haisteli sitä ja Roni pienen hetken peuhasi sen kanssa, mutta vain niin kauan kuin Emäntäkin jaksoi olla siitä kiinnostunut. Ensin se kerää vähän aikaa pölyä lattialla ja sitten Emäntä siirtää sen lelulaatikkoon viettämään hiljaiseloa.

      Poista
  3. Hirveesti onnee näen jalakikätteen synttärj´sankarille!! :) Ja osanotot kuivakasta syntymäpäevän vietosta. Vaekka koettivattii hyvitellä sitä iltasilla. Yhtää ee oo sama asija se viettee synttärijä iltasilla ku on kerta synttärj´päevä.
    Onnee Lucy-neetillehhii hienosta suorituksesta! :) Teellä mahtaa olla jo melekonen palakintokuappi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukavaa, että joku muukin ymmärtää synttäri-illan ja synttäripäivän eron! Ensi vuonna olisi syytä pistää paremmaksi!

      Poista
  4. Paljon Onnea Roni näin jälkikäteen! :)
    Lucykin on loistanut taidoillaan, onnittelut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jälkikäteisonnittelutkin tuovat hyvää mieltä. :)

      Poista
  5. Vähän myöhästyneet mutta sitäkin sydämellisemmät onnittelut komealle päivänsankarille! Lucylle myös onnittelut hienosta suorituksesta.

    Hippu, Myttö ja emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onnittelut ilahduttavat jälkijunassakin. :)

      Poista
  6. Jos yhtään Ronia lohduttaa, niin meillä useimpina vuosina ei muisteta koirien syntymäpäiviä ollenkaan, että ihan niin huonosti ei nyt asiat ollut. :) Ja Lucylle onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ehkä se tämän kerran menettelee, että huomioitiin näin kehnosti. :D

      Poista