Sivut

lauantai 23. toukokuuta 2020

Risukon monet muodot

Roni: Minä pääsin tänään Emännän mukaan tarkistamaan ja etsimään mejä-maastoja. Mejähän on siitä hauska laji, että siinä saa kulkea metsässä silloinkin, kun ei ole kokeita tai edes treenejä! Jälkimaastot on talven jälkeen tarkistettava, että metsä on vielä paikallaan ja uusiakin maastoja on hyvä aika ajoin etsiskellä siltä varalta, että jostain maastosta olisi puut korjattu parempaan talteen. 

Sisällä kotona Emäntä ei arvosta ominaisuuttani ilmoittaa herkästi kaikista uhkaavista huomioistani, mutta yhtäkkiä yksin asumattomassa korvessa tämä onkin toivottu ominaisuus, jonka vuoksi hän otti minut mukaansa ja ylipäätään uskalsi lähteä itsekseen vieraisiin umpimetsiin kulkemaan. Hän siis luottaa siihen, että MINÄ suojelen häntä kaikilta vaaroilta!


Lucy: Tai sitten hän luottaa siihen, että saa etumatkaa, kun vaikkapa nälkäinen karhu mutustaa sinut nakkivälipalaksi...

Roni: Minä olen mielelläni karhun välipala, jos rakas Emäntäni pelastuu sillä tavoin! <3

Koska luvassa oli lämmin päivä ja uudet maastot ovat aina arvoitus (voi olla puistomaista, mutta voi myös olla, anteeksi karkea ilmaus, tämä ei ole minun vaan Emännän sanoin: armotonta vitukkoa), niin tästä itsestään selvästä syystä Lucy-neiti jäi kotiin. Ainoastaan hänelle itselleen tämä syy ei ollut aivan itsestään selvä, vaan hän pyrki väkisin mukaan ja mökötti, kun Emäntä selvästi metsähousuissa ja -kengissä lähti ovesta ilman häntä. Tämmöiset tutkimusretket nyt vain eivät ole oikein  lievästi sydänvikaisten koirien paikka... (Voitte uskoa, että Lucy-neiti pahoitti mielensä! Emäntä antoi hänelle läksiäislahjaksi lepyttelypurutikun, mutta hän ei ollut koskenutkaan siihen koko päivänä! Vasta kun palasimme kotiin, järsi Lucy-neiti purutikkunsa ensi töikseen.)

Ensin kävimme tarkistamassa yhden jo aiemmin käytössä olleen jälkimaaston. Se oli onneksi kunnossa ja se olikin nopeasti tarkistettu. Sen jälkeen siirryimme toiseen paikkaan katsastelemaan uutta maastoa. Aluksi se vaikuttikin lupaavalta, mutta nuoren taimikon jälkeen päädyimme tiiviiseen risukkoon. Joku innokas metsänomistaja oli harventanut metsäänsä ja kun kaikki risut ja ranteenpaksuiset rungot jätetään ristikolleen maahan, on metsässä mahdotonta kulkea. Jälkeä sellaiseen paikkaan ei missään tapauksessa voi tehdä. Niinpä meidän täytyi pelastautua sieltä lyhintä tietä takaisin kunnon metsän puolelle.

Lupaava alku. Kyllä tässä saattaisi jäljestellä menemään!

Epäilys. Nuoret metsät ja taimikot eivät lupaa hyvää, mutta jos se on kuljettavissa, niin ei jälki tähän vielä kaadu. Kunhan toiselta puolelta löytyy hyvää metsää, jossa jatkaa ja tehdä esimerkiksi kulma.

Tuhoon tuomittu yritys. Vaikka tästä joku innokas jäljentekijä ja ehkä joku sinnikäs jälkikoirakin vielä menisi, niin yksikään mejä-tuomari ei suostu tällaisen ryteikön läpi menemään...

Uusi yritys. Takaisin puistomaisemmassa metsässä.

Loppupuolella päädyimme suolle ja suolla oli yhdessä kohdassa taas hieman tiheämpi kohta. Mehän etenimme siis niin, että Emäntä meni edellä ja minä hieman viistosti kymmenisen metriä hänen takanaan tai sivullaan airueena. Vaikka Emäntä ei siis joka hetki nähnyt minua tiheikössä, niin hän kuuli joka askeleella minun etenevän mukana. Kunnes yhtäkkiä hän ei enää kuullut. Hän eteni vielä muutaman askeleen, mutta pysähtyi sitten. "Roni!" Ei vastausta. "RONI!hieman lujempaa, mutta ei vieläkään vastausta. Emäntä pysähtyi kuulostelemaan, mutta metsä on äkkiä täysin hiljainen. Hän kääntyy paluusuuntaan: "Roninen? Missä olet? Tule tänne!". Sydän alkaa pamppailla villisti. Hätäisiä askeleita takaisin päin.
Ensimmäinen ajatus: susi. Emäntä on juuri lukenut uutisen pikkukoirasta, jonka susi vei Lappeenrannassa omistajansa läheltä. Voiko susi liikkua niin hiljaa, ettei mitään ääntä kuulu? Ehkä? Voiko susi napata mäyräkoiran niin, ettei siitä kuulu pihaustakaan? Varmaankin...
"RONI TÄNNE!!" kauhun kuorruttama karjaisu.
Toinen ajatus: suo-oja. Mäyräkoira on uponnut vahingossa huomaamattaan suohon eikä pääse ylös. Osaisiko mäyräkoira ilmoittaa äänellään jääneensä jumiin? Voiko tästä kirotusta risukosta koskaan löytää pientä koiraa?! Mistä edes aloittaa, kun ei enää tiedä, mistä on tullut ja minne menossa? (Ihmisillä on ilmiömäinen kyky hukata suuntavaistonsa saman tien, kun he hätääntyvät! Ikään kuin he eivät haistaisi, mistä suunnasta ovat juuri tulleet?)
Tässä vaiheessa ilmestyn paikalle ja Emäntä heittääntyy polvilleen silittämään minua. Kaikkeen on kulunut n. 25 sekuntia eli sen verran kuin kestää mäyräkoiralla viilentää itsensä suo-ojassa ja juoda muutama kielellinen. Satuin haistamaan, että lähellä oli vettä ja kävin siellä hörpyllä, kuten olin tehnyt pitkin matkaa, mutta tiheikön takia Emäntä ei nähnyt sitä. Jatkamme matkaa ja tämän jälkeen Emäntä ei enää päästä minua silmistään. Hän ihmettelee, kuinka jotkut pystyvät päästämään mäyräkoiransa ajamaan riistaa aivan yksin synkkään metsään, kun hän ei pysty päästämään koiraansa hetkeksikään näkökentästään!

Onneksi matkalla oli paljon näitä pieniä ojia, joissa saattoi käydä välillä vilvoittelemassa ja juomassa! Muuten olisi voinut olla tukala päivä tervesydämisellekin koiralle...


Evästauon ja kahvikupposen jälkeen käymme vielä kulkemassa läpi yhden maastoehdokkaan, mutta se ei ole aivan yhtä lupaava. Ensin kiipeilemme kallioilla, mäennyppylöillä ja väistelemme yllättäviä pudotuksia. Sen jälkeen litsuttelemme hetken taas kostealla suolla (jolla on myös hirvensorkan jälkiä), kunnes yritämme kavuta ylös, mutta jonkun menneen myrskyn jäljiltä rinteeseen on kaatunut niin uskomattoman paljon isoja, paksuja tuulenkaatoja, että ihminen ei meinaa päästä siitä läpi. (Mäyräkoira tietenkin kävelee ali suorin jaloin. Pienestä koosta on joskus hyötyäkin.) Tämän jälkeen taas hieman lisää karsittua metsää ja lopulta hakkuuaukko, jossa näyttäisi elämäänsä aloittelevan tämänkeväinen taimikko. Maastokierros alkaa riittää meille molemmille. Viisi tuntia ja kymmenen kilometriä on ihan sopiva mitta maastopäivälle. Illalla ei tarvinne unta odotella...


Tuonne ei kannata mennä.

Kylläpä on taas kaadettua puuta longollaan joka suunnassa...

Jokohan tämä risukko olisi nähty?

Roni ja kadonneen metsän arvoitus

Joskus mejä-maastoja katsastaessaan voi päätyä niin uuteen maastoon, ettei siellä ole vielä metsääkään! Kunhan malttaa odottaa sellaisen 40-50 vuotta, niin tässä on jo taas ihan hyvä jälkimaasto! Mejä ei ole hätäisten laji...



8 kommenttia:

  1. Olette te vaan rohkeita... Tuo viimeinen kuva sai ihmisen muistelemaan kaukaista nuoruutta, kun hän oli kuulemma istuttamassa yhden päivän tuommoisia puuvauvoja. Ja nyt ei uskalla isomman metsän puolelle astua. Kun siellä voisi MINULLE kuulemma tapahtua jotain kamalaa. Arkajalka keksii tekosyyn vaikka mistä. Mutta teille hatunnosto kuntoilusta! Toivottavasti Lucy-neiti antaa teidän nukkua ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se aina riski, kun metsään astuu, mutta riski se on sekin, kun nousee aamulla sängystä. ;) Ensimmäiset punkit saatiin ihan vain kadun vartta kävellessä ja käärmeitäkin ollaan nähty enemmän asfaltilla kuin metsässä, että nämä tavallisimmat vaarat ovat läsnä taajamassakin. Tällä hetkellä varsinkin ihmiset ovat toisilleen suuremmaksi vaaraksi todennäköisyysmatematiikan mukaan kuin suurpedot, joten järkevästi ajateltuna metsä on turvallisempi paikka kuin kaupunki, mutta tunteet voivat toki viestittää toisin. :)
      Hyvä mieli metsästä ainakin tuli ja vähän sellainen itsensä ylittäjä voittaja fiilis, kun ei merkittyjen reittien ulkopuolella ypöyksin (eli vain koiran kanssa kaksin) lenkkeily nyt meillekään aivan jokapäiväistä ole... :)

      Poista
  2. Siinä onkin hyvä liikuntapläjäys kun viisi tuntia olette vetäneet tuolla poluttomassa metsässä :) . Onko sinulla jokin työväline mihin merkkaat kelvolliset mejä-alueet? Ihan paperikarttako alueesta?

    Meillä oli mökkisaaressa myös metsänistutustalkoot ja porukalla istutimme n 800 uutta kuusen ja männynalkua. En ollut sellaista koskaan ennen tehnyt, uni maittoi myös meikäläisellä sen päivän jälkeen.

    PS. mikä punkkitilanne teidän metsissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin koejärjestäjän apuna talkoina maastoja katselemassa eli en itse valinnut maastoa enkä merkinnyt sitä mihinkään, vaan hän lähetti minulle kuvan kartan alueesta ja sitten omien puhelinsovellusten avulla suunnistin metsässä. Maastokartta ja B-bark -sovellus olivat käytössäni. Ilmaisia karttasovelluksia.

      Metsän istuttaminen on ihan hauskaa hommaa, joskin aika fyysistä. (Siitä se hauskuus ehkä tuleekin...) Nuorempana istutin useampana keväänä kesätöinä joitakin tuhansia puuntaimia. Nyt ei ole tullut tehtyä sitä kuitenkaan vuosiin.

      Punkkeja on. Kyllä niitä lähes päivittäin yksi tai kaksi löytyy koirista karkoteliemistä huolimatta, mutta ei määrä vielä ainakaan ole mikään tolkuton. Sellainen tavallinen punkkikevät tähän mennessä. Mitenkäs teillä päin?

      Poista
    2. Kyllä, punkkeja on täälläkin, varsin paljon :( . Juuri eilen poistin miehestäni yhden. Jostain syystä minuun itseeni tarttuu harvoin, siis todella harvoin, vaikka koohaan Wiiman kanssa metsissä enemmän kuin mieheni.

      Koirassa sitä vastoin en niitä juurikaan enää löydä - Wiimalla on Bravecto ja se on hävittänyt ne "koiramaailmankaikkeudesta", kuolevat purtuaan ja kuivuvat pois. Onneksi, kun Wiima on niin turkikas alusvilloineen, ettei niitä kyllä millään sieltä turkista ajoissa löytäisi kun sinne kerran sujahtavat. Viheliäisiä otuksia!

      Poista
    3. Olen kuullut hyvää tuosta Bravectosta, mutten ole saanut vielä aikaiseksi kokeilla. Hyvä, että toimii teillä! :)

      Poista
  3. No onneks ee oekeesti sattunna hukka samalle reetille! Ee tulisj kuulema kuuloonkaa että meekäläenen pantas mehtään itekseen ajamaan jottae elukkata. Sano äettii.
    Huluvakka reessu on teellä sielä ollunna, unj on ollunna varmaan makkeeta tuon jäläkeen :)
    Onneks sielä olj nuita viilennyspaekkoja välillä. Muuten oes suattana hikj tavottee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ei! Emäntä on aina luottanut siihen, että kun höpöttää koiralle jotain metsässä koko ajan, niin metsän eläimet kuulevat ja väistävät. Hänellä on myös toisinaan tapana metsään astuessaan ilmoittaa isoon ääneen, että hän tulee nyt ja muiden olisi parempi luikkia loitommalle. Hyvin on toiminut! Lähimetsän kauriit ovat suurinta riistaa, mitä ollaan koskaan silmätysten tavattu.

      Poista