Sivut

lauantai 9. toukokuuta 2020

Asioita, jotka eivät ole muuttuneet

Vaikka maailma on myllerryksessä, löytyy kuitenkin vielä monta mukavaa asiaa, jotka eivät ole muuttuneet.

1. Rally-tokon riemu

Yhteiset rally-tokotreenit muiden treenikavereiden kanssa ovat olleet tauolla maaliskuusta lähtien, mutta onneksi tämä on laji, jota voi harrastaa myös ominensa. Pääasia, että kolme parasta treenikaverusta on paikalla eli mäykyt ja Emäntä! Eniten on treenattu yksittäisiä liikkeitä ja etenkin niitä asioita, joita saatiin kotiläksyksi etäkoulutuksesta Koirakoutsin Krista Karhulta (palkkasanat ja mielensä malttaminen, vaikka palkka olisikin esillä), mutta muutaman kerran on tehty ratatreenejäkin.

Yllättävän hankala pala on ollut tämä edessä seisominen. Sitä kun on nelisen vuotta tottunut tulemaan aina eteen istumaan, niin tämä seisominen ei ole ihan läpihuutojuttu. Tällaisella alustalla on yritetty viritellä uudenlaista liikerataa kehoon.

Seison seison! Ala nyt tulla sieltä, että voidaan jatkaa matkaa!


Puolenvaihdot ovat yleensä aika helppoja. Yleensä.

Mitkä nännikumit? Minä olen aivan täysin zen! Ei häiritse yhtään... että... ympärillä on... näin monta nännikumia!!

Videolta voi nähdä yhden mestarin riemua treenien aluksi. On niin hauskaa, ettei tiedä, miten päin olisi. Siinä höntsäillessä merkille lähetyskin saa aivan uudet kuviot osakseen...


2. Veren himo

Mejää on yleensä muutenkin treenattu aina keskenämme, joten siinä ei ole mitään erikoista, että verijäljillä käydään kolmisin. Pääasiassa on keskitytty makausten etsimiseen ja merkitsemiseen, mutta viime viikonloppuna saatiin ihka oikeat jäljetkin ajettaviksi. Ja hyvä olikin, että treenattiin välillä oikeaa, vuorokaudenikäistä jälkeä katkokulmineen, koska ei se kevään ensimmäinen jälki koskaan ole liian helppo. Olkoon kuinka monen maan valioita tahansa, mutta kun katkokulma pyörityttää, niin sitten se pyörityttää! Kumpikaan ei suorittanut sitä tuosta noin vain, vaan kumpikin joutui todella käyttämään nenäänsä, ennen kuin pulma ratkesi.

Vihdoinkin oikeita töitä! Minun jäljelle oli tehty tahallaan muutama hankala paikka, mutta selvitinpä jäljen kuitenkin!

Kyllä se jälki tässä taitaa kulkea.

Mejäilijän paratiisi.


3. Jokapäiväinen lenkkeily

Liikuntaa on tarjolla joka ikinen päivä. Yleensä käymme kävelyllä kolmisin, mutta onpa Emäntä välillä yrittänyt taas elvytellä juoksuinnostustaan Ronin kanssa. Ronin juoksuinnostus on täysin riippuvainen nännikumin läsnäolosta. Ei nännikumia - ei juoksuaskeleita.



Emäntä on miettinyt, pitäisikö hänenkin nostaa treenin tasoa ja juosta jokin pätkylä suussaan. Hän arvelee lelu suussa juoksemisen olevan paljon raskaampaa kuin ilman lelua.

Sellaistakin trendilajia on nyt kokeiltu kuin polkujuoksu. Ensimmäisellä kerralla Roni oli niin innoissaan lenkille pääsemisestä, ettei huomannut, että kyseessä olikin oikeastaan juoksulenkki (lelua ei ollut mukana), mutta toisella kerralla hän ei enää mennyt samaan halpaan. Kolmannella kerralla Emäntä menikin polkujuoksemaan itsekseen...

Niin kiire ei kuitenkaan ollut polkujuoksemassa, etteikö vähän olisi ehtinyt bongailla kukkasia matkan varrella.

Rauhoitettuja kangasvuokkoja aivan polun vieressä.

Sinivuokkoja

Toisinaan mäyräkoirat ovat tehneet myös omia reittiehdotelmia. Osaatko päätellä, mihin suuntaan mäykkyjen tekisi mieli?

4. Yhdessä olo ja nokostelu

Emäntä on nyt reilut seitsemän viikkoa tehnyt etätöitä ja sillä on ollut erittäin positiivinen vaikutus yhdessä olon määrään. Olemme yhdessä jatkuvasti! Suurin osa meidän päivistämme kuluu pieniä nokkaunia vedelleen. Kun Emäntä tekee töitä, makoilemme hänen selkänsä takana sängyllä tai koiranpeteihin käpertyneinä. Kun häkki oli jonkin aikaa autosta sisällä, niin sen ovella piti melkein jakaa vuoronumeroita. Niin suosittu huilailu paikka sekin on! Parvekkeen divaanisohva on mieluisa nokostelupaikka myöskin, mutta yhtä hyvin unoset voi ottaa vaikka Emännän sylissä hänen venytellessään.

Häkki on hyvä suojainen paikka nukkua. Täällä kukaan ei vahingossa istu tai tallaa päälle.

Venytä vielä hetki... ja vielä... venyy... venyy... pidä tuo asento.

Joskus väsy voi yllättää kesken viikkosiivouksen.

Vihdoinkin asuntomme aurinkoläikkäongelma eli niiden huono saatavuus on korjattu ja korjattukin kunnolla!

Joskus jotain pientä herkun tynkääkin ollut. Tässä koiranpäivän lohikääreiset purutikut.

Kilpailutoiminnan osalta on täytynyt tyytyä kaiholla muistelemaan viime vuotta. Tarkoitus oli ottaa kuva Lucysta kaikkien vuoden 2019 palkintojen kanssa, mutta kävi niin, että tästäkin kuvasta vielä kolme palkintoa unohtui. Mutta olihan niitä jo aika monta sentään kuvassa mukanakin!




17 kommenttia:

  1. Superlämpimät kiitokset tästä postauksesta! Olette aivan merkittävän piristäviä seurattavia kaikki. Tällaiset energiset ja iloiset kuvat ja videot tekevät hyvää korona-arestissa värjöttelevälle riskiryhmään kuuluvalle eukkopahalle. Eihän meillä hätää ole, kun terveinä ollaan, mutta rajoitukset rassaavat, kun pitkään jatkuvat. Siis kiitos Lucy, Roni ja upea sihteerinne, jonka tekstiä on aina ilo lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Välillä täytyy täälläkin keskittyä kaivelemaan niitä hyviä asioita, ettei mene mieli synkäksi, mutta onneksi koirilla on riemu aina herkässä, kun jotain pientä kivaa jaksaa viritellä. Siitä leviää ilo ympärillekin. :) Eikä tässä mikään hätä ole toki terveenä ollessa, kun ulkona liikkumistakaan ei ole kielletty.
      Tsemppiä teillekin! Kyllä tästä selvitään! :)

      Poista
  2. En jaksa tarkistaa enkä muista enää viime vuoden treeneistä :D mut eikö alemmissa luokissa rallyssä ole edessä seisomista? Ollaan tässä muutama kerta harjoiteltu ikivanhoilla alokasluokan kylteillä, jotka ostin joskus 10? 12? vuotta sitten ja niissä on monta edessäseisomista, mutta ne on ilmeisesti heivattu sitten jossain vaiheessa ylempiin luokkiin, jos ei alemmissa enää ole. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole nykyisin. Edessä ei tarvitse seisoa kuin tässä yhdessä mestariluokan liikeessä. (Käytösruudussa oli ennen mestariluokassa edessä seisominen 3 min., mutta käytösruutu jäi pois toissa vuonna.) Eikä tässäkään tarvitse siis seistä varsinaisesti edessä, mutta pitää tulla eteen ja peruuttaa siitä, mutta jos koira livahtaa ensin eteen istumaan ja lähtee siitä peruuttamaan, niin tehtävä on väärin tehty (-10p). Niinpä olen pilkkonut tehtävän palasiksi siten, että yksi osa on seistä edessä. Muuten joutuu kiireellä huitaisemaan koiran peruuttamaan, ettei se ehdi istua ja on se niinkin onnistunut, mutta ei se kauniilta näytä niin. :D Ulkomaiden rally-tokokylteissä on ilmeisesti edessä seisomistehtäviä olemassa. Niin olen ainakin ymmärtänyt. :)

      Poista
    2. Pitäisi varmaan ilmeisesti vähän päivittää omaa kyltistöä nykypäivään. :D

      Poista
  3. Kyä ootte taitavii, Lucy, Roni ja teitin Emäntä!

    VastaaPoista
  4. Nämä on niitä positiivisija uutisija :) Ku tulloo tuosta töllöstä ja muuvvaltahhii vuan niitä huonoja ni on mukavata lukkee tämmösijä hyviä.
    Melekonen palakintokuappi suapi teellä olla että kaekki soppii. Ootta työ kyllä sittä taetavata ja virkeetä sakkija :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää vähän yrittää kaivella positiivisuusvarastoja, ettei ihan lannistu tässä maailmassa. :)

      Poista
  5. Hyvin lueteltu! Onneksi on asioita, jotka on ja pysyy! Tänä keväänä olen ollut ihan erityisen onnellinen siitä, että perheessä on koira, vaikka Wiima on tietenkin minulle aina ja joka päivä hyvin rakas.
    Minulla on kuitenkin tuttuja, jotka ovat tuskailleet tekemisen puutetta - koiraperheessä sellaista puutetta harvoin on :) .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koirasta (koirista) on todella ollut nyt seuraa, kun ei ketään ihmisiä ole oikein voinut tavata! Toisaalta useammat tuntemattomat ovat nyt pysähtyneet juttelemaan mm. koirista. Monet ovat varmasti tosi yksinäisiä ja on tarve puhua edes jonkun vastaantulijan kanssa.

      Poista
  6. Samaa mieltä ollaan. Paljon on kivoja ja mukavia asioita vaikka poikkeusoloissa eletään. Nautitaan siis niistä ja kyllä tämä vielä paremmaksi muuttuu.

    Hipun ja Mytön emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luotetaan siihen, että kaikki vielä muuttuu hyväksi. :)

      Poista
  7. Pysyvien asioiden listaan voisi lisätä vielä blogit, joita on kiva lukea silloin, kun livenä on vaikea tavata ketään. Ja voi noita teidän innostuneita treenaajia! Videoiden myötä pääsee mukaan fiilikseen, hyvä mielihän noiden katsomisesta tulee.
    Voisitteko kaiken maailman jäljestyksen ammattilaisina kertoa meille, miksi verijälkeä ei muka voi tehdä lumiseen maahan? Vai oliko se nyt just toisin päin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Mikään ei estä tekemästä verijälkeä lumiseenkin maahan treenimielessä, mutta kokeissa se on kiellettyä. Ihan tarkkaa tietoa ei ole siitä, miksi koejälkeä ei saa tehdä lumiseen maahan, mutta veikkauksemme on, että lumessa oleva jälki olisi silmin nähtävissä, jolloin koira voisi ehkä haistelemisen sijaan seurata punaista viivaa lumessa (tai ohjaaja voisi vaivihkaa ohjata koiraa pysymään jäljellä, kun hänkin näkisi sen). Jos lunta on paljon, niin siihen tallautuu myös polku, jolloin jäljen seuraaminen on liian helppoa. Toisaalta valtavassa kinoksessa kahlaaminen olisi jo työlästä. Olisi siis vaikeaa määritellä, minkä verran maassa voi olla lunta, joten on kategorisesti helpompi kieltää kokonaan lumen päälle jäljen tekeminen. Toisaalta aidoissa jäljestystilanteissakin ihminen tarvitsee koiraa vain silloin, kun maa on lumeton ja eläimen jälkiä ei voi ihmissilmin nähdä. Kyllähän ihminenkin osaa kolaripaikalta seurata lumessa olevia eläimen jälkiä ja punaisena näkyvää verta.

      Näinpä siis jäljen päälle satanut lumi ei koepäivänä haittaa, kunhan jälki on tehty alunperin lumettomaan maahan. :)

      Viime vuonna oli aika hilkulla, ettei vappumejä jäänyt pitämättä, kun jäljentekopäivänä edellisyönä satanut lumi suli vasta iltapäivällä ja seuraavana yönä satoi jälkien päälle taas kymmenisen senttiä lunta. Koe saatiin kuitenkin järjestettyä. :)

      Poista
    2. Ahaa, siinä onkin tuo kisanäkökulma. Me oltiin joskus ihan harrastusryhmän jälkitreenejä sopimassa, kun saatiin aika näsäviisas vastaus (lumi oli just ehtinyt sataa maahan), että lumellahan me ei jälkeä tehdä. :/
      Meistä puhtaalla lumella se olisi paljon mukavampaa kuin siinä kurassa ja märässä, missä ne loppusyksyn jäljet on pari kertaa käyty. Mutta me ollaankin oltu ihan vaan ajankuluksi ja koiran väsyttämiseksi liikkeellä :D
      Ja silloin kun vedetään jälki sorkalla, siitä ei lumellekaan jäisi kuin pieni ura. Sorkka oli muuten Artulle paljon motivoivampi kuin verijälki.

      Poista
    3. Jaa siellä on ollut joku näsäviisas... Ehkä hän ei ole halunnut "pilata" kisakoiraansa. Kyllähän treenata saa miten lystää. :)
      Norjassa ja Ruotsissa tehdään jälki juuri tuolla tavalla sorkkaa vetäen (muistaakseni Norjassakin...) ja Roni ainakin hullaantui jäljistä huomattavasti enemmän, että sorkan haju on kyllä kova juttu mäyräkoiralle! :D

      Poista