Sivut

lauantai 12. joulukuuta 2020

Kutinaa karanteenissa

Itsenäisyyspäiväkävelyllä

Sibeliuksen päivän liputusta aamutuimaan


Tarkasti kun rajaa kuvat, niin kaikki edelleen levällään olevat muuttolaatikot eivät pilaa tunnelmaa...


 Lucy: Rauhallisesti kuluvat päivät maalaismaisemissa. Ensimmäinen karanteeniviikko on takana ja se on tuntunut pitkältä kuin vuosi. Kertaukseksi niille, jotka ovat astuneet mukaan tarinaan vasta tässä kohtaa, niin täällä olemme karanteenissa siis me koirat, eivät ihmiset. Muista koirista erossa pysyminen ei ole ollut hankalaa, kun vieläkään emme ole tavanneet kylällä ensimmäistäkään koiraa. Meidän treenit sen sijaan on peruttu loppuvuodeksi sen ihmisten taudin takia, joten ei ole edes harmittanut rally-tokosta pois jääminen. Hieman vaivaa se, että kapinhäätölääkkeistä huolimatta kutina ei ole vieläkään kokonaan lakannut.

Iltapuuhana possunkorva


Roni: Uusia rutiinejakin alkaa olla syntynyt. Koska emme saa mennä ihmisten sänkyyn nukkumaan, niin Emäntä on siirtynyt nukkumaan keittiön lattialle. Hän saa kuulemma paremmin nukuttua, kun me nukumme hyvin, emmekä kuljeskele levottomina ja vingu makuuhuoneen ovella, vaikka patja onkin ohut ja kova. Meitä on nukuttanut oikein hyvin Emännän ja leivinuunin lämpimien kylkien välissä! Aamuisin käymme kävelemässä toisen pätkän pihatiestä kylätien varteen ja takaisin ja illalla pimeässä kuljemme pidemmän puolen pihatiestä otsalampun valossa. Perjantai-iltana minä suostuin kiertämään lähimmän lenkinkin pimeän aikaan. Tiistaina minulla meni vielä vähän pupu pöksyyn kylätien laidassa, enkä halunnut jatkaa pimeässä pidemmälle, kun joku puu rasahti. Emäntä olisi muka uskaltanut vielä jatkaa, mutta aika sukkelasti hänkin kääntyi ympäri, eikä kauaa yrittänyt suostutella minua jatkamaan. Taisi hänkin olla vähän huojentunut kotiin paluusta.


5,6 kilometriä pääasiassa metsässä. Täällä voi tuntea itsensä oikeaksi koiraksi!

Lucy: Viikonloppuisin valoisan aikaan on tutkittu lähiympäristöä ja etsitty uusia lenkkipolkuja. Valoisalla minäkin olen ollut mukana. Pimeän aikaan... no välillä olen jäänyt vahtimaan uunin lämmitystä. Viime viikonloppuna itsenäisyyspäivän kunniaksi tapasimme ensimmäistä kertaa naapurin isännän. Hän osoittautui huumoriin taipuvaiseksi vanhaksi herraksi. Oikein mukava tapaaminen. Toisenkin talon isännän taisimme nähdä metsätöissä. Hänelle Emäntä nosti vain kättä kauempaa, kun hän oli sahahommissa, mutta mahtoi hän yllättyä, kun yhtäkkiä keskellä metsää koneuraa pitkin koikkelehtii nainen kahden pienen koiran kanssa ja katoaa mutaista uraa myöten syvemmälle metsään.


Lauantaiaamuna omalla pihatiellä



Nämä pienet jäljet eivät aiheuttaneet sydämen tykytyksiä

Roni: Tänäänkin otimme päiväkävelyllä suunnan kohti metsää pienen matkaa kylätietä taivallettuamme. Emäntä on ottanut tavoitteekseen kävellä kaikki mahdolliset metsätiet lähettyviltä. Tälläkin kertaa seurasimme kännykän Maastokartat-sovelluksesta metsäkoneuraa. 

Kilometrin kuljettuamme Emäntä äkkäsi uralla jäljen. Hänellä taisi sydän jättää lyönnin välistä, kun jälki näytti suurelta tassun jäljeltä. Hän etsi uralta seuraavaa jälkeä kuono melkein yhtä lähellä maata kuin meillä. Seuraava jälki näytti hänestä enemmän sorkalta kuin tassulta. Kolmannella jäljellä häneltä pääsi helpotuksen huokaus: Vaikka ensimmäinen jälki olisikin ollut tassu, niin Isotassun mukana kulki Saapasjalka, joten kovin villistä elukasta ei liene kyse. Ja toisaalta ne olivat tulleet vastaan päin eli olivat jo menneet menojaan aiemmin aamulla, koska heidän jälkensä näkyivät yöllä sataneessa lumessa, mutta emme nähneet heitä. Äkkiä ura myös haihtui edestämme ja sitten olikin hyvä, että joku Saapasjalka oli kävellyt siinä, koska seurasimme pienen matkaa hänen jälkiään tietä kohti, kunnes löysimme uuden uran, jota seurata. Hieman Emäntä ihmetteli, kuinka joku oli kulkenut syvällä metsässä, melkein kilometrin päässä kummastakin kylätiestä, joiden välisessä metsässä olimme, mutta sitten me muistutimme häntä, että siellähän me olimme syvällä metsässä itsekin huvikseen lenkkeilemässä!

Saappaan jälki huojensi mielen

 Vielä paluumatkalla näimme todennäköisesti toiset saappaan jäljet aivan umpimetsässä, jossa ei kulkenut edes mitään polkuja eli metsissä liikkuu siis muitakin kyläläisiä. Siltä varalta, että nämä muut liikuvat aseen kanssa metsästystarkoituksissa, Emäntä on pukenut varmuuden vuoksi oranssin liivin yllensä, ettei häntä sekoiteta riistaan.


Heijastava pipokin vielä päässä. Luulisi näissä väreissä erottuvan!

Lucy: Tänään joulun tunnelmaa lenkillä toi myös Emännän käsivarressa helkkynyt karhukello. Ihan kuin meistä ei muutenkin kuuluisi ääntä, mutta Emäntä halusi varmistaa, ettemme vahingossa yllättäisi ketään metsän eläintä. Ja hän myös laulaa metsässä kulkiessaan. Että jos paikalliset alkavat ihmetellä riistaeläinten vähyyttä, niin me olemme todennäköisesti karkottaneet kaikki eläimet kilometrien säteeltä.


Lintulaudalla on käynyt kuhina. Meillä ei ole pikkulinnuista juuri mielipiteitä, niin saavat meidän puolesta kuhista rauhassa. Sinitiaisia ja kuulemma pari hömötiaista on Emäntä ollut näkevinään laudan äärellä.



Tiskien esipesupalvelu käynnissä

6 kommenttia:

  1. Seon muaseovulla elämä tapahtumarikasta. Aenahhii jossaeppäen :) Tiälä on jo männy kuivakaks kyllä. Vuan teellä tunnustaa olovan vaekka minkälaesta mukavata sielä. Uuvvet tiet ja polut ja lintujahhii vahittavaks! Paetsi ettee se kutka mokoma oo kyllä mukavata...jootas tuon jo asettuva kiusoomasta.
    Kulukeehan kuitennii varulta kahtoen sielä metissä. Sitä ee tiijjä minkälaesta kulukijata sielä on. Eekä ne aena immeestä väestä vaekka nii aena sanotaannii. Eekä nyt oo tarkotus pelotella, ee tok, pittää sitä metässä suaha kulkee vuan kahtoen kuitennii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä meillä on silmät ja nenät auki metsässä kulkiessa. Ja niinhän se on, ettei eläimistä ikinä tiedä, mutta Emäntä ei ole kuulemma mitään isompaa vielä tähän ikään mennessä metsissä nähnyt, niin hän on toiveikas, että eläimet häntä väistävät ainakin pääasiassa. Siksi pidetään ääntä, että voivat metsänasukit ainakin halutessaan poistua paikalta. :)

      Poista
  2. No nyt olette juuri oikeanlaisessa paikassa asustelemassa! Teidän emäntä on kuin luotu kulkemaan luonnossa, teistä puhumattakaan. Karhukellon ääni sai Palvelijattaren unelmoimaan samanlaisesta. Ei, meillä ei olisi sille alkuperäistä käyttötarkoitusta, mutta sen ääni viehättää eukkoa. Ja hyvänen aika mitkä laajat maastot teillä on nyt juoksennella, Lucy ja Roni. Onnea uuteen kotiin ja miljööseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä täällä voi koira tuntea itsensä koiraksi! Lucykin on suorastaan nuortunut silmissä, kun saa saalisvietti avoinna taivaltaa metsän syleilyssä. :D

      Poista
  3. Samoja tapoja on minulla. Karhukello kulkee sienireissuissa Kangasniemellä mukana. Ja jos ei ole kelloa, lauleskelen kovaan ääneen. Isäntäkin laulaa, vielä kovempaa kuin minä. Olette tainneet jo hyvin kotiutua uusiin maisemiin. Tuo teidän maalaiselämämä kuulostaa ihanalta, kateeksi käy. Onneksi meillä on edes mökki, minne päästään pakoon tätä betonilähiöelämää.

    Toivottavasti kutina ja kapi hellittävät pian.

    Hipun ja Mytön emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi teillä on mökki, jossa saatte nauttia maalaiselämästä. :)

      Poista