Roni: Kutina ei hellittänyt vielä viime viikonloppunakaan. Oikeastaan minun kutinani lisääntyi ja raaputin itseäni jo melkolailla jatkuvasti. Maanantaina Emäntä soitti sitten omalle eläinlääkärillemme, joka lupasi tavata meidän kutisevat ylhäisyytemme keskiviikkona. Eläinlääkäri sinänsä on oikein mukava nainen, ja haluan nyt korostaa, että meillä ei siis ole henkilökohtaisesti mitään juuri häntä vastaan, mutta tämä eläinlääkintäkonsepti on vastenmielinen, kun joutuu itse sen kohteeksi.
Lucy: Valitettavasti oli satanut lunta, joten meidät oli tavallista helpompi kiskoa autolta vastaanoton ovelle kuin kaksi pientä kelkkaa.
Ensimmäinen eläinlääkärihän ei siis tavannut meitä, vaan oireiden ja supikoirahavainnon perusteella hän määräsi lääkityksen, mutta nyt asiaa tutkittiin mikroskoopilla. Vaikka Roni on kutissut ehkä jopa enemmän, niin hänen ihostaan ei kuitenkaan ole löytynyt rikkoutuneita kohtia tai muitakaan jälkiä. Edellisenä iltana Emäntä löysi yhden hieman hilseilevän kohdan, mutta vaikka hän oli painanut mieleensä, missä kohtaa Ronin rinnassa se nuppineulanpäänkokoinen kohta sijaitsi, ei sitä tietenkään löytynyt kiemurtelevasta ja rimpuilevasta koirasta lääkärin läsnä ollessa. Minulla sen sijaan on selvempiä merkkejä vatsanahassani.
Roni: Tässä kohtaa sinä olit kyllä todella kultainen ystävä...
Lucy: Niin. Joltainhan ne raapenäytteet oli otettava mikroskopointia varten ja ottaen huomioon, että toimenpide täytyi tehdä parisenttisellä terävällä skalpellilla iho rikki raaputtamalla, niin oli onni, että meillä oli sama vaiva ja riitti, että näytteet otettiin minusta. Sinä olisit saanut sen veitsen keuhkoosi sillä riehumisella!
Roni: Ihmettelen kyllä, miten sinä pystyit makaamaan vain rauhassa paikallasi Emännän sylissä, vaikka lääkäri nirhasi sinulta ihon vereslihalle!
Lucy: Korkea kipukynnys. Ja minä LUOTAN, ettei Emäntä anna minulle tapahtua mitään pahaa. Meillehän siis annettiin kennelyskärokotteet siinä samalla. Pikkuinen pisara nestettä kumpaankin sieraimeen. Sain istua Emännän sylissä ja se oli ohi sekunneissa ja eläinlääkäri antoi jälkikäteen herkkupaloja. Pikku juttu, vai kuinka?
Roni: ...
Lucy: Vai kuinka? Roni?
Roni: No minä nyt vain... en pidä tutkimuksista. Tai hoitotoimenpiteistä...
Lucy: Et näköjään. Tehän painitte oikein kunnolla Emännän kanssa! Uskomatonta, että vaikka hän on ainakin seitsemän kertaa sinua suurempi, niin sinä onnistuit rimpuilemaan irti kaikista hänen otteistaan niin syli- kuin mattopainissakin. Hän oli todella hiessä, kun rokotepisara lopulta putosi sieraimeesi. Ja onneksi eläinlääkäri tuntee sinut jo vuosien ajalta, joten sinulle ei tarvinnut laittaa kuonokoppaa, kun hän tiesi, että et yritä kuitenkaan purra häntä. Tosin Emäntäkin taisi vähän huolestua, kun jouduit niin pitkäaikaisen paineen alle, ettet sittenkin murtuisi ja hermostuisi, mutta et sentään. Eläinlääkäri sanoi, että pupillisi olivat valtavan laajentuneet, kun hän lähestyi sinua rokoteruiskulla.
Roni: No niin... mutta hyvä uutinenhan oli se, että raapenäytteistä ei löytynyt kapia. Lääkekuuri on siis auttanut. Tosin eläinlääkäri ehdotti sitten desinfioivaa shampoota, että kutinan saisi pestyä pois turkista. Ja Emäntä meni ja osti mokoman shampoon!
Lucy: Se oli kyllä epäreilu. Minä en edes kutissut enää niin paljoa, mutta silti hän käytti shampoota minuunkin. Jospa tämä kapipainajainen alkaisi vihdoin helpottaa...
Eihän nuo eläinlääkärireissut kivoja ole. Meillä Hippu ottaa ne tyynesti mutta Myttöä tuppaa kovasti aina jännittämään. Toivottavasti kutina nyt lakkaa ja pääsette tuosta ilkeästä vaivasta eroon.
VastaaPoistaHieno lumisen talvinen maisema teillä!
Hipun ja Mytön emäntä
Roni on valitettavasti saanut huonoja kokemuksia eläinlääkärissä ja lähinnä ne vain vahvistuvat joka vierailulla, että sen kohdalla taitaa olla myöhäistä yrittää siedättää positiivisen kautta eläinlääkärivierailuihin... Lucy onneksi osoittaa vastenmielisyytensä lähinnä jähmettymällä, joten hoitaminen sujuu ihan hyvin. :)
PoistaLuminen maisema oli kaunis, mutta valitettavasti enää muisto vain...
Äet sano että tulj ihan hikj piähän ku lukj tuota Ronin hoetoo :D Minä niin otan ossoo kuomahyvä. Yhtää en tykkee semmosista elläenliäkäristä vaekka oesivat mitenkä mukavija tahhaan. Haestan elläenliäkärit kaks kilometrijä vastatuuleennii. Tosin en oo niihen kansa ämpyillynnä eekä oo paenija äetin tarvinna. Siis meekäläesen kansa, ee elläenliäkärin :)
VastaaPoistaToevottavasti kuitennii ne pesut tehhoo ja loppus se kutka. Semmonen on tosj kurja vaeva.
Se on jännä, että vaikka kuinka tietää, että eläinlääkärit tarkoittavat vain hyvää, niin jotenkin jo vastaanotolle (tai nykyisin parkkipaikalle) saapuessa kauhu leviää kehoon eikä yhtään tekisi mieli mennä lähemmäs hoidettavaksi. Sitten kun toimenpiteet on tehty, niin on ihan ok mennä eläinlääkärin lähelle rapsuteltavaksi ja ottaa vaikka herkkupaloja häneltä, mutta hoitaminen on arveluttavaa.
PoistaKutina alkaa onneksi helpottaa. Nyt rapsuttelemme enää normaalilla tiheydellä. (Ei kai koira aivan itseään rapsuttamatta osaa ollakaan...)
Täällä Palvelijatar alkoi rapsutella itseään lukiessaan teidän kutinoista. Pitäiskö sillekin hommata sitä shampoota? Se hymyili vinosti ja totesi huvittuneena "te miehet!" kun kertoi minulle Ronin hoitotoimien vastusteluista. Mainitsi Lucyn hienosta käyttäytymisestä. Minä kyllä huomautin, ettei kyse ollut siitä, että Roni pelkäisi, ei vain tykkää olla ronkittavana.
VastaaPoistaToivotaan, että shampoo ja lääke toimii nopsaan eikä moista kutinaa enää ilmaantuisi.
Huh... Kiitti kamu paikkaamisesta! Eeeihän toki tässä lääkärissä käymistä pelätä... Se on vaan tuo kaikenlainen tutkiminen niin epämukavaa. Moni vaivahan menisi varmasti ohi ihan itsestäänkin...
PoistaTällä kertaa tosin lääkekuuri ja lääkeshampoo sattuivat auttamaan. Kutina alkaa olla pelkkää normaalia rapsuttelua silloin tällöin. (Ainahan koiran turkkia jostain kohtaa täytyy välillä rapsuttaa...)