Kirkonkylän puudeleista syrjäkylärakeiksi

Tapahtui aiemmin (Vastavalmistuneen lelukirurgin piirinmestaruuskisakertomus):

"Oudon hiljainen pihapiiri. Kukahan täällä asuu?"

 Lucy: Vähitellen on alkanut valjeta, että tämä hiljainen pihapiiri ja talo, jossa ei tuntunut olevan koskaan ketään kotona, kun vierailimme täällä yhä kiihtyvällä tahdilla, onkin meidän talomme ja pihapiirimme!

Roni: Viikko sitten koimme yhden elämämme stressaavimmista päivistä. Aamulla meidät teljettiin häkkiin ja sitten meille tuli vieraita (siis tuttuja ihmisiä), joita emme saaneet tervehtiä, rappukäytävä kolisi jatkuvasti ja vähitellen tavaroita kannettiin ulos ja me emme saaneet juosta mukana katsomassa, minne kaikki vietiin. Minä haukuin hermostuneesti koko ajan. Kun meidät vihdoin vapautettiin, juoksimme raput alas ja niin olimme poistuneet viimeistä kertaa tutusta kerrostalokodistamme.

Apua! Kämppä tyhjenee! Ei kai meitä vain unohdeta tänne?!

Täällä talolla jouduimme myös olemaan välillä häkissä, kun tavaroita kannettiin, mutta en tiennyt vielä olevani kotona, niin en huomannut enää vahtihaukkua kaikkia niin tarkasti. Tämän viikon aikana olen oppinut vahtimaan tätäkin kotia äänekkäästi!

Lucy: Viikonloppuna olimme kuin paratiisissa, kun pääsimme ulos ovesta, kun vain pyysimme ja saimme tutkia pihaa omaan tahtiin. Lähinnä keskityimme pihalla olevan aittarakennuksen tutkimuksiin. Emäntä vähän ihmettelin, kun niin kiivaasti viihdyimme sen ympärillä ja vähän allakin, mutta hän ajatteli, että tätä vartenhan tänne muutettiin, että koirilla on vapautta ja kivaa puuhaa omassa pihassa. Jos olisimme tehneet tämän päivityksen alkuviikosta, olisivat tässä kaikki uutiset.

Sunnuntaiaamun aamupissalla

Nyt on kuitenkin ehtinyt tapahtua jo enemmän. Jo sunnuntaina Emäntä laittoi merkille, että me molemmat rapsuttelemme itseämme aika ajoin. Hän ajatteli, että muutto on stressannut meitä niin, että rapsuttelu on siitä johtuvaa sijaistoimintaa. Maanantaina hän totesi raapimisen olevan jo häiritsevän runsasta. Hän otti keittiöön maton, kun hän alkoi vainoharhaisena pelätä, että olemme jotenkin allergisia uudelle lattiamateriaalille ja joudumme koko ajan olemaan paljaalla lattialla. Hän googlasi kaiken vinyylilattioista ja niiden puhdistamisesta ja hän pesi lattian.

Tiistaina oli jo päivänselvää, että kaikki ei ole kunnossa. Raavimme itseämme jatkuvasti ja kun Emäntä tutki turkkejamme löytyi minun vatsastani punaisia paukamia ja hännän tyveni olin jo kaltannut vereslihalle. Emäntä epäili meidän saaneen aittarakennuksesta lintukirppuja ja hän kampasi turkkejamme löytääkseen kirppuja, mutta mitään ei näkynyt. Illalla Mestari kertoi nähneensä pihalla kapisen supikoiran. Palaset loksahtivat kohdalleen saman tien: tyhjillään ollut piha, vanha aitta-/halkorakennus, jonka alusta on kuin luotu supikoiraa varten, silmät palaen aitan alla koluavien luolakoirien kyltymätön kiinnostus ja sairaalloinen raapiminen. Kolme päivää reipasta maalaiselämää ja meistä tuli kapisia rakkeja!

Keskiviikkona valoisan aikaan päiväkävelyllä kylänraitilla

Emäntä soitti eläinlääkärille heti seuraavana aamuna. Meidän ei tarvinnut edes lähteä lääkäriin tutkittavaksi, koska yhtälö oli eläinlääkärinkin mielestä niin selvä. Hän soitti reseptin suoraan apteekkiin. Emäntä ajatteli, että kapi on metsästyskoirien parissa niin yleistä, että lääkkeitä löytyy varmasti hyllystä tuosta noin vain, mutta eipä paikallisessa pikkuapteekissa ollutkaan. Eikä sen puoleen apteekkarin tarkistuksen mukaan lääkettä ollut missään lähialueenkaan apteekeissa, kun Emäntä tarjoutui ajamaan lääkkeen perässä jonnekin muualle. Lähin lääke olisi ollut yli 120 kilometrin päässä, joten oli tyydyttävä odottamaan seuraavaan päivään, että lääke saapui omaan apteekkiin. 

Uusia lenkkipolkuja metsän uumenissa.

Nyt meillä on sitten trendikäs kahden viikon karanteeni, jolloin emme saa tavata muita koiria. Se ei ole tähän asti tuottanut ongelmia, koska emme ole nähneet kylällä yhtään toista koiraa (emmekä ihmisiäkään...) Lääkettä otetaan kahdeksan tablettia joka toinen päivä. Kyseessä on ilmeisesti melko järeä loishäätölääke, koska tässä samalla lähtevät kaikki mahdolliset sydän- ja keuhkomadotkin, jos sellaisia sattuisi olemaan ja lääke on vieläpä tarkoitettu yli 12 kg koirille ja mehän olemme vain kymmenisen kiloa... 

Pientä oheispuuhaa on myös koitunut Emännälle, kun kaikki tekstiilit, joihin me olemme koskeneet, täytyy pestä 60 asteessa tai osan tavaroista Emäntä on saunottanut 100 asteessa, koska esim. keittiön matto ei mahdu pyykkikoneeseen. Kaikki lattiat on imuroitu ja pesty uudestaan. Meidän pannat ja hihnat on myös pesty ja pannat on vaihdettu toisiin, koska pantojen täytyy olla pari viikkoa poissa käytöstä. Emäntä nyrkkipyykkäsi myös 12 metriä flexihihnaa varmuuden vuoksi.

Roni: Emäntää myös hieman huoletti se, kuinka supikoirasta pääsee eroon, koska mitä hyödyttää muuten myrkyttää meidät ja desinfioida koti lattiasta kattoon, jos heti ulkona käydessä saamme uuden tartunnan. Keskiviikkona lenkin jälkeen hän telkesi meidät saunaan odottamaan alustan pesua ja päätti käydä häiriköimässä supia, että se lähtisi etsimään rauhallisempaa kotia. Kuulimme, kuinka hän kopisteli aitan seiniä ympäriinsä. Pian kuitenkin kuulimme hänen kohdanneen supin: halkokuurista kuului sen päiväinen karjaisu ja kirousten sarja. Harmitti tietenkin, ettemme saaneet olla mukana apuna, mutta Emäntä oli napannut maasta halon ja kolauttanut supin sillä tainnoksiin. Yöeläimenä se oli toki ollut unillaankin vielä iltapäivästä, mutta oli se kuulemma ollut todella kurjassa kunnossakin. Kyljet verille raavittuina ja hajusta päätellen pahat tulehdukset kaikkialla kehossa. Toisella puolella supia ei ollut enää karvaakaan jäljellä. Mestari toi Emännälle rautalapion ja Emäntä päästi supin kärsimyksistään. Sitten ruumis piti tietenkin haudata, ettei tauti pääsisi leviämään siitä. Etempänä talosta kiviseen metsänreunaan nimetöntä hautaa otsalampun valossa kaivaessaan Emäntä mietti hieman, että tätäkö maalaiselämä tulee olemaan. Vai onko tämä vain tulikaste, jonka jälkeen elämä alkaa helpottaa?

Tässäkö muka pitäisi yönsä nukkua?!

Lucy: Tällä hetkellä emme siis ulkoile muuten kuin valvotusti tai hihnassa. Jos uusia supikoiria ei ilmesty maisemiin, niin reilussa kolmessa viikossa syyhypunkkien pitäisi olla kuollut sen pesäpaikasta. Voi olla, että aittarakennuksen alusta suljetaan meiltä (ja muilta metsäneläimiltä), mutta ensi vuonna ehkä saamme taas ulkoilla vapaasti omalla pihalla. Lääkkeen myötä kutina on vähentynyt jo muutamassa päivässä. Nyt suurin ongelma on se, ettemme pääse mestareiden sänkyyn nukkumaan. Yhden yön vietimme eteisessä koiranpedeissä lattialla nukkuen kuin mitkäkin koirat, mutta viime yönä en enää suostunut tähän kurjaan kohtaloon ja itkin sydäntä särkevästi niin, että Emäntä otti lopulta vanhan patjan ja tuli keittiöön lattialle nukkumaan ja pääsin sentään hänen viereensä, vaikkei meillä sänkyyn olekaan asiaa. (Kapi ei onneksi tartu ihmisiin.)

Aamulenkillä

Iltalenkillä. Katuvalot ovat vaihtuneet yhteen mukana kulkevaan majakkaan.