lauantai 20. maaliskuuta 2021

Maaliskuinen sulkutila

 Roni: Jaa-a... Mitähän sitä tästä ajasta kertoisi... Välillä oli kylmä. 


Tossuissa taapertaminen ei suju juuri sen paremmin kuin aiemminkaan. Minä juoksen ja kierin tossuni pitkin poikin irti ja Lucy-neiti köpöttää kuin selkävaivainen vanhus. Joka hän toki onkin...

Lucy: HEI! En minä nyt NIIN vanha ja NIIN selkävaivainen ole... Tossuilla on vain aivan järjetöntä kulkea. Koko ajan tuntuu, kuin jalat tarttuisivat johonkin, vaikka kuinka nostelisi niitä.

Roni: Sitten oli vähän lämpimämpi, mutta se ei sujunut ainakaan Lucy-neidiltä sen paremmin.

Voisikos joku vähän jelpata tämän alustan puhdistuksen kanssa välillä, kun ei meinaa tassut tavoittaa tietä enää...

Roni: Ninnin ja Moonan luona käytiin viime viikonloppuna, kun Emännällä oli siellä päin hoidettavia asioita. Sen verran eristyksissä on elelty puolin ja toisin, että rohjettiin siellä käymään.


Roni: Emäntä on taas osan työpäivistään seissyt työhuoneen nurkassa puhumassa yksin tietokoneelleen. Omituinen ammatti, mutta ei se meitä ole vaivannut. On ollut mukava toimia taas toimistokoirana työhuoneen patjalla. Meitä vartenhan on täytynyt sijoitella makuupaikka joka huoneeseen, että meille löytyy aina mieluisa makoilupaikka.


Roni: Aamulenkeillä on mukava suorittaa jälkitutkimusta, että mitä kaikkea täällä kotinurkilla on taas yön aikana viipottanut. Metsästyskoiran näkökulmasta täytyy sanoa...

Lucy: Et sinä mikään metsästyskoira ole!

Roni: No voisin olla! Okei metsästyskoiraROTUISEN koiran näkökulmasta. Onko nyt parempi?

Lucy: Lähempänä totuutta ehkä...

Roni: No niin. Sisäisen metsästäjänsä löytäneen koiran näkökulmasta täytyy sanoa, että tämä vaihdos maalaismaisemiin on ollut lottovoitto! Kyllähän niitä lajitovereidenkin merkkejä aina lueskelee, mutta ne ovat vähän sitä samaa... Juoksut menossa tai tulossa, "Musti was here", jne. Mutta toista ovat nämä metsäneläinten viestit!


Roni: Yhtenä aamuna oli esimerkiksi hirvi kahlannut aamulenkkireittimme poikki tuosta tontin nurkalta! Kyllä ei tällaista tapahtunut kyläkeskuksessa koskaan! Näitä jälkiä jaksettiin haistella monta päivää.

Lucy: Emäntä vähän ihmetteli, että mitähän me meinattaisiin tuollaiselle hirvelle tehdä, jos sellaisen joskus kiinni saisimmekin, kun upposimme kokonaan pelkkään yhteen sorkan jälkeen, kun kurottauduimme pohjalle asti jälkeä haistelemaan. Minä en ole koskaan hirveä nähnyt, niin en minä osaa sanoa, minkä kokoinen sellainen on...


Roni: Jäniksen jäljet eivät ole aivan niin kiinnostavat, mutta niitä täällä on paljon. Emäntä on arvellut, että jäniksiä/rusakoita on useampia tai sitten yksi on todella kiireinen. Mestari on jo useamman kerran nähnyt pihallamme yhdessä valkoisen ja ruskean pupusen. Todistettavasti niitä on siis ainakin kaksi.


Lucy: Kettukin on näköjään ollut samalla pellolla liikkeellä. Ilves ei sentään ole ihan äsken jälkien perusteella ollut näillä main.


Roni: Tylsyyttä on yritetty pitää loitolla erilaisin harjoituksin. Oikeita treenejä ei taaskaan saa olla, mutta jotain kotipuuhastelua sen sijaan.

Yksi juttu oli tällainen lelujen lelukoriinkeräämisharjoitus.

Roni

Lucy


Mitäs sitten leikitään?

Lucy: Yhtenä päivänä Emäntä yritti opettaa Ronille lehden kantamista postilaatikolta kotiin. Kantaminen sujuikin hienosti. Lehden luovuttamisessa olisi kai ollut vielä vähän parantamisen varaa.



Lucy: Sitten on harjoiteltu pulkassa istumista. Tämä harjoitus on kuulemma hyvä aloittaa hyvissä ajoin siltä varalta, että me olemme jonakin päivänä vanhoja ja raihnaisia ja emme jaksa enää kävellä kunnolla, jolloin meitä voi tarvittaessa vetää mukana pulkassa.



Roni: Sinun kohdallasi ei tiedä, vaikka se päivä olisi jo ylihuomenna!

Lucy: Pöh...


Roni: Tänään käytiin laajentamassa paikallistuntemusta lumikenkäkävelyllä.

Lucy: Meitä hanki tosin kantoi ihan omilla karvatassuilla, mutta Emännällä oli muoviräpylät apuna hangen päällä kestämisessä. 

Roni: Pikkaisen mälsää oli, kun lenkki tehtiin vastuullisesti flexihihnoissa. Jäätiin kiinni jokaiseen risuun ja oksaan pellon reunassa, mutta reunaa pitkinhän sitä oli pakko kulkea, kun siinä kulki jänisten pikatie. Jonain aiempana päivänä pellolla hiihdellessään Emäntä oli aiheuttanut jollekin jänöpupulle lähes sydänkohtauksen ja jottei vastaavaa tapahtuisi tällä kertaa iloisella ajohaukulla säestettynä, ei meillä ollut asiaa vapauteen. 

Lucy: Emäntä oli kuulemma ylhäältä tähystystornistaan nähnyt jäniskevennyksen tälläkin kertaa, kun joku pitkäkorva oli viilettänyt kauempana rinteessä meitä karkuun pää viidentenä jalkana, mutta me mäyräkoirat emme sellaista ehtineet maan tasalta tajuamaan.

Nam, papana..... nam, papana..... nam, papana....... nam, papana...... nam, papana.....


Roni: Että sellaista eloa sulkutilassa haja-asutusalueella. Ilman puuttuvia rally-tokotreenejä mikään ei olisi siis muuttunut. Muita ihmisiä ei olla nähty täällä moneen viikkoon ei ennen sulkutilaa eikä sen aikana, että oikein on turvallista.

Paistaa se päivä työhuoneen nurkkaankin...

6 kommenttia:

  1. Onneks tuo sulukuaeka ee koske nelj´jalakasija :) Meelläe on puput ja muut kulukenna ja jäläkijä jättännä. Muutehhan sitä höpertysj kokonaan ja vaenu kuivusj jos ee kerrassa kettää liikkusj oman sakin lisäks.
    Kaekki päevämpaesteeset kohat pittää ehtijä ja käättee hyväks sisätiloessa. Kesällä sittä pihallahhii.
    Ehken laetan äetin nyt pulukan ostolle...näätästää oekeen haaskalle tuo pulukassa istuksiminen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on hyvä, että metsän eläimet saavat vapaana kuljeksia, niin on sitten jälkiä, mitä haistella! :)

      Ehkä teilläkin voisi olla välillä pulkka jouduttamassa mäyräkoiran liikkumista lenkillä? ;) Varmaan senkin kyydistä voi hyvin haistella, jos sitä tien reunaa pitkin vedetään. Me ei kylläkään olla ihan niin pitkällä vielä harjoituksissa. :)

      Poista
  2. Teillä riittää touhua ja metsän elävien jälkiä ja kaikkea jännää! Ihan hengästytti, kun päästiin postauksen loppuun, mutta onneksi siinä olikin tilanteeseen sopiva kuva :D
    Minäpä olen juossut hirven (vai oliko se peura...) perässä, samoin hevosen. Oli kyllä virkistävää puuhaa, ja emäntäkin sai avata ääntänsä kummallakin kerralla ihan keuhkojen pohjasta asti ;)
    Olette taitavia siivoamaan leluja. Ja Ronilta hyvin mäyräkoiramainen oivallus: mitä suotta hakemaan uutta lelua laatikkoon, kun tällä yhdelläkin voi tienata lisää nameja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau sinä olet päässyt kokeilemaan oikein ajokoirana olemista! Meille ei sellaista onnea ole sattunut kohdalle.

      Roni oikoi välillä ja nosteli vain samaa lelua, kun aluksi kriteeri oli, että herkun saa, kun lelu kolahtaa laatikkoon. Sitten kriteeriä nostettiin ja piti hakea aina uusi lelu. ;)

      Poista
  3. Tänä talvena olen miettinyt monta kertaa pulkan ostamista. Jos saisi nuo meidän likat pulkkamäkeen kavereiksi. Yrittäisin opettaa ne istumaan sylissäni, kun laskettaisiin alas. Ja vetäisiköhön isäntä meidät sitten ylös... hih hih. Ei taida voimat riittää. Mutta nyt alkaa lumet sulamaan hurjaa vauhtia. Joten pulkkailut jää ensi talveen, jos saadaan taas lunta.

    Uskon, että muutto maalaisseuduille on ollut teille lottovoitto. Totean taas kerran, että kadehdin... mitä enemmän ikää itselle tulee, sen enemmän haikailen pois betonilähiöstä.

    Reippaita touhuja ja menoa teille tälle loppumaaliskuulle!

    Hipun ja Mytön emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän Emännällä oli lapsuudessa lapinkoira, jonka kanssa pystyi laskemaan mäkeä, kun sen otti pulkkaan syliin. :D Meitä ei ole sellaiseen touhuun tutustutettu. Pihalla vain on harjoiteltu pulkassa istumista. Tosin täälläkin lumet sulavat sellaista vauhtia, että taitavat pulkkaharjoitukset siirtyä seuraavaan talveen...

      Poista