Lucy: Mitenkäs ne sinun luolakoirien taipumuskokeen treenit eli LUT-treenit menivät, Roni?
Roni: Eihän siinä... ajeltiin sellainen kevyt kolmituntinen Emännän kanssa ja sitten oltiin jonkun navetan parkkiksella ja siellä navetan vintillä oli sellainen keinoluolasto.
Lucy: Mitä siellä piti tehdä?
Roni: En minä oikein tiedä... Jotenkin sain sen vaikutelman, että minun olisi toivottu haukkuvan sille häkissä kököttävälle ketulle, mutta minusta siitä ei ollut mitään harmia eikä huolta, kun sehän istui kiltisti hiljaa häkkinsä nurkassa. Haistelin minä sitä kohteliaasti ja seisoskelin ihan rennosti siinä häkin nurkalla, mutta enemmän minusta oli arveluttava se ilman häkkiä vapaana navetan ylisillä kuljeskeleva äijänköriläs, jonka housunlahkeet haisivat mäyrille ja supikoirille. Sille minä haukuin oikein vakuuttavasti.
Välillä kävin autossa hengailemassa ja sitten sain vielä toisen yrityksen. Äijänköriläs haki autostaan pikkuriikkisen mäykkynartun ilmeisesti ikään kuin minulle mallia näyttämään. Siinä vasta oli kuule tiukka täti! Minä yritin ystävällisesti nuuskia hänen pyllyään ja lepytellä häntä leikkiinkutsueleilläni, mutta tämä ei kuin vain haukkua paukuttaa ketulle niin, että räkä suupielistä roiskui!
Tässä vaiheessa Emäntä totesi kouluttajalle, että minä olen hänen mielestään ollut aina vähän enemmän lover kuin fighter. Kouluttajaäijä hymähti hyväntuulisesti, mutta saattoi hän mielessään pitää minua turhanpäiväisenä luolakoirana. Mutta mihin tämä maailma joutuisi, jos kaikki olisivat aina toisiaan haukkumassa ja kimppuun hyökkäilemässä! Kyllä meitä herkkiä adoniksiakin tarvitaan, jotka emme häpeä näyttää tunteitamme ja puhua rakkaudesta. Esim. juoksuisille nartuille lurittelen mielelläni sydämeni kaipuusta...
Lucy: Pääsitkö sinä sinne luolaan sitten könyämään?
Roni: No en... Ilmeisesti se ketulle öykkäröinti olisi ollut jonkinlainen tulikoe tai vähimmäisvaatimus, että olisi päässyt luolastoa tutkimaan.
Lucy: Eli teidän seitsemän ja puolen tunnin reissunne luolatreeneihin ei sisältänyt lainkaan luolassa oleskelua?
Roni: Ei.
Lucy: Kuulostaa vähän minun LUT-treeneiltäni. Tosin ne olivat lähempänä (vain tunnin matkan päässä) ja minä en nähnyt edes kettua navetan nurkassa istuessani. Mutta sinä et siis päässyt toteuttamaan pitkäaikaista haavettasi luolassa kömpimisestä, vaan joudut jatkossakin tyytymään hihnassa ojarumpujen koluamiseen?
Roni: No jotensakin niin... mutta kyllähän ojarumpuihinkin on hauska kurkistella!
Hei! Ai noinko ne treenit menee? Kuulostaapas kummalliselta tällaisen maallikon mielestä. Miksi sitä kettua pitää haukkua että pääsee luolaan? Ja mitä siellä luolassa olisi tapahtunut, olisiko sielläkin ollut kettu?
VastaaPoistaJotenkin kuulostaa ihan hyvältä koiran ällin käytöltä, että ääntä käytetään vain kun sitä tarvitaan ja häkissä olevasta ketusta ei tosiaan ole kovin paljon harmia.
Joskin kyllä myös surettaa se ketun kohtalo, onko sen suunta sitten ylös pilvelle päivän päätteeksi? Minusta lover instead of fighter on oikein hyvä :).
Taipumuskokeen tarkoituksena on testata koiran soveltuvuutta luolametsästykseen eli koiran nimenomaan pitää haukkua kettua, että saa sen äänellään painostettua joko ulos luolasta ammuttavaksi eli saaliiksi tai sitten pidettyä paikallaan niin kauan, että ihmiset saavat kaivettua luolan auki ja ketun ammuttua. Hiljainen koira saa joko ketulta köniin tai ei muuten toimi luolametsästyksessä. Tämä ala on meille vähän vieras ja vieraaksi taitaa jäädäkin, kun näissä luolakoirissa ei oikein ole taipumus säilynyt...
PoistaTreenikettu on vankeudessa elävä kettu, jota käytetään harjoituskappaleena eli ei ammuta luolaan, muttei lasketa luontoonkaan. Ketut asuvat omissa tarhoissaan.
Luolaan olisi siis päässyt juuri ketun perään. Siellä koira ja kettu erotetaan pellillä toisistaan, mutta sinne pääsee vain, kun osoittaa, että on oikealla tavalla kiinnostunut ketusta. Mitään tavoitteita luolametsästykseen aloittamisesta ei ollut. Tämä oli ihan vain kokeilu koiran ominaisuuksista. :)
Hehe, Roni, älä välitä. Ei tosiaankaan kaikkien tarvitse olla ramboina räksyttämässä milloin mistäkin ihmisten keksimästä syystä. Sellaiset luttanakokeet voisi ihan hyvin unohtaa ;)
VastaaPoistaJoo sinänsä pienpetopyynti on ihan hyvä asia, kun supikoira ei oikein Suomen luontoon edes kuuluisi ja lintujen ja muiden pienten eläinten pesinnät onnistuvat paremmin, kun pienpetokantoja harvennetaan ihmisten toimesta, mutta me jätetään se homma jatkossakin toisille siitä enemmän nauttiville koirille ja ihmisille! :)
PoistaMites minulla olisi muistikuva, että jossain päin Suomea - oletettavasti enemmän etelämmässä kuin pohjoisessa - olisi jonkun yksityisen koirakoulun tiloissa koirille virikeluolasto, jossa pääsee etsimään nameja. Ehkä se voisi olla kiva? :)
VastaaPoistaVirikeluola kuulostaa kivalta! Ei tarvitsisi häiritä kettuakaan. :)
PoistaNyt täytyy tyytyä vain ojarumpuihin, kun ei ole muuta luolaa, minne ryömiä. ;)