sunnuntai 11. huhtikuuta 2021

Kevättutkimuksia lumikengillä

 Lucy: Tämän kevään uutuushauska on ollut lumikenkäily. Emännällä on ollut maaliskuun alusta lähtien lainassa lumikengät ja olemme yöpakkasten jälkeisinä aamuina käyneet vielä aivan viime päivinäkin aamuisin lumikenkälenkeillä läheisillä pelloilla. Viimeeksi tänä aamuna.

Lumikenkäilyvarustus: Lumikengät, sauvat ja vyöremmi, johon flexit saa pujotettua

Roni: Meillä toki on vain omat tassut allamme. Eihän meiltä oikein sujunut se tossut jalassakaan kulkeminen saati sitten, että olisi jokaiseen jalkaan viritelty joku koiran lumikenkä! (Joita siis ei kai onneksi ole olemassakaan...)


9.4.2021 Toisessa kohtaa oli enemmän lunta....

...kuin toisessa. Tämäkin kuva 9.4. Vielä löytyi kuitenkin reitti lumikenkäilijälle.

Lucy: Pellolla lenkkeilyssä on monta etua. Esimerkiksi tiet ovat täällä tällä hetkellä melko rapaisia, joten hangella kulkiessa pysyy puhtaana.

7.4.2021 Roni

7.4.2021 Lucy

Roni: Pelloilla on valtavasti eläintrafiikkia öisin ja kaikesta jää jäljet hangelle! Jälkien tutkiminen on aivotoimintaa vilkastuttava riemunlähde. Öisistä kulkijoista pudonneista ruskeista aarteista puhumattakaan...

22.3.2021 Bigfoot

22.3. Littlefoot

22.3. Middle-sizedfoot

Lucy: Hangen alla kulkee myös kaikenlaista pientä vipeltäjää vielä aamuisinkin ja tarkka myyräkoiran korva kuulee kaikenlaisen rapinan. Minä olen hionut kettumaista saalisloikkaani ja poraudun jo aika nopeasti hankeen. En tosin ole vielä saanut saalista kiinni...

3.4. Myyräkoirat työssään

Roni: Mainitsemisen arvoista on ehdottomasti myös kieriminen! Voiko olla nautinnollisempaa kuin kieriä sydämensä kyllyydestä kevätauringossa kirkkaan valkoisella lumihangella!

9.4.2021

Roni: Valitettavasti tänä aamuna lenkillä kävi niin, että olimme vähän myöhään liikkeellä ja hanki olikin monin paikoin jo alkanut pehmentyä ja näin ollen kaiken juoksemisen, kierimisen ja kaivamisen tuoksinnassa Lucy-neiti kompuroi pehmeässä hangessa ja venäytti hartiansa. Emäntä sai vähän ekstratreeniä, kun hän joutui kantamaan Lucy-neidin kotiin tietenkin pellon kauimmaisesta kolkasta ja vielä kahden ojankin yli. 
     No vähän huilia ja hierontaa (ja kipulääkettä), niin eiköhän se siitä taas ala tokenemaan.


20.3.2021

Ja sama paikka 11.4.2021. Kevät etenee!

Lucy: Emäntä oli liittynyt Facebookissa johonkin koirien virikkeistäminen ja aktivointi -ryhmään. Siellä joku oli esittänyt tällaisen mullistavan idean: Anna koirasi nuuskia lenkillä! 
    Meillä on aina lähdetty hyvin vahvasti siitä ajatuksesta liikkeelle, että koirien kanssa lähdetään lenkille juuri siitä syystä, että me saamme nuuskia. Nämä lumikenkälenkit pelloilla ovat siis olleet nimenomaan mitä parhainta koirien aktivointia, koska siellä tallustellaan hiljaa, pysähdellään kaivelemaan ja nuuskitaan oikein kunnolla!

12 kommenttia:

  1. Mukavaa, että muutkin ovat tajunneet kaikkein olennaisimman lenkkeilystä, nimittäin nuuskimisen :D Ihan aina en minäkään ole saanut nuuskia nenän kyllyydestä, mutta kiitettävästi kumminkin.
    Hieno idea tuo lumikenkäily. Miten muuten ihminen pääsisi kaikkiin paikkoihin mihin tekin. Minä en ole päässyt koskaan lumikenkäilemään (edes mukaan, en kenkiä huolisi minäkään), mutta ihminen on kerran kokeillut. Oli kuulemma rankkaa, kun silloin oli kunnon lumitalvi ja ylämäki metsässä ja kaikkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin verkkaisesti käy lumikenkäily ihmiseltä, että siksi juuri se on erityisen helppo yhdistää nuuskimiseen. Melko raskasta on nostella jalkojaan lumikenkien kanssa, mutta kun ei ole kiire, niin mikäs siinä tallustellessa. :)

      Poista
  2. Kyllä on nuuskuttelu parasta pihalla! Eehän semmonen oo mistää kotosin jos ee sua haestella mittää.
    Äettii se huaveeloo joka talavi nuista lumj´kengistä. Ee vuan sua aekaseks semmosija hankkija. Niillä on varmaan hyvä immeesen tallustoo. Myö nelj´jalakaset ee onneks niitä tarvita :) Vae piäsisköön jänis jootuimmin jos sillä oes tuommoset...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäniksellähän taitaa olla lumikengät omasta takaa, kun eikös niiden varpaiden välissä ole jonkinlainen räpylä? Ja onhan sitä levikettä vähän mäyräkoirakin varpaissa, että käy kaivaminen joutuisammin. ;)
      Rauhalliseen ja täysin teistä ja poluista vapaaseen kävelemiseen lumikengät ovat aivan omiaan!

      Poista
  3. Hehe, kuulostaa ihan Niksipirkalta tuo oivallus: anna koirasi nuuskia lenkeillä ;) ;) Palvelijatar on aina sanonut satunnaisille mukanakulkijoille, että nyt me ollaan Párekin lenkillä ja mennään hänen tahtiinsa ja haluamaansa suuntaan... ainakin 45 minuuttia 60 minuutin lenkistä. Reilu jako, voin hyväksyä.
    Toivottavasti Lucy on kunnossa. Kelju tuuri, että piti venähdys sattua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lucy voi ihan hyvin. Hyppimistä on rajoitettu ja nosto- ja kantopalvelu toimii muutaman päivän ajan. Tosin tänäänkin jo iltapäivästä hän pystyi ihan itse tutkiskelemaan pihaa, että ei tainnut olla mikään vakava venähdys. Lucy-neiti ei vain ota mitään riskejä, vaan liftaa aina sylikyydin kotiin, kun vähän joku paikka nitkahtaa. :)

      Poista
  4. Toivotavasti Lucy-neidille kuuluu jo hyvää. Ikäviä ja kurjia juttuja tuollaiset haverit.

    Mitäpä olisi ulkoilut ilman nuuskutteluja! Se on meidän likkojen aivan lempipuuhaa. Tiedän kyllä muutamia koiria, joiden ei juurikaan anneta maata koluta ja haistella.

    Hipun ja Mytön emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin täällä Lucy-neiti jo voi taas! Oli onneksi nopeasti ohimenevä juttu. :)

      Tuo on kyllä surullista, jos jotkut koirat eivät saa nuuskutella. Se on koiran tehtävä...

      Poista
  5. Nuuskuttelu on just parasta hommaa, Lucy ja Roni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! Mitä hartaammin ja hitaammin, niin sen parempi. :D

      Poista
  6. Tänä kevättalvena oli kyllä harmittavan huonot kantohanget, vaikka lunta kyllä riitti. Yleensä on sentään edes sellainen pari viikkoa sitä aikaa, että lumihanki kantaa ihmisenkin ihan missä vaan, ja se vapauden tunne on huikea, kun voi metsiä ja peltoja pitkin talsia mielensä mukaan. Nyt ei ollut ainuttakaan tällaista päivää, ihan aikaisin aikaisin aamulla saattoi joinain päivinä hanki kantaa, mutta ei yhtään pidempään. Harmitti vähän, tai no, oikeastaan paljonkin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se oli harmi, että hankikelit olivat ihmisen kannalta kurjat. Mäyräkoiraa hanki kantoi hyvin. Lumikengät auttoivat jonkin verran asiaa ja pakkasaamuina niillä pystyi ihminenkin kävelemään hankea pitkin. :)

      Poista