Sivut

lauantai 21. elokuuta 2021

Mustikka-aarre ja hajuspesialistit kirsuhommissa

 Lucy: Mustikka. Tuo metsiemme sinimarja. Vitamiinin lähde vailla vertaa. Loppukesän lenkkien vakio herkkupala.


Loppukesästä kävi ilmi, että olemme suuren mustikka-aarteen vartijoita. Tänä vuonna mustikoita ei niin vain joka paikassa kypsynytkään kerättäväksi. Jopa Ninnin ja Moonan isäntäväki, jotka asuvat tavallisina vuosina mustikkakeitaiden ympäröimänä, tulivat tänä vuonna meidän luoksemme marjankeruuseen, että saivat mustikoita. Emäntä keräsi myös veljelleen ja yksille tuttavillemme mustikoita tuosta meidän tiemme varresta.


Lucy: Ai sinä yritit ottaa näistä kuvaa? Minä luulin, että sinä tarjoat niitä minulle...

Lucy: Varsinaiselle mustikankeruureissulle minä pääsin tänä kesänä vain yhden kerran. Muulloin oli liian kuuma ja tämän jälkeen... No minua ei kuulemma tarvittu välttämättä metsässä. Johtui jotenkin kai siitä, että ilmeisesti kyyhkynmetsästys alkoi juuri tuona päivänä ja todennäköisesti joku metsästi kyyhkyjä jossain lähistöllä, koska ampumisen ääntä kuului monesti, ja vaikka olen läpäissyt monta laukauksensietotestiä, niin nyt kuitenkin teki mieleni kiivetä Emännän syliin.

Lucy: Jatka vain keräämistä. Älä anna minun yhtään häiritä. Minä vain istun tässä sylissäsi samalla.


Tuli niitä mustikoita ihan hyvin sylityksinkin, mutta ilmeisesti Emäntä tahtoo jatkossa kerätä marjansa ilman sylissä istuvaa koiraa.


Lucy: Nyt kun helteistä on päästy, niin on oikeastaan ollut ihan hauskakin käydä välillä taas lenkillä.


Roni: Koita nyt jaksaa Emäntä! Kohta ollaan taas kotona ja pääset huilaamaan!

Lucy: Loppuviikosta Emäntä kävi ottamassa sen toisen ihmisten kennelyskärokotteen. Sattui niin, että hän nyt sitten kuului niihin ihmisiin, jotka saivat siitä kuumeen jälkioireena. Hän oli aivan kanttuvei yhden päivän ja tänäänkin on täytynyt yhdet päiväunet ottaa välillä. Pikku lenkillä käytiin kuitenkin tänään, kun kuumetta ei enää ollut.

Siinä lenkillä Emäntä tuli taas miettineeksi, että onkohan sairaanhoitohenkilöille tehty selväksi ero koiraihmisten ja tavallisten ihmisten välillä. Kun lääkärissä annetaan ohje, että asioita voi tehdä oman jaksamisen mukaan tai "kivun rajoissa", niin tavallinen ihminen tekee sen verran kuin jaksaa tai sen verran kuin juuri ja juuri voi tehdä ilman, että se tuottaa kipua. Koiraihminen tekee niin paljon kuin vain jaksaa ja sen mitä juuri ja juuri kipuun pyörtymättä pystyy tekemään. (Tämä pätee ehkä myös hevosihmisiin, maanviljelijöihin ja muihin eläinten kanssa työskenteleviin...) Toisaalta ehkä eläimet juuri siksi lisäävät hyvinvointia, että ne pakottavat lähtemään liikkeelle ja pysymään liikkeessä silloinkin, kun tekisi mieli voivotellen hautautua petivaatteisiin?

Perjantai-iltanakin Emäntä tokeni sen verran, että teki meille yhden nosework-harjoituksen ulkona. Hän ajatteli, että kyseessä olisi todella haastava harjoitus, joka tarjoaisi älynystyröitä kutkuttavaa nuuskuttelua pitkäksi aikaa, kun ei ole juuri tehty ulkoetsintää.

No meillä kummallakin oli todella hauskaa koko 10 sekuntia kestäneen etsinnän ajan.

Tänään tehtiin siis kaksi harjoitusta lisää ulkona ja nyt riemua riitti jo koko minuutiksi!
Toinen piiloista oli meidän pihallamme olevan hallin oven saranassa.


Lucy: Juuri ennen lähtöä kuulin jonkun äänen kaukaisuudessa ja se vähän häiritsi aluksi tehtävään keskittymistä, mutta löytyi se hajupiilokin sitten lopulta.

Täällä se on! Anna palkka!

Eeen minä halua vielä takaisin sisälle...

Lucy: Ronikin suoritti sitten oman etsintänsä... Vähän kyllä näyttää videolta, niin kuin Emäntä olisi NÄYTTÄNYT Ronille piilon...

Roni: Eikä näyttänyt! Kyllä minä ihan itse sen löysin! Hän vain näytti seinää, että tietäisin haistella juuri seinän vierustaa, eikä muuta ympäristöä...

Roni: Tehtävä suoritettu. Palkitse koira!



Yksi Nose Workin etsintäosa-alueista on ajoneuvoetsintä. Sitäkin kokeiltiin tänään. Vanupuikon pää, jossa hydrolaattipisara on, on tuossa auton renkaan päällä. (Ilmeisesti vähän ylhäällä meidän kokomme huomioiden... Piilo ei saisi kai ajoneuvossa olla ylempänä kuin koiran kirsuntasolla, kun koira ei saisi hypätä ajoneuvoa vasten.)


Lucy: En ole katsastusinsinööri, mutta voin vähän vilkaista... Alkaahan täällä olla tuota ruostetta pohjassa ja onko nuo jarrutkin pikkuisen lopussa? Oletko milloin ajatellut vaihtaa renkaat tähän...?


Lucy: Löytyi se eukalyptuksen haju autostakin. Ei ole koiran kirsun voittanutta, mitä tulee haisteluun.

8 kommenttia:

  1. Hienosti selvititte piilot. Meillä samantyyppistä ajanvietettä harrastetaan sisätiloissa kotona. Ulkona olisi kiinnostavampaa, mutta ei ole pihaa, jossa voisi vapaana viilettää etsimässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etsintäähän voi tehdä hihnassakin! Mehän olimme tässä harjoituksessa myöskin kytkettyinä, ettemme häippäisseet liin kauas etsintäalueelta. :)

      Poista
  2. Vau, teillähän oli hieno mustikkasaalis. Kangasniemellä ei ollut mustikoita juuri ollenkaan. Myttö ja Hippu yrittivät epätoivoisesti hamuta harvoja marjoja varpujen varsista. Kehno oli anti. Puokukoita näyttäisi tulevan paremmin.

    Hyvää nenätyötä teillä, piilot löytyivät kuin mestareilta konsanaan!

    Hipun ja Mytön emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä sattui kuivuudesta ja helteistä huolimatta kypsymään ihan kunnollisiakin mustikoita eli ensi talven mustikkavarannot on turvattu! :)

      Poista
  3. Meilläkin Wiima oli pikkutyttönä kova mustikanpoimija, oli oikein itsellä kiire, että sai itsekin jotain mukin pohjalle, ennen kuin hävisi koiran suuhun :D, mutta nyt vanhempana hän ei niin välitä (vaikka muuten on ahneempi :D ) .
    Tihku taas, olen nähnyt hänenkin mustikoita syövän, mutta vain ohimennen, koska hän ei viivy samassa paikassa kovin kauaa :D. Meidän mustikkapaikat on tänä kesänä aika kuivia :( eli ei juurikaan poimittavia marjoja.
    En kylläkään ole mitenkään toimelias poimija, yleensä poimin vain marjapiirakkamustikat ja vähän lisää, ja sitten ostan pakastealtaasta. Taidan olla kuten Tihku, en oikein malta kykkiä, vaikka muuten rauhallinen tempoltani olenkin.

    Ajoneuvoetsinnässä piilon on tosiaan oltava treeneihin/kisoihin osallistuvan pienimmän koiran kuonon korkeudella. Ollaan Wiiman kanssa oltu joissakin mölleissä ja täällä on yksi aktiivinen nose-chichu, joka on sattunut oleman kaikissa mölleissä missä mekin. Ja se on ollut hurjan kätevää, kun on voinut luottaa siihen, että haju on 10 sentin korkeudella :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kuluu marjoja niin paljon talven aikana, että on ihan taloudellista käyttää niiden poimimiseen muutama tunti, ettei tarvitse kaikkea ostaa pussi kerrallaan pakastealtaasta. Varsinkin kun tuo metsä on nyt paljon lähempänä kuin lähin kauppa. :)

      Muistin siis oikein piilon korkeuden. Oli vain niin helppoa tiputtaa vanupuikko tuohon renkaan kuvioon. :)

      Poista
  4. Kerrassaan muhkean loistavaa nenätyöskentelyä, Lucy ja Roni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nenä on mäyräkoiralle korvaamaton kapine. :)

      Poista