keskiviikko 3. elokuuta 2022

Mejä-viikonloppu Norjassa

Roni: Kolme vuotta sitten kävimme Lucy-neidin kanssa Norjassa (ja hän myös Ruotsissa) mejä-kokeissa. Hän valioitui hienosti Norjan, Ruotsin ja samalla Pohjoismaiden jäljestämisvalioksi tuolla reissulla. (3400 kilometrin matkakertomus, Blodsporprøve i Norge) Minulla oli matkassa rutkasti epäonnea ja tulokseni olivat nolla ja kakkonen. Hampaankoloon jäi siis vähän jotakin siitä reissusta.

Pasvik, Norja 2022

Tarkoitus oli palata heti seuraavana kesänä, mutta koronan takia oli epäselvää kesäkuulle asti, saako Norjaan edes matkustaa. Seuraavanakin kesänä himmailtiin vielä vähän ulkomaan reissun kanssa. Tänä vuonna Emäntä kuitenkin päätti ottaa asiakseen tarjota minulle vielä uuden mahdollisuuden tavoitella Norjan ja myös samalla Pohjoismaiden jälkivalionarvoa. 

Matka kohti sateenkaaren päätä?

Jo keväällä hän varasi minulle koepaikat kahteen kokeeseen samana viikonloppuna ja matkaseuraakin löytyi omasta mäykkykerhosta. Kun majoitus, kokeet ja seurue oli sovittu, odoteltiin monta kuukautta matkan alkua. Aika paljon sai jännittää, ovatko kyseisenä hetkenä terveinä kolme ihmistä ja kolme koiraa. Lopulta yksi ihminen ei sitten päässytkään mukaan, mutta onneksi toinen matkaan lähteneistä ihmisistä oli itseasiassa koiran omistaja, joten reissu onnistui, kun sijoituskoira pääsi kuitenkin mukaan, vaikkei ihminen päässytkään.

Matkaseura: Tuisku ja Tino


Barentsinmeren rannalla yli 1200 kilometrin päässä kotoa...

Autossa ei ollut kovin montaa tyhjää kolosta, kun takakontissa olivat karkkareiden Tinon ja Tuiskun häkit, minä istuin ministerin paikalla takapenkillä vieressäni ihmisten matkatavarat ja ihmiset istuivat etupenkeillä. Torstaiaamuna toiveikas joukko aloitti matkan kohti Pohjois-Norjaa. Ensimmäinen yö nukuttiin Ylläksellä. Sieltä matka jatkui perjantaina kohti Kirkkoniemeä. Pikaisen kaupunkihaistelun jälkeen siirryimme majapaikkaamme Svanvikissa. Paikka oli jonkinlainen luonnontieteellinen instituutti, jossa oli myös majoituspalveluita. Koska meitä oli mukana kaksi karvaista isäntää, niin emäntäihmiset katsoivat viisaammaksi varata kaksi erillistä huonetta, ettei tulisi kärhämiä. Lopulta me suhtauduimme melko neutraalisti toisiimme nuoren Tino-herran kanssa, mutta varmuuden vuoksi ei tervehditty kuonotuksin missään vaiheessa. Tuisku-neiti ja toinen naisihminen saivat kyllä häntäni heilumaan jo hyvinkin varhaisessa vaiheessa matkaa.

Menomatkalla Sevettijärven rannalla

Pikku suukottelut Emännän kanssa <3

Svanhovd

Svanhovd Conference Center

Täh?! Miten niin arvelet, etteivät koirat saisi nukkua täällä sängyssä?

Roni ja Tuisku

Lauantaiaamu valkeni pohjoisessa viileänä pienen tihkusateen kera. Oli siis täydellinen ilma jäljestää! Kun koe saatiin käyntiin, niin minä pääsinkin tulikokeeseen heti ensimmäisten joukossa. Koska meillä oli vain yksi auto ja kolme koiraa, niin minä ja Emäntäni hyppäsimme jäljentekijän autoon ja matkasimme jäljen päähän.

Norjalaista metsää

Jäljestäminen alkoi puoli kymmenen jälkeen paikallista aikaa ja päättyi 14 minuuttia myöhemmin sorkan löytymiseen. Emäntä ajatteli, että tämän jäljen hän painaa mieleensä, mutta lopulta muistikuvat matkan varrelta ovat hatarat. Hän osoitti kaksi raapaisua maassa, joista toinen toivottavasti oli makaus, joka jäljeltä pitää löytää. Jälki kulki välillä suon poikki, jossa kasvoi lakkoja, mutta hän ei uskaltanut syödä niitä mennessään, kun ei ollut varma, mitä tuomari siitä tykkäisi. Eräs kulma (ehkä katkollinen?) oli sähkölinjan alla ja siinä tein pienen rengastuksen ja jatko selvisi saman tien. Sorkasta meinasin kävellä ohi, mutta Emäntä ei laskenut vaan käski nuuskimaan tarkemmin. Niinpä sekin löytyi ja odottelimme loppupäivän tuloksia.

Voi jehna tätä odottamista...

Tinon ja Tuiskun jäljet olivat samaan aikaan, joten meidän Emäntä meni jäljestämään vielä Tuiskun kanssa. Vieraan koiran lukeminen ei ole ihan itsestään selvä asia, joten Emäntä ei huomannut hänen vaihtaneen tehtävää linnustukseen. Tuiskun ensimmäinen jälki päättyi siis keskeytykseen.

Poiskorjattuja jälkiä

Tulosten julkistus oli jännittävä hetki. Paikalla oli meidän lisäksi vielä neljäskin suomalaiskoirakko. Tuo toisella kyydillä tullut spanieli oli lopulta ykkönen ja päivän paras ykköstuloksellaan. Tino-herra sijoittui toiseksi myöskin ykköstuloksella ja minä... Minä olin lopulta kolmas ja sain myös ykköstuloksen! Näin ollen minusta tuli tuona viileän sateisena lauantai-iltapäivänä Norjan ja Pohjoismaiden jäljestämisvalio! (Samoin tuli siitä spanielista ja Tinosta Norjan jälkivalio.)

Tuore Norjan ja Pohjoismaiden jäljestämisvalio!

Ihmiset olivat iloisia ja tyytyväisiä. Minä olin lähinnä huojentunut, kun pääsin päivän päätteeksi pois autosta. Oli tietysti hienoa, että pitkä matka ja vaivannäkö oli tuottanut odotetun ja toivotun tuloksen.


Seuraavana päivänä eli sunnuntaina oli vielä se toinen koe. Tino ei enää lähtenyt metsään, koska oli jo saavuttanut kaiken, mitä tuli Norjasta hakemaan tuolla reissulla. Hänen ihmisensä meni tällä kertaa metsään Tuiskun kanssa. Meille tarjottiin mahdollisuutta mennä vielä toinen AK-luokan jälki ja todettiin, että sama käydä vähän jaloittelemassa, kun kuitenkin joudutaan koko päivä odottamaan ja koe on jo maksettukin. Toisen päivän jäljestyksen piti olla rento hyvänmielen jäljestys, kun tarvittava ykköstulos oli jo saavutettu. Ja niin se minulle olikin! Ihmismieli vain on typerästi toimiva ja jostain syystä jäljestyksen hyvin edetessä Emäntä ajatteli, että hän toivoisi tämän jäljen menevän vielä PAREMMIN kuin eilinen jälki. Olin saanut yhden moitteen liian nopeasta etenemisestä (ilmeisesti ei olisi tarkoitus, että 600 metrin jälkeä mennään alle vartissa...), joten nyt Emäntä päätti hidastaa minua oikein urakalla. 

Välillä jouduttiin odottamaan tuomarin autossa. En laskenut katsettani Emännästä hetkeksikään...

Katkokulmalle asti kaikki sujui hienosti. Minä menin nenä maassa ja Emäntä lompsi teatraalisen hitaasti perässäni. Katkolla tein tutun rengastuksen ja jatkoin ilmavainulla eteen päin. Emännällä heräsi epäilys, että olen saattanut vaihtaa hirvenjälkeen, koska pompahtelin ja vaihdoin ilmavainuun. Koska Norjassa ihminen saa ohjata koiraansa, hän otti minut lyhyempään naruun ja lähti rengastamaan aluetta. Pyörittyämme hetken, otin jäljen ja jatkoin matkaa. Emännästä tuntui, ettemme ehkä vieläkään olleet oikealla suunnalla. Hän kiskoi minua taas rengastamaan. Pyörimme hyvän tovin rinteessä vaivaiskoivikon reunassa, kunnes hän lopulta suostui seuraamaan minua. Hänestä tuntui, ettemme ehkä vieläkään olleet oikeasti jäljellä, mutta niin vain matka jatkui. Ja sorkka löytyi. Hän tunsi itsensä varsinaiseksi aasiksi, kun tuomari kertoi hänen ottaneen minut kahdesti pois jäljeltä! Olin tietenkin vaihtanut maavainun ilmavainuun, kun matalampi kasvusto oli vaihtunut korkeammaksi. "Luota enemmän koiraasi!" oli tuomarin viisas neuvo.

Minä olisin merkannut kaadon kierimällä.

Emännän mielestä tavallinen poseerauskuva riitti hyvin muistoksi.

Tällä kertaa tuloksia odoteltiin vielä kauemmin. Varman nollan saaneet norjalaiset olivat jo pakanneet kimpsunsa ja kampsunsa ja ajaneet koteihinsa. Me vain törötimme paikalla odottamassa muutaman norjalaisen kanssa. 

Lopulta tulokset julkistettiin: Tuisku sai vihdoin myös ykköstuloksen ja hän oli päivän paras koira! (Hän ei vielä valioitunut, mutta kun hän jonakin päivänä valioituu Suomesta tai Ruotsista, niin hänestä tulee samalla myös Norjan jälkivalio.) Spanieli oli tällä kertaa kakkonen ykköstuloksellaan. Ja minä olin taas kolmas! Emännän toilailu oli maksanut meille pisteitä, mutta tulos oli silti ykkönen. Hidastaminen sentään onnistui, kun tämä toinen jälki kesti 23 minuuttia.

1. premie, sijoitus 3.


Kotimatkalle lähdettiin siis hyvin onnellisissa tunnelmissa. Kaikki olivat saavuttaneet sen, mitä toivoivat ja miksi matkaan oli lähdetty. Hyvät sijoitukset olivat vielä mukava lisä. Minun kohdallanihan on hauskasti, että olen nyt kolmen vuoden sisällä sijoittunut kolme kertaa kolmanneksi norjalaisessa jälkikokeessa!

Tuisku ja Tino palkintojensa kanssa

POHJ JVA* NO JVA* FI KVA-VERI FI JVA SE JVA Salamantelin Jäljen Jättiläinen

Kaikki meidän seurueen palkinnot yhdessä

Paluumatkalla yövyimme taas Ylläksellä ja maanantaina matkasimme lopulta 16 tuntia ennen kuin painoimme Emännän kanssa päät tyynyyn Ninnin ja Moonan mökillä. Lucy-neiti oli heidän luonaan hoidossa matkamme ajan. (Mökille päästyämme kömmin aitan alle, enkä suostunut tulemaan esiin ennen kuin Emäntä kutsui minua seisten selkeästi eri suunnalla kuin auto. Päätin, että tänä yönä minua ei enää riepoteta auton kyydissä minnekään!)

Kirkkoniemi 2022

Inari 2022

Pitkä tyhjä tie jossain Inarin ja Kittilän välillä

Kaiken kaikkiaan reissu oli siis todella onnistunut ja loputonta autossa istumista lukuunottamatta oikein mukava!

Harvassa kodissa taidetaan köllötellä kahden Pohjoismaiden jälkivalion kanssa...

8 kommenttia:

  1. Näin siinä käy, kun ihminen luulee tietävänsä koiraa paremmin, missä jälki menee, kokemusta löytyy täältäkin, vaikkakin ihan treenijäljiltä, mutta silti. :D

    Meidän piti tänä kesänä tehdä lomareissu Norjaan, mutta ei sitten jaksettukaan, ehkä ensi vuonna...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kyllä koiran hajuaisti on jonkun verran ihmistä parempi, että siihen olisi hyvä uskoa! :D

      Eiköhän Norja ole ennallaan ensi vuonnakin. :) Meni tässä meilläkin muutama vuosi, vaikka ihan heti piti mennä uudestaan. :)

      Poista
  2. Hurjan kaukana kävit voittamassa, onneksi olkoon sinulle ja emännälle! Kyllähän ihminenkin parhaansa teki, vaikka sinun makuusi hidasteli jopa liikaa ;)
    Mielenilmaus aitan alla osoitti selvästi, miltä tuntui olla auton kyydissä loputtomia tunteja. Onneksi pääsitte mökille rentoutumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onhan tuo Norja vähän pitkässä matkassa täältä eteläisemmästä Suomesta, mutta yhtä mukavaa oli jäljestää sielläkin. :)

      Roni oli pitkän matkan jälkeen niin helpottunut, kun tunnisti tutun mökkirannan, että päätti jäävänsä sinne vaikka yksin. :D Onneksi se oli oikeastikin matkamme pää. :)

      Poista
  3. Voe mahoton...teejjän huushollissa on nyt mestarija vaekka kuinka paljo! Onnee ihan hirmusesti! Rankka reessu varmaan ollunna vuan ehken haaskoohhii mahtunna matkaan :) Ja reessun jäläkeen on hyvä sittä ottoo rennosti mökillä...taekka vaekka sielä aetan alla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Reissussa oli omat rasituksensa, mutta onneksi jäljestäminen on aina yhtä mukavaa! Ja nythän tässä on jo viikko palauduttu kotosalla. :)

      Poista
  4. Paljon, paljon onnea upeasta saavutuksesta! Reissunne kuulostaa olleen mukava ja tuliaisethan olivat sitten noita parhaita mahdollisia. Olette te kunnioitettavan taitavia koko lauma.

    Hipun ja Mytön emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukavat tuomiset oli kyllä tältä reissulta. :) Tittelianomukset pitäisi vielä saada tehtyä, että asia olisi virallinen.

      Poista