Sivut

tiistai 13. syyskuuta 2022

Luolakoiran luolatreeni

 Roni: Paikka on jokin vanha varasto. Lattialla on pitkiä laatikkomaisia rakenteita. Kaiken yllä leijuu haju. Kiukun, adrenaliinin ja jännityksen haju. Jossain täällä on pienpeto ja sen minä aion etsiä hampaisiini!

Paikallistan eläimen yhteen huoneen keskellä olevaan laatikkoon. Menen haistelemaan laatikkoa ja eläin murisee minulle takaisin. Kettu! Päästelen ensin muutaman kokeilevan haukahduksen. Tutkin vähän lisää ympäristöä ja palaan aina laatikolle. Laatikossa on kettu! Alan lämmetä tilanteessa ja haukun yhä voimakkaammin.

Emäntä houkuttelee minut hyppäämään yhteen pitkänomaiseen laatikkoon. Kun lopulta maltan tutkia tilannetta, huomaan, että tosiaan täällä putkessa pääsen aivan kasvotusten ketun kanssa reikäisen välilevyn toiselle puolelle. Ryömin hieman ahtaaseen putken osaan ja aloitan raivoisan haukun. Putken yläpuolelta kuulen Emännän tyytyväiset, innostavat kehut.

Seuraavaksi minua houkutellaan ryömimään putkeen kauempana ketusta. Emäntä huomaa, että eräs tärkeä asia painaa mieltäni tällä hetkellä. Hän pyytää, että saa käyttää minut pikaisesti ulkona ja tuoda takaisin. Laiminlyöty aamukakkani on aktivoitunut metsästystilanteesta.

Pikaisen tortun väännön jälkeen olen valmis ryömimään takaisin putkeen haukkumaan ketulle. Nyt kuljen jo useamman metrin pimeässä putkistossa ketun luokse haukkumaan. Yhtäkkiä kettu kuitenkin häviää välilevyn takaa! Se ryömii syvemmälle putkistoon. Pian kuitenkin välilevy nousee ja ryntään pakenevan ketun perään.

Oijoijoijoi! Kettu tekeekin hyökkäyksen minua kohti! Säikähdän ulahtaen yllättävää kontaktia pimeydessä. Olen kuitenkin jo ottanut mittaa supista ja mäyrästä maan päällä, joten tiedän, että näillä eläimillä on hampaat, joista on parempi pysyä kauempana. Nopean iskunsa jälkeen kettu pakittaa pesälaatikkoonsa ja minä palaan haukkuasemiin sopivalle etäisyydelle, ettei se enää yllä minuun. Pieni vastarinta ei saa minua luovuttamaan!

Kettu kömpii vielä kauemmas putkistoon. Tässä kohtaa putki on turkasen ahdas ja tulen pois putkesta. Ehkä pääsisin ketun luo paremmin jostain tilavammasta paikasta? Putkea avataan ja minua houkutellaan etenemään ahtaammissa kohdissa, mutta siihen ei sisuni vielä riitä. Kun pääsyä ketulle helpotetaan, menen taas pellin viereen haukkumaan.

Tässä kohtaa olen jo teutaroinut aikamoisen pätkän itselleni aivan uudessa tilanteessa ja alkaa olla jo melkoisen kuuma. Kun putki avataan katosta, että minut otettaisiin pois, menen ensin putkeen piiloon, ettei hauskuus loppuisi vielä, mutta tulen sitten pois, kun Emäntä käskee. Alkoihan tässä jo olla tarpeeksi puuhaa yhdeksi päiväksi.

Ulos päästyäni käyn nopeasti pissalla ja suuntaan takaisin varastoa kohti. Ehkä voisin vielä yhden erän ottaa ketun kanssa... Mutta Emäntä vie minut autoon. Vesi maistuu hyvin seikkailun jälkeen. Kylläpä tämmöinen luolakoiran homma on sitten mukavaa!



8 kommenttia:

  1. Jopas sulla oli mahtava kokemus! Tuollaistahan se pitäisi mäyräkoiran elämä olla, jännitystä ja haasteita sopivassa suhteessa. Olet kyllä varmasti emäntäsi ylpeyden aihe, Roni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä Emäntä oli kyllä erityisen ylpeä, kun tämä on sitä mäyräkoiran oikeaa, alkuperäistä työtä ja pari vuotta sitten minusta ei vielä luolakoiran luontoa juuri löytynyt. Nytpä oli vihdoin sekin vietti herännyt! :)

      Poista
  2. No nyt pittää sannoo että syvän sykkyrällä ja melekeen hengittämätä luvettiin äetin kansa tuota sinun seekkaeluva! Jo oot sittä rohkee kaverj...huh...oespa jiännä monelta poejjalta tekemätä tuo! Kunnijoettavat kumarrukset tiältä ja muutama hurraa-huutohhii piälle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä luolahommat ovat sentään toista kuin pelkän veren jäljestäminen tai kuolleen linnun kantelu! Kun vastassa on ilmielävä kettu, joka saattaa vaikka näykätä takaisin, niin siinä jännitys tiivistyy ja luolakoiran luonne pääsee esille. Meillä ei ole kyllä epäilystäkään, ettetkö sinäkin olisi pärjännyt näissä hommissa! Teissä karkkareissa on aina vielä pieni ripaus enemmän mäyräkoiran sisua, vaikka olisittekin tupakoirina varttuneet. :) Meillä oli mukana yksi vuoden ikäinen kaupunkilaisnarttu kerrostalosta (karkkari) ja hän piti ketulle jöötä kuin kokeneempikin täti, vaikka oli aivan ensimmäistä kertaa elämässään kettua katsomassa!

      Poista
  3. Ronillapa oli jännä päivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aina ihanaa, kun pääsee käyttämään omaa viettiään ja harrastamaan rodunomaisia asioita! :)

      Poista
  4. Huh, olipas jännittävää! Mielenkiintoista myös, koska en tiedän tuosta luolatyöskentelystä juuri mitään :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luolatyöskentely on meille aika uusi aluevaltaus. Emäntäkään ei tiedä siitä juuri mitään, mutta hauskaa on, että mäyräkoiran geenit tietävät kertomattakin! Toiset ovat syntyjään paimenia ja toiset metsästäjiä! :)

      Poista