Koko rahalla

 Tällä viikolla on ravattu ahkerasti eläinlääkärissä. Keskiviikkona piti olla Demon kakkosrokotuskerta (16-viikkoisrokote, mutta viikon myöhässä, koska 8-viikkoisrokotekin myöhästyi työmatkan vuoksi), mutta aamulla eläinlääkäri (kunnallinen) soitti, että jossain onkin halvaantunut hieho, joten aika peruuntui. (Halvaantunut tuotantoeläin tarvisi ilman muuta lääkäriä kipeämmin kuin rokotustaan odottava terve pentu.) 

Olin varannut Lucylle sydänkontrolliajan kaupunkiin eläinlääkärille torstaiksi, joten soitin klinikalle ja kysyin, onnistuisiko samalla kertaa töötätä myös piikki pentuun ja se sopi. (Alunperin piti ottaa samalle klinikalle Roni mukaan torstaina, mutta sen aika siirtyikin perjantaille.) Torstaiaamuna klo 6.45 lähdimme siis uhmaamaan luonnonvoimia ja ajamaan liukkaan pöppyräistä tietä kaupunkiin. Vaikka olin vähän epäilevä, olimme kuitenkin vastaanottohuoneessa 8.00. Demo tosin lisäsi jännityskertoimia, kun ei ihmetykseltään malttanut tehdä pissaa klinikan pihalle. Pikku ukkeli oli ensimmäistä kertaa kaupungissa ja ohikulkevat autot, koululaiset ja koirat olivat niin hämmästyttäviä, ettei sellaiselle triviaalille asialle kuin pissaaminen jäänyt yhtään vapaata kaistaa aivoissa.

Lucy tutkittiin ensin. Ääreispulssi oli kuulemma heikentynyt. Sydän ei jaksa enää pumpata tehokkaasti. Ultraäänellä etsittiin syytä vatsan pömpötykseen, mutta ylimääräistä nestettä ei löytynyt vatsaontelosta. Kylkiluut ja selkäranka tuntuvat nykyisin selvemmin eli koira on kuihtumaan päin, mutta jostain syystä viime viikkoina monta vuotta samalla tavalla päälle istunut takki ei enää mennytkään kiinni. Vatsan tunnustelu myös saa aikaiseksi epämukavuudesta kertovia ähkäisyjä. Verikokeissa kävi ilmi, että Lucylla on myös alkava maksarappeuma (maksa oli kuitenkin ultrassa ok). Mummeli sai siis vielä yhden uuden pillerin dosettiin. (Kyllä, Lucylla on nykyisin dosetti!) Myöhemmin apteekissa jonottaessani sain ahaa-elämyksen siitä, mitä vanheneminen tulee aikanaan olemaan: lääkäri- ja apteekkireissuja kuukaudesta toiseen. Olen viimeisen puolen vuoden aikana käynyt apteekissa melkein useammin kuin ehkä koko elämäni aikana yhteensä.

Tällä hetkellä yksi tärkeimmistä syistä, miksi toivon, että Lucy vielä sinnittelee, on Demo. Lucy on aivan mahtava roolimalli ja laumanjohtaja pikku viikarille! Jo aulassa Lucy näytti mallia, miten kivaa on mennä vaa'alle. (Niin kivaa, etten meinannut saada Demoa punnittua yksin, kun Lucy yritti makupalan toivossa kiivettä uudestaan ja uudestaan vaa'alle seisomaan.) Seuraavaksi pentu asteli toimenpidehuoneeseen iloisesti Lucyn vanavedessä, tervehti lääkärin ja hoitajan ja tutki huonetta samalla, kun Lucya hoidettiin. Eläinlääkäri sai tutkia Demon pöydällä rauhassa. Rokotuspiikkikin hupsahti niskaan lähes huomaamatta. Demo meni sen jälkeen lattialle syömään lihapullaa ja muita herkkuja, kun rabiesrokotteen kirvely alkoi. Muut mäykyt eivät ole siitä paljon välittäneet, mutta Demo on vähän cry baby. Nopeasti kirvely ja kutina oli kuitenkin ohi ja kaikkea uutta mielenkiintoista edessä taas.

Lucyn tuloksia odotellessa käytin koirat ulkona ja vihdoin Demonkin pissa tuli. Olin tyytyväinen, ettei se pissannut sisälle vaan pystyi pidättelemään jo ulos asti. Aulassa saimme odottaa jonkin aikaa tuloksia ja vakuutusyhtiön vastausta ja Lucy näytti mallia, miten odotellessa voi ottaa rennosti. Lähinnä ehkä omasta tilastaan johtuen Lucy ei kauaa turhaan seisoskele tai istuskele, vaan käy nykyisin nopeasti kylkilepoon. Demo katsoi mallia ja pienen kitinän jälkeen ruoppasi odotushuoneen kuramatosta itselleen pedin ja kävi myös pitkäkseen. Ujutin taskusta vaivihkaa muutaman herkkupalan makaavan pennun kuonon eteen vahvistaakseni tätä toivottua toimintamallia.

Perjantaina oli sitten Ronin vuoro. Demo oli taas mukana autoilemassa ja kävimme sen kanssa pikaisesti sukuloimassa sillä aikaa, kun Roni oli hammaslääkärissä. Roni kävi viimeeksi elokuussa hampaiden puhdistuksessa ja siltä poistettiin kolme hammasta edellisten kahden lisäksi. Marraskuussa rokotuksilla eläinlääkäri totesi, että toinen puoli hammaskalustosta on tummentunut jostain syystä ja suositteli röntgeniä ja hammaskivenpoistoa. Kävimme pari viikkoa sitten näyttämässä hampaita tälle kaupunkilääkärille ja hän totesi, että yhden hampaan joutuisi ehkä poistamaan. Kävi kuitenkin niin, että hampaita täytyi poistaa viisi! Yksi niistä oli mm. iso poskihammas toiselta puolelta. Se hieman kirpaisi, kun tiedän, kuinka tärkeitä ne hampaat ovat luiden kaluamisessa. Tietenkin koiran on parempi olla ilman kipeitä hampaita, joten syököön luita toisella puolella tai olkoon syömättä.

Kotona Roni on ollut nyt hiukan raasu. Perjantai-ilta meni opiaattipöllyissä takki päällä leivinuunin kyljessä koisien. Lauantaiaamu valkeni Ronille sysisuomalaisessa krapulassa. Ruoka maistui ihan hyvin, mutta maha oli nukutusaineista sekaisin. Mukaan saatiin ruiskulla annettavaa tulehduskipulääkettä, jossa oli kovat ukaasit, kuinka sitä ei saisi antaa, jos koira menee yhtään ripulille. Uhmasin kuitenkin varoitustekstejä anafylaktisen shokin uhalla ja annoin päivällä ruuan kanssa annoksen lääkettä. Tätä kirjoittaessa koira on, jos ei nyt hyvässä kunnossa, niin elossa kuitenkin. Ajoittainen tärinä paljastaa, että kipuja on, eikä se ole mikään ihmekään, kun ikenet on tikattu umpeen vasta eilen.

Seuraavat kaksi viikkoa Roni syö pelkästään pehmeää ruokaa, mikä on varmasti sen mielestä onnenpotku, kunhan pahimmat kivut helpottavat. Ensi alkuun haavoja täytyy huuhdella ruiskulla ruokailun jälkeen, joten ruokailut ovat nyt melkoisia operaatioita. Vauva ja vanhus syövät kolmesti päivässä ja toki Ronikin syö aina kun muutkin. Puruluitakaan ei tarjoilla Ronille pariin viikkoon, mutta Lucyn ja pennun pitäisi kuitenkin saada edelleen kovaa pureskeltavaa, niin siitä voi tulla vähän mielipahaa Ronille.

Rahaa ja bensaa on siis tällä viikolla palanut koiria hoitaessa ja hoitaminenkin on tällä hetkellä jokseenkin työlästä. Kävin mm. pitkästä aikaa yksin kävelyllä, kun ei lopulta ollut yhtään koiraa, joka olisi voinut lähteä seuraksi. Kuitenkin nämä kolme ovat saaneet osakseen parempaa hoitoa kuin mistä suurin osa maailman ihmisistä osaa edes uneksia, joten täytyy olla tyytyväinen, että on mahdollista huolehtia lemmikeistään näin. Toivottavasti Roni paranee pian ennalleen ja toivon mukaan Lucyllakin on vielä edessään virkeitä päiviä.