Olimme Ninnin ja Moonan luona. Tosin vain Ninni oli kotona, kun Moonalle sattui juoksuaika ja kukaan ei jaksanut kuunnella Ronin rakkauden lurituksia. Sen aikaa kun olimme kaikki paikalla, oli Roni laitettava häkkiin omankin turvallisuutensa vuoksi. Moona kävi murisemassa häkin vieressä kuin olisi vähintäänkin talviunilta herännyttä karhua uhitellut. Niskavillat olivat pystyssä, nenä niin kurtussa, että kaikki hampaat olivat esillä, toinen etutassu ilmassa ja syvä murina tulvi kurkusta. Demo oli niin itsetuhoinen, että yritti vielä lepytellä Moonaa siinä tilassa antautumalla pennunpökylätapaansa Moonan jalkojen juureen. Onneksi Moona ei purkanut turhautumistaan sivulliseen pikkuvauvaan. Moona vietti siis joulua sukulaisten luona ja hän olikin oikein mieluinen jouluvieras siinä talossa.
Meillä oli lopulta ihan rauhallinen joulu.
Roni: Niin eniten taisi tulla hässäkkää siinä, kun sinä vahdit taas tapasi mukaan lahjoja!
Lucy: Muissa taloissa on jouduttu laittamaan kuusi aitaukseen turvaan pennuilta, mutta eipä tarvinnut huolehtia meillä, että pakettiakaan olisi pentu käynyt siirtämässä, kun minä huolehdin lahjoista!
Roni: Sinulla meinasi tulla kyllä aika pitkä odotus, kun Emäntä paketoi joitain paketteja vielä aatonaattona ja sinä menit jo silloin kuusen juurelle odottamaan lahjanjakoa!
Lucy: Lahjojen avaaminen on minusta mukavinta joulussa! Varsinkin kun osassa paketeista on jotain syötävää, niin ne paketit aukeavat nopeasti.
Roni: Minäkin vähän innostuin tänä vuonna lahjojen avaamisesta. Minä menin kylläkin viereiseen huoneeseen lahjoineni, kun sinä olit vähän hurjana siinä lahjojenjakohässäkässä, mutta taisin lopulta avata sinunkin lelulahjasi, kun sinä olit kiinnostunut vain syötävistä lahjoista. Minulle ei kovia pureskelupaketteja tänä vuonna tullutkaan, kun kävin juuri joulun alla hammaslääkärissä ja minulta kiellettiin kaiken kovan pureskelu kahdeksi viikoksi. Ei kyllä ihan heti tehnyt mielikään mitään kovaa, kun hampaita lähti 5 kpl, mm. yksi iso poskihammas...
Lucy: Demo availi lahjojaan sohvalla. Muka etten minä varastaisi pennun lahjoja... Ei kai se mitään varastamista ole, kun vanhemman laumanjäsenen oikeudella kaikki minua kiinnostava kuuluu minulle?
Roni: Joulupäivänä käytiin kävelyllä kaikki muut paitsi Lucy-neiti. Demo tosin kulki osan matkasta Emännän povarissa, mutta ei hän kovin pitkiä aikoja enää malta sylissä matkustaa.
Iltapäivällä kävi ihmissukulaisia kylässä ja Moonakin tuli omalle pihalleen haukkumaan. Minä sain häkkikomennuksen, kun lempeäni ei vieläkään arvostettu.
Lucy: Tapaninpäivänä meitä kohtasi aivan satumainen onni ja pääsimme yhteen sukulaispaikkaan, jossa emme olleet käyneet pariin vuoteen! Olin niin onnellinen, että meinasin aivan läkähtyä. Täytyi välillä käydä penkin alla makaamassa, että jaksoin taas iloita.
Roni: Demo hoiti tyylikkäästi sukulaisiin tutustumisen. Kun ensi hulina oli vähän laskeutunut, hän kävi vääntämässä tortun talon tyttären makuuhuoneen lattialle. Isänsä poika!
Lucy: Onneksi se oli hänelle tyypillinen kuivahko pikku sikari, joka oli helppo kääräistä vessapaperiin ja heittää pyttyyn...
Roni: Välipäiviä ollaan vietetty leppoisasti kotosalla. Tänään Lucy-neiti teki sellaisen tempauksen, että hän lähtikin mukaan päiväkävelylle! Sinä et ole ollut lenkillä mukana sitten itsenäisyyspäivän!
Lucy: No teki mieli päästä vähän jaloittelemaan. Minä pidän tästä uudesta mallista, että saan valita, koska käyn lenkillä. Tässä kuussa tuli nyt sitten lenkkeiltyä kahdesti.
Tämähän oli Demo sinun ensimmäinen joulusi. Mitäs pidit joulusta?
Demo: Joulu oli niin kiva! Ihmiset oli kivoja! Sain nukkua Emännän vieressä ja se oli kivaa!
Lucy: Sinä nukut kyllä joka yö nykyisin Emännän vieressä...
Lucy: En osaa aavistaa...
Demo: Ninni-täti melkein leikki minun kanssani! Huomasitteko?!
Lucy: Eikö hän lähinnä murissut sinulle?
Demo: Joo mutta ihan varmasti se oli välillä vähän leikkisää murinaa, kun minä juoksin hänen vierestään edestakaisin! Minä luulen, että hän alkaa pitää minusta!
Lucy: Saathan sinä toivoa sitä...
Teillä kuulosti olleen rennon leppoisa joulu. Oli paketteja, ulkoilua ja toki tarvittava määrä myös pötköttelyä ja löhöilyä. Hienoja kuvia teistä ja joulun vietostanne!
VastaaPoistaToivotamme teille oikein hyvää tulevaa vuotta 2023.
Hippu, Myttö ja emäntä
Kiitos! Joulu oli oikein parahultainen. :D
PoistaMukavaa tätä vuotta teillekin! :)
Mukava joulu ollut teillä, nyt innolla uuteen vuoteen! :)
VastaaPoistaJoulu oli kyllä oikein mukava. :) Uusi vuosi on alkanut ihanilla aurinkoisilla päivillä!
Poista