Roni: Aikani alkaa tulla loppuun. Vaikuttaa siltä, että Taivaan Isä tarvitsee taas luokseen yhden hyvän mäyräkoiran.
Emännän sydän särkyy jokaisesta horjuvasta askeleestani ja hiljaisesta tärinästäni, joka on ainoa asia, joka minussa paljastaa, että kipuja on. Ilahdun edelleen ulos lähtemisestä, yhdessä tekemisestä ja herkuista. Tervehdin Demoa häntä heiluen, kun käymme yhdessä kävelemässä tai nykyisin yhä useammin istumassa tai makaamassa ulkona. Ilahdun jopa taaperoiden tapaamisesta heidän palatessaan kotiin päiväkodista. Innostun ulkona riistan jäljistä ja kiskon hihnassani, kunnes on paneuduttava maahan huilaamaan, että jaksan jatkaa. Toisinaan en jaksa ja Emäntä hakee häkin ja kantaa minut takaisin sisälle. Kerjään purutikkuja ja herkkuja. Tarjoan rally-tokoliikkeitä, vaikka muutaman istumisen ja maahanmenon jälkeen koko vartaloni tärisee ponnistuksesta. Mieleni on vahva ja haluaisi edelleen vaeltaa metsissä ja uida järvissä. Mieleni voisi yhä jäljestää, noutaa ja tehdä rally-tokoa loputtomiin, mutta kehoni ei kanna enää.
Demo jää onneksi Emännälle seuraksi ja katsomaan muutenkin lauman perään. Näiden viimeisten kuukausien aikana ehdin sparrata Demoa vähän oikeaan suuntaan tuossa rally-tokohommassa, kun teimme ratatreenejä vuorotellen, niin hän sai katsoa vähän mallia ja mikäänhän ei tsemppaa paremmin kuin joutua jakamaan ihmisensä huomio. Jos ei treeni meinaa lähteä, niin joutuu katsomaan hetken sivusta ja seuraavalla kierroksella alkaakin homma luistamaan. Uskon, että Emäntä saa hänestä ihan hyvän kisakoiran, jos innostuu vielä kisoissa käymään. Demo on muutenkin kelpo poika, joten en ole lainkaan huolissani, etteikö Emäntä saisi lohtua ja pystyisi jatkamaan elämäänsä. Näinhän tämä on meidän koirien kohdalla, että koskaan ei voi tietää, paljonko yhteistä aikaa on, mutta se on varmaa, että vähemmän sitä on kuin ihmisillä. (Siksi kannattaa tehdä lapsia. He ovat yleensä meitä lemmikkejä pitkäikäisempiä.)
Olen saanut mielestäni viettää hyvän ja aktiivisen koiran elämän, enkä varmasti tehnyt koskaan mitään puolivillaisesti vaan aina täysillä kaiken, mikä oli mielestäni tekemisen arvoista. Saimme kokea upeita hetkiä ja retkiä Emännän kanssa ja oppia monenlaista yhteisellä taipaleellamme. Ja tärkeintä tietenkin, että saimme jakaa jokapäiväisen arkisen hyvän elämän ja olla toistemme kanssa kaikki nämä vuodet. Olen kiitollinen, että sain omakseni juuri nämä Mestarit ja oman lauman lisäksi vielä jatketun laumamme lapinkoirineen ja heidän ihmisineen. Olen saanut myös paljon ystäviä niin tavallisessa maailmassa kuin some/blogi maailmassakin. On ollut hienoa saada jakaa jotain elämästä kaikkien teidän kanssanne! Voikaa hyvin ja toivottavasti jonakin päivänä vielä tapaamme!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti