Synkkyyden paluu

Talvi tuli ja talvi meni. Tiistaina ilta-auringossa tassu nousi vielä näin korkealle. Keskiviikkonakin oli mukava käydä päiväkävelyllä auringon paisteessa, kun Emännällä oli muutama  vapaatunti keskellä päivää.

Tänään olen vaivoin käynyt kaksi kertaa pihamaalla pissalla ja iltaruuan jälkeen väkisin kiertämässä koirapuiston ympäri. Maailma on vajonnut jälleen mustaan merkityksettömyyteen ja märkään synkkyyteen.

Älä ole Lucy-neiti niin masentava. Voi tälläkin säällä nauttia elämästään! Meillä oli oikein hauska lenkki päivällä Emännän kanssa. Hän halusi käydä pitkästä aikaa hölkkälenkillä, ja kun minä varustauduin eteiseen lähtemään mukaan, niin pääsinkin ihmeen kaupalla! Minähän olen ollut vähän nihkeä sellaista hölköttelyä kohtaan ja Emäntä on ihmetellyt, ettenkö muka jaksa juosta pientä lenkkiä. Jaksan toki, mutta yksi sana: motivaatio. Sitä joko on tai ei ole.

Tänään motivaattorina toimi frisbee! Aika juoni ratkaisu Emännältä, täytyy myöntää. Hän hölkkäsi siis tasaista ravia pururataa eteenpäin ja heitteli samalla minulle frisbeetä. Tein vähintään tuplasti, jollen triplasti töitä 4 kilometrin matkalla, koska tein jatkuvasti edestakaisia intervallipyrähdyksiä frisbeen perään ja taas takaisin Emännän luo. Välillä jouduin painelemaan umpimetsäänkin, kun Emäntä ei aina juostessaan saanut heitettyä suoraan pururataa pitkin. Ylämäki tai alamäki ei vaikuttanut mitään. Lähdin aina kuin tykin suusta. Toisinaan Emäntä ei ottanutkaan frisbeetä minulta heti, vaan sain kantaa sitä perässä jonkun matkaa. Kohdistin frisbeeseen samalla tapporavistuksia, joissa niska-hartiaseutu sai kyytiä. Välillä taas Emäntä kantoi frisbeetä vähän matkaa, jolloin seurasin lennokasta lähes tokoseuruun tasoista seuraamista oikealla puolella, ja jos frisbee ei lentänyt mielestäni riittävän nopeissa sykleissä, tein metrinkorkuisia loikkia Emännän vieressä.

Että siitäpä vain treenivinkkiä! Täydellä teholla juoksuspurtteja edestakaisin n. 40 min ja välillä varjonyrkkeilyä ja hyppyjä omalle hartiakorkeudelle. Minulla ei ole painonhallintaongelmia. Hallitsen painoani oikein hyvin niin sivuttaissuunnassa kuin pystysuunnassakin.

Sekin vielä. Minä olen laihiksella. Taas. Hetken sain viettää autuaassa yltäkylläisyydessä, kun sain Emännälle uskoteltua, että olen alati nälissäni (aiheesta lisää: Vatsavaiva nimeltä nälkä), mutta vatsaongelmaksi selvisikin närästys. (Selviäisipä vielä syykin, niin ei tarvitsisi siitä kärsiä.) Kelpokokoisiksi kasvaneet annoskoot siis pienenivät taas.

Harvoja ilon hetkiä on tarjonnut sentään rally-toko koulutuspalkkoineen. Torstain ratatreeneissä oli mukana jopa raakaa jauhelihaa! Siitä minä pidin.

Hauskoja olivat myös nämä palkintosiilit, jotka saatiin vihdoin torstaina. Nämä olivat siis piirinmestaruuskisojen joukkuepalkintoja. Jokainen joukkueen jäsen sai oman siilin, oli tulos hyväksytty tai ei. Kuten kasvoiltani voi ehkä lukea, niin siilit olivat myös Lucy-neidistä todella hauskoja ja tapansa mukaan hän yritti omia kummankin itselleen. Meinasi siinä tulla vähän kärhämääkin...

Tämä joukkuekulta oli puhtaasti mainioiden joukkuekavereidemme ansiota, mutta pitihän nyt kuitenkin vähän poseerata, kun saattavat hyvin olla meidän ainoat kultamitalit, jotka koskaan saavutetaan missään lajissa!

Laatuaikaa syyslomalla

Paremman Mestarin lomaviikko on kuulemma nyt ohi. 

Jaa siksikö hän hiihteli kotosalla kalsarisillaan päivät pitkät. Oli hän selvästi loman tarpeessakin.

Oikein mukava, koiraystävällinen loma. Oltiin koko ajan kotona yhdessä ja päivien ainoa aktiviteetti oli kävelylenkki.

Ja rally-toko! Sitä jaksettiin veivata joka päivä. Minullehan tapahtui se luokkanousu, niin nyt on hommana opetella uudet liikkeet kisakuntoon. Voittajaluokassa pitäisi mm. kävellä takaperin ja seurata oikealla puolella. Muuten oikealla puolella seuraaminen on vähän samanlaista kuin vasemmalla seuraaminen, mutta minulla meinaa olla vähän paha tapa aavistaa puolenvaihtoja ja tehdä niitä omaan tahtiini eikä aina käskyn mukaan. Harjoitukset jatkuvat.

Tämän viikon erikoisuus on ollut kävelylenkit yksin Paremman Mestarin kanssa ilman toista mäyräkoirakollegaa. Parempi Mestari on ollut muka huomaavinaan, että minä olen jotenkin säikky ja stressaantunut lenkillä. Että tukeudun muka liikaa Mustaan alamaiseen ja itseluottamukseni on huonontunut. Hän ajatteli, että ilman Mustaa alamaista tulisin reippaammaksi. Oliko sitten yhden viikon itsenäisellä lenkkeilyllä mitään vaikutusta, jää nähtäväksi, mutta oli meillä ihan hauskoja metsälenkkejä yhdessä Paremman Mestarin kanssa kuin vanhaan hyvään aikaan.

Minusta Parempi Mestari saa vähän syyttää itseäänkin lenkkeilyn stressaavuudesta. Itse hän on ollut koko ajan hermostunut minun liikkumisestani ja vahtinut jokaista askeltani ja arvioinut selkäni tilaa. Sitten kun välillä lenkillä on vielä oikeasti koskenutkin, minkä jälkeen hän on ollut vielä enemmän järkyttynyt ja vieressäni rähmällään voivottelemassa, niin ihmekös tuo, jos tuntuu kuin minä hetkenä hyvänsä lenkillä taivas voisi pudota niskaan. Yritetään mennä tästä edes vähän rennommalla asenteella.

Minäkin olen siis saanut laatuaikaa Paremman Mestarin kanssa, kun on ollut minun vuoroni käydä lenkillä. 

YouTube söi muutenkin huonosta kuvanlaadusta vielä loputkin, mutta ehkä siitä saa selvän kuitenkin, mikä on mieluisin paikkani kulkea metsälenkillä. En olisi ehkä kummoinen metsästyskoira, mutta seurakoiralle omaehtoinen seuraaminen irti ollessakin sopii hyvin.

Tänään pääsin käymään koirapuistossa kahdestaan Paremman Mestarin kanssa, kun sää oli niin huono, ettei Lucy-neitiä edes yritetty saada ulko-ovea etemmäs ulkoilemaan. Tutustuin siellä uuteen kaveriin. Parempi Mestari oli käynyt aiemmin tällä viikolla luennolla, joka kertoi koirien elekielestä ja nyt hänen oppinsa laitettiin testiin. Uusi kaveri oli nimittäin minua vanhempi ja isompi uros. Minulla on vähän tapana tulla asenteella tilanteisiin, joten minä sain tehdä ensin tuttavuutta hihnassa, ettei tilanne äityisi riidaksi. Ensin kaveri olikin vähän karvat pystyssä minun isotteluni edessä, mutta sitten hänen omistajansa kutsui hänet etemmäs ja hän lähti iloisesti hyppelehtien nuuskimaan muita nurkkia. Kaverin rento fiilis tarttui minuunkin ja Parempi Mestari päästi minutkin irti. Aina, jos meinasimme jäädä tuijottelemaan toisiamme, ihmiset katkaisivat tilanteen ja niin lopulta onnistuimme nuuhkimaan toisiamme ihan rauhallisella mielellä. Parempi Mestari oli jopa huomaavinaan, että uusi kaveri teki tosi fiksuja, koirasosiaalisia rauhoittavia eleitä ja viestitti minulle, ettei halunnut mitään hankaluuksia. Lopulta mahduttiin oikein hyvin samaan koirapuistoon ja ehkä nähdään toistekin. Ainakin, jos Lucy-neiti ei ole mukana. Tytöt voivat aina mutkistaa vähän urosten kaverisuhteita.

Tyttöjen kesken käytiin kuitenkin tänään kaverikoiravierailulla. Samaisen luennon tiimoilta Parempi Mestari päätti tällä kertaa erityistarkkailla minun käyttäytymistäni vierailulla, että pidänkö vieraiden ihmisten huomiosta. Ai pidänkö! Kiskoin jo eteisessä etujalat ilmassa häntä heiluen sisälle vierailupaikkaan ja viipotin ihmisen luota toisen luo. Kovakourainen taputtelu saa minut vähän haukottelemaan (= rauhoittava ele, ei oikein huvita), mutta rauhallinen rinnasta rapsuttelu sai minut työntymään lähemmäs rapsuttelijaa (= rapsuttelu tuntuu kivalta). Ja monien mielestä meitä pikkukoiria oli myös vain hauska katsella.

Snoopy on uusi kaverikoira, niin tarjosin hänelle vähän tukeani automatkalla.

Talviunille!

Ilmojen viiletessä ja päivän lyhentyessä alkavat syksyn merkit näkyä luonnossa. Puiden ruskaa ihastellessa voi nähdä muuttolintuaurojen kyntävän taivasta etelää kohti. Myös muut eläimet alkavat varustautua talvea varten. Siilit käyvät horrostamaan lehtikasoihin ja pikku matelijat vetäytyvät syvälle koloihinsa kylmää pakoon. Karhu katsastelee talvipesää itselleen ja vetäytyy talviunille.

Myös mäyräkoira alkaa valmistautua talviuneensa mittarilukeman laskeuduttua pakkasen puolelle. Kesän ja syksyn aikana mäyräkoira on kerännyt suojaavan rasvakerroksen ihonsa alle vararavinnoksi, vaikkei mäyräkoiran aineenvaihdunta täysin pysähdykään talven ajaksi. Edelleen se tarvitsee ruokaa päivittäin talviunipesäänsä.
    Mieluisimpia pesäpaikkoja mäyräkoirille ovat pehmeät ihmisvuoteet, joiden peittojen ja tyynyjen uumeniin on hyvä kaivautua talvea pakoon. Myös muunlaiset sohvat ja lepotuolit viltteineen ja tyynyineen ovat usein mäyräkoirille soveltuvia paikkoja. Hätätapauksessa myös koiranpedit ja mattokasat voivat toimia mäyräkoiran talviunipesänä.
    Mäyräkoiraneiti Lucy on juuri kaivautunut lämpimään luolaansa...

Lucy!

...jossa hän aikoo nukkua talven yli...

Lucy, iltapissalle! Tule!

Ei... ei ei ei...

Ala tulla!

Eiiiiii....

Hah hah haa! Usko jo! Me mäyräkoirat emme nuku talviunia!

Mäyräkoiraanne ei juuri nyt saada yhteyttä

Toisinaan mäyräkoiran kanssa harrastaminen ja eläminen on kuin yrittäisi kommunikoida huonosti toimivan puheohjattavan robotin kanssa.
Esimerkkitapaus 1:

Lucy, istu!

Tarkoititko, "maahan"?

Ei, kun istu!

Voisitko toistaa pyyntösi?

Istu!

Ole hyvä ja puhu selkeästi.

Is-tu!

Valitettavasti emme voi juuri nyt palvella teitä. Yrittäkää hetken päästä uudestaan.

No okei maahan sitten!

Virheellinen valinta. Olkaa hyvä, ottakaa yhteys asiakaspalveluumme.

Toisinaan hankaluutta aiheuttaa mäyräkoiran tapa ylianalysoida tilanteita.
Esimerkkitapaus 2:

Lucy, tänne!

Nytkö?

Tule tule!

Ensin tarkennus. Liittyykö "tänne"-käskyysi aikomus a) leikata minulta kynnet, b) suihkuttaa minut, c) viedä minut ulos kylmään ja märkään lenkille tai d) tyhjentää minulta anaalirauhaset?

Tule nyt tänne!

Kun sanot "tänne", etkö voisi yhtä hyvin tarkoittaa, että sinä tulet tänne? Minun näkökulmastanihan sinun "tänne" on oikeastaan "sinne". Enhän voi tulla "tänne", kun olen jo "täällä".

Lucy nyt TÄNNE!

Enpä usko.

Pitkä ja pätkät radalla

Lauantain askelkuviot näyttivät tältä:

Ja toteutus tältä:

Tarkoititko, että.... MITÄH?!
Kuvaaja: Pauliina Havo

Todistettavasti pyörähdys käynnissä suoritusalueella...Kuvaaja: Pauliina Havo

Muita koiria kiinnosti rasiassa ollut maksalaatikko, minä kävin tööttäämässä kuonollani lelua.Kuvaaja: Pauliina Havo

Onko se lintu vai lentokone? Ei, se on lentävä nakki! Kuvaaja: Pauliina Havo

 Oltiin siis lauantaina edustamassa Kennelkerhoamme piirinmestaruuskisoissa. Meidän joukkue sai kultaa! Tosin ei meidän ansiosta, mutta joukkueessahan mitalin saavat nekin, jotka ovat olleet koko turnauksen vaihtopenkillä. Ei oltu vaihtopenkilläkään sentään. Tehtiin omat parhaat suorituksemme, mutta kun joukkueesta vain kolmen parhaan tulokset laskettiin mukaan, niin niihin pisteisiin me emme päässeet.

Minulle tämä oli ensimmäinen avoimen luokan kisa. Pisteeni eivät tällä kertaa riittäneet hyväksyttyyn tulokseen (51/100, kun pitäisi olla vähintään 70/100). Osaan kyllä periaatteessa kaikki tehtävät, mutta meillä oli vähän epäonnea Emännän kanssa. Torstain harjoituksissa me jotenkin sotkeuduimme toisiimme ja Emäntä tallasi jalalleni. (Ei vain varpaille vaan koko oikealle etutassulle...) Onni onnettomuudessa oli, ettei minuun kuin ihmeen kaupalla sattunut ollenkaan, mutta säikähdettiin molemmat aika lailla ja minulla meni vähän luottamus Emännän lähellä kulkemiseen.
   Niinpä kuljin aika kaukana takana ja saatiin ensin pikku miinuksia, mutta sitten kun palkkaa ei alkanut kuulua minun mielestäni sopivan ajan kuluttua ja maksalaatikkolootankin äärestä minut vain tylyn puoleisesti käskettiin pois ja seuraamaan, niin alkoi tulla sitten isojakin miinuksia. Kaiken huippu oli oikeastaan se, että Emäntä halusi uusia yhden tosi pitkän tehtävän. Minä olin, että "MITÄH?! Tämä sama UUDESTAAN??" ja "No way! Ala tiputella sitä nakkia taskusta, niin katsellaan sitten." Istuin keskellä rataa ja osoitin mieltäni. (Mainittiinko jo, että olin koko radan ensimmäinen koira, että kaikki loput olivat varmaan aidan takana katsomassa loistavaa aloitusta?) Tulin kuitenkin mukana loppuun asti, mutta istuin välillä, vaikkei pitänyt istua ja tuomari oli jotenkin nipo niiden ylimääräisten istumisten kanssa. Niin kuin nyt ei voisi mäyräkoira lepuuttaa jalkojaan pitkän radan aikana ja istua hetkeksi tuumailemaan omin luvin...

RTK2 71/100 ja tuomaripalkinto

Minunkaan ratani ei ollut erityistä pistejuhlaa, mutta nippa nappa hyväksytty tulos, joka olikin samalla kolmas hyväksytty tulokseni ja sain toisen koulutustunnuksen eli RTK2. Tuomari oli myös pannut merkille iloisen yhteistyömme Emännän kanssa ja sain tuomaripalkinnon. Minä siirryin siis suoraan kolmella kisalla voittajaluokkaan.
    Minulle alkuradasta hankalinta oli, kun yleisön joukossa oli lapsi, joka puhui kirkkaalla äänellä. Minun täytyi monta kertaa pysähtyä kuuntelemaan lasta ja kerran niin pitkään, että yhdestä tehtävästä tuli -10 pistettä. Kaikista radan suorittaneista koirista 8 sai nolla tuloksen ja 9 hyväksytyn tuloksen. Moni koira jäi etenkin nuuskimaan houkutuksessa ollutta maksalaatikkoa. Minä olin siitä poikkeava, että annoin ruuan olla, mutta höntsäsin sen sijaan lelun kimppuun pikkuisen. Puhtain paperein en siis selvinnyt siitäkään.

Myös Ninnin piti olla mukana joukkueessa, mutta totta kai hänellä piti alkaa juoksut juuri edellisenä iltana. Kävi kuitenkin niin hauskasti, että hänelle ehdittiin vielä illan aikana saada varakoirakko seuraavaksi aamuksi ja tämä varakoira saikin alokasradalta täydet pisteet ja hän voitti alokasluokan. Onnea vaan kovasti Senna-herralle emäntineen! Hyvä rally-tokostartti eläkkeelle jääneelle agilitykoiralle.

Tänään saatiin lenkkeillä ihanassa säässä Ninnin, Roosa-tädin ja heidän ihmistensä kanssa.

Pururataa aamuin illoin

Pururatalenkkeily on ollut tämän viikonlopun tärkein aktiviteetti. Perjantaina käytiin illalla keinovalossa, lauantaiaamuna luonnonvalossa ja samoin tänään päivällä, joskin melkoisen pilviverhon alla. Tänään ja lauantaina kuljeskeltiin kumpanakin päivänä kaksi tuntia ristiinrastiin, perjantaina vähän vähemmän, koska Lucy-neitiä pelotti pimeässä.

Eikä pelottanut!

Miksi sinä sitten hiippailit perässä ja pysähtelit jatkuvasti yks kaks tai ryntäsit kiireellä Paremman Mestarin jalan juureen?

Minä kuuntelin! Täytyihän jonkun olla vähän selvillä metsän äänistä ja tapahtumista, kun te Paremman Mestarin kanssa kaahotitte vain päättömästi menemään. Tiedä, vaikka olisi ollut susihukka edessä.

Tänään yritettiin livahtaa lenkille vain Paremman Mestarin kanssa, että Lucy-neiti olisi saanut vähän huilia, kun hän sai sellaisen pienen kipukohtauksen taas alkuviikosta, mutta eihän se onnistunut. Lucy-neiti havahtui sängystä ja tuppaantui mukaan.

Mokomat rontit yrititte karata minulta! Minähän olen ollut jo keskiviikosta asti ihan kunnossa. Mitä lepopäiviä minä nyt enää tarvitsisin. Sekin oli sellainen pieni niksahdus vain, kun erästä naapurinpoikaa piti läksyttää. Se vain tunki kylmää kirsuaan peffaani, vaikka minä kuinka istuin alas, irvistin ja kiljahtelin. Lopulta yritin sitten vähän nappaista sitä nenän päästä, mutta siinä sähäkästi kääntyessäni tunsinkin vihlaisun hartiaseudulla. Vasenta etujalkaa ei kärsinyt laittaa maahan, joten linkkasin Paremman Mestarin luo ja liftasin sylikyydin takaisin kotiin. Sinusta ei ollut kyllä mitään apua siinä tilanteessa...

No mitä sinä luulet, että olisi tapahtunut, jos minä olisin itseäni vanhemmalle urokselle käynyt irvistelemään? Siinä olisi voinut käydä paljon pahemmin, eikä päivän vuodelepo olisi ehkä auttanut. Ja hyvinhän sinä pärjäsit itseksesikin.

Maanantain ja tiistain otin levon kannalta ja kävin sylihissillä ulkona tarpeillani, mutta sitten kipu hellitti ja pystyin taas juoksemaan Parempaa Mestaria karkuun, kun hän yritti ottaa minut syliin kantaakseen sisälle. Se on aina sen merkki, etten tarvitse enää apua.

Minulla on ollut vähän vatsavaivoja tällä viikolla. Söin palasen kuivattua siansydäntä keskiviikkona, että liekö se syynä vai onko tässä jokin vatsatauti kyseessä. Lucy-neitiin ei ole tarttunut. Kyllästyttävää, kun jokaisen ulkoilun jälkeen täytyy käydä tassupesun lisäksi peppupesulla. 
    Vähän on myös ollut neuvottomuutta, että mitähän sitä sitten söisi, kun normaalisti vatsavaivoihin kehotetaan syöttämään koiralle keitettyä kanaa, löysää riisiä ja vaikkapa raejuustoa, mutta kaikki nuo ovat minulla sopimattomien ruoka-aineiden listalla. Olen sitten syönyt vain omaa tavallista ruokaani sen, mitä on alas mennyt vähän veteen liotettuna. 
    Olen myös aika ylpeä siitä, että maitohappobakteerijauhetta minua ei yleensä saa millään ilveellä huijattua syömään. Haistan sen kaiken ruuan seasta ja jätän syömättä. Tänään kuitenkin täytyy myöntää, että saatoin haksahtaa syömään kirjolohisoseeseen sekoitettua jauhetta. Raaka, ruotoineen jauhettu kirjolohi nimittäin tuoksui ja maistui sen verran taivaalliselta, että siinä en osannut epäillä mitään konnuutta. Parempi Mestari ei ollut tuoksusinfoniasta aivan samaa mieltä, mutta mitäpä hän ei koiriensa hyvinvoinnin vuoksi olisi valmis sietämään. (Nähtäväksi jää, kuinka ilahtunut Mestari on löytäessään jääkaapista rasiallisen löyhkäävää mössöä!)

Muuten on ollut vähän puuduttavan tylsä viikko. Paremmalla Mestarilla on ollut paljon töitä vielä kotonakin ja niinpä sattui eräänä iltana, että ruuan ja iltalenkin jälkeen en saanut millään rauhaa, vaan kuljeskelin pitkin kämppää, kävin välillä vinkumassa keittiössä ja tökkimässä Paremman Mestarin jalkaa, kuljin taas ja kävin mm. avaamassa vessanoven. Parempi Mestari hermostui lopulta ja yritti kysellä, että mikä minulla on vikana ja avasi kiinni olleen makuuhuoneen oven varmuuden vuoksi. Vähän myöhemmin hän havahtui siihen, etten ollut enää häirinnyt häntä vähään aikaan. Hän tuli katsomaan, mitä puuhailen ja löysi minut näin:

 Jep. En voi sietää sitä, etten pääse iltalenkin jälkeen iltaunille Paremman Mestarin tyynylle! Haluan, että asiat ovat niin, kuin ne aina ovat olleet.

Tämähän on koirien harrastushalli! Miten niin tämä tuoli olisi kuitenkin vain ihmisiä varten?!

Torstaina sentään käytiin rally-tokoharjoituksissa. Viikon verranhan ollaan harjoiteltu ahkerasti vasemmalle kääntymistä. Tämä viikko pitäisi sitten kai harjoitella eteen tulemista. Ja ehkä edelleen sitä vasemmalle kääntymistä. Mielenkiintoinen viikko siis luvassa!

Kirkkaan aamun kulkijat ja videohaaste

Tänään oli kaunis aamu. Kenties siitä innostuneena Emäntä päättikin tehdä päivän pitkän lenkin heti aamusta. Alkumatkasta me ei oltu ihan samaa mieltä, että heti sängystä noustua on hyvä idea kulkea pitkää matkaa ja niinpä ensimmäisen kilometrin taittamiseen kului aikaa puoli tuntia, mutta kun paljastui, että tiemme kulkikin takakautta pururadalle ja metsän rauhaan, niin alkoihan se tassukin sitten nousta.

Eilisiltana käytiin myös lenkkeilemässä pururadalla ja tavattiin sattumalta cotton-kaverimme Himmu emäntineen. Meidän Emäntä ei tietenkään hoksannut ottaa silloin kameraa esiin. Toisaalta ei siinä oikein olisi ehtinyt ottaa kuvia, kun me kaikki paineltiin yhtenä mylläkkänä pitkin ja poikin ja Emännän piti vahtia, ettei Roni jyrää pikku-Himmua perinpohjaisesti. Välillä Roni joutui kulkemaan narussakin, kun vauhti meinasi yltyä aivan mahdottomaksi. Himmu ei oikein osaa pitää vielä puoliaan. Lenkin päätteeksi Himmu ei ollut enää niinkään pieni valkoinen koira vaan erilaisin harmaan sävyin koristettu. Meitä pestessään Emäntä hiukan sääli Himmun emäntää...

Loppupäivä sitten enempi vähempi köllöteltiin, kun ei ollut kiire mihinkään. No vähän harjoiteltiin vasemmalle kääntymistä, kun torstaina oli rally-toko-harjoitukset ja se näyttäisi olevan kummallakin heikko kohta ja yhdet kisat olisi edessä parin viikon päästä. Nyt siis kuulemma harjoitellaan päivittäin vasemmalle kääntymistä. Kunhan palkka tulee herkkupaloina, niin ei haittaa yhtään.

Minua pikkuisen järkytti tänään se, että näyttelyissä käymisen lopettaminen ei tarkoittanutkaan turkin harjaamisen lopettamista! Ihan niin kuin sillä olisi jotain väliä, miltä tämmöinen tavallinen kotikoira näyttää... Emännän mukaan kuitenkin turkin harjaaminen kuuluu peruskoiranhoitotoimenpiteisiin, että pienen neuvottelun jälkeen nyt on taas korvakarvat ja häntäjouhet ojennuksessa. Tai olivat... sen kokonaisen vartin, mitä ne kestävät suorina.

Lopuksi hieman videoviihdettä.
Meidän blogikaveri Nero on supertaitava kannattelemaan herkkupaloja kuononsa päällä ja odottamaan lupaa syödä herkut. Emäntä oli hyvin vaikuttunut ja halusi kokeilla, kuinka sujuisi kärsivällisyyttä vaativa tehtävä mäyräkoirilta.

Arvaatte varmaan...

Kuinkas muilla? Videohaaste käyntiin!

Loppukevennykseksi vielä vähän akrobaatti-Lucya kadunreunakiveyksellä. Tämä huvikseen lenkillä tasapainoilu jaksaa alati ihmetyttää Emäntää.