Sivut

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Laatuaikaa syyslomalla

Paremman Mestarin lomaviikko on kuulemma nyt ohi. 

Jaa siksikö hän hiihteli kotosalla kalsarisillaan päivät pitkät. Oli hän selvästi loman tarpeessakin.

Oikein mukava, koiraystävällinen loma. Oltiin koko ajan kotona yhdessä ja päivien ainoa aktiviteetti oli kävelylenkki.

Ja rally-toko! Sitä jaksettiin veivata joka päivä. Minullehan tapahtui se luokkanousu, niin nyt on hommana opetella uudet liikkeet kisakuntoon. Voittajaluokassa pitäisi mm. kävellä takaperin ja seurata oikealla puolella. Muuten oikealla puolella seuraaminen on vähän samanlaista kuin vasemmalla seuraaminen, mutta minulla meinaa olla vähän paha tapa aavistaa puolenvaihtoja ja tehdä niitä omaan tahtiini eikä aina käskyn mukaan. Harjoitukset jatkuvat.

Tämän viikon erikoisuus on ollut kävelylenkit yksin Paremman Mestarin kanssa ilman toista mäyräkoirakollegaa. Parempi Mestari on ollut muka huomaavinaan, että minä olen jotenkin säikky ja stressaantunut lenkillä. Että tukeudun muka liikaa Mustaan alamaiseen ja itseluottamukseni on huonontunut. Hän ajatteli, että ilman Mustaa alamaista tulisin reippaammaksi. Oliko sitten yhden viikon itsenäisellä lenkkeilyllä mitään vaikutusta, jää nähtäväksi, mutta oli meillä ihan hauskoja metsälenkkejä yhdessä Paremman Mestarin kanssa kuin vanhaan hyvään aikaan.



Minusta Parempi Mestari saa vähän syyttää itseäänkin lenkkeilyn stressaavuudesta. Itse hän on ollut koko ajan hermostunut minun liikkumisestani ja vahtinut jokaista askeltani ja arvioinut selkäni tilaa. Sitten kun välillä lenkillä on vielä oikeasti koskenutkin, minkä jälkeen hän on ollut vielä enemmän järkyttynyt ja vieressäni rähmällään voivottelemassa, niin ihmekös tuo, jos tuntuu kuin minä hetkenä hyvänsä lenkillä taivas voisi pudota niskaan. Yritetään mennä tästä edes vähän rennommalla asenteella.

Minäkin olen siis saanut laatuaikaa Paremman Mestarin kanssa, kun on ollut minun vuoroni käydä lenkillä. 



YouTube söi muutenkin huonosta kuvanlaadusta vielä loputkin, mutta ehkä siitä saa selvän kuitenkin, mikä on mieluisin paikkani kulkea metsälenkillä. En olisi ehkä kummoinen metsästyskoira, mutta seurakoiralle omaehtoinen seuraaminen irti ollessakin sopii hyvin.

Tänään pääsin käymään koirapuistossa kahdestaan Paremman Mestarin kanssa, kun sää oli niin huono, ettei Lucy-neitiä edes yritetty saada ulko-ovea etemmäs ulkoilemaan. Tutustuin siellä uuteen kaveriin. Parempi Mestari oli käynyt aiemmin tällä viikolla luennolla, joka kertoi koirien elekielestä ja nyt hänen oppinsa laitettiin testiin. Uusi kaveri oli nimittäin minua vanhempi ja isompi uros. Minulla on vähän tapana tulla asenteella tilanteisiin, joten minä sain tehdä ensin tuttavuutta hihnassa, ettei tilanne äityisi riidaksi. Ensin kaveri olikin vähän karvat pystyssä minun isotteluni edessä, mutta sitten hänen omistajansa kutsui hänet etemmäs ja hän lähti iloisesti hyppelehtien nuuskimaan muita nurkkia. Kaverin rento fiilis tarttui minuunkin ja Parempi Mestari päästi minutkin irti. Aina, jos meinasimme jäädä tuijottelemaan toisiamme, ihmiset katkaisivat tilanteen ja niin lopulta onnistuimme nuuhkimaan toisiamme ihan rauhallisella mielellä. Parempi Mestari oli jopa huomaavinaan, että uusi kaveri teki tosi fiksuja, koirasosiaalisia rauhoittavia eleitä ja viestitti minulle, ettei halunnut mitään hankaluuksia. Lopulta mahduttiin oikein hyvin samaan koirapuistoon ja ehkä nähdään toistekin. Ainakin, jos Lucy-neiti ei ole mukana. Tytöt voivat aina mutkistaa vähän urosten kaverisuhteita.

Tyttöjen kesken käytiin kuitenkin tänään kaverikoiravierailulla. Samaisen luennon tiimoilta Parempi Mestari päätti tällä kertaa erityistarkkailla minun käyttäytymistäni vierailulla, että pidänkö vieraiden ihmisten huomiosta. Ai pidänkö! Kiskoin jo eteisessä etujalat ilmassa häntä heiluen sisälle vierailupaikkaan ja viipotin ihmisen luota toisen luo. Kovakourainen taputtelu saa minut vähän haukottelemaan (= rauhoittava ele, ei oikein huvita), mutta rauhallinen rinnasta rapsuttelu sai minut työntymään lähemmäs rapsuttelijaa (= rapsuttelu tuntuu kivalta). Ja monien mielestä meitä pikkukoiria oli myös vain hauska katsella.

Snoopy on uusi kaverikoira, niin tarjosin hänelle vähän tukeani automatkalla.

6 kommenttia:

  1. Onpas teillä ollut mukava viikko! Paljon taas tapahtumia kummallakin. Kyllä tuollaiset kyläilyt, jossa saa paljon rapsutuksia, ovat sitten niin mukavia. Minäkin rakastan käydä mummmilla, kun hän rapsuttaa mua koko ajan. Kotona onkin välillä vähän nihkeämpää. Nytkin äippä siivosi eilen, niin ei siinä paljon rapsuteltu, vaikka yritin vähän hommiin puuttuakin. t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mukava mummi, kun ymmärtää koiran rapsuttamisen päälle! Kotioloissa se koiran läsnä olo on kai niin itsestäänselvyys, että rapsuttelu välillä unohtuu...

      Poista
  2. Kyllä teidän kelpaa, aina on tarjolla vaikka mitä jännää aktiviteettia. Meikäläinen vaan raahaa perässään tuota metusalemin aikaista ihmisenkuvatusta. Se on ihan sekaisin sen tunnin vuoksi, josta kaikki nyt vouhkaa - viisareiden siirtämisestä. Vuosi vuodelta siltä menee kauemmin päästä uuteen rytmiin. Tämän päivän piristys oli, kun pääsin haukkumaan vastapäiseen asuntoon muuttavat ihmiset tervetulleiksi. Puhuivat joko espanjaa tai portugalia, jäi epäselväksi menikö viestini perille.
    Kivat lenkkivideot teistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epämääräistä raahautumista oli meidänkin edellinen viikkomme, mutta välillä on jotain kivojakin juttuja. Me on jo unohdettu koko kellojen siirto, kun elämä ei ole niin kellontarkkaa muutenkaan. Emäntä menee töihin vaihtelevasti ja toisaalta iltaruokakin voi vähän elää tilanteen mukaan, nukkumaanmenoajasta puhumattakaan...
      Eiköhän uudet naapurit ymmärtäneet ainakin viestisi sävyn. :)

      Poista
  3. Teil oli taas vipinää ja vilskettä, kuamat. Tommonen kaverikoirailu ei meiltä onnistuis, joten respektit teille, ootte viksuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidänkin Emäntä on vähän yllättynyt, miten hyvin kaverikoirailu on sujunut. Ulkona lenkkeillessä kaikki satunnaiset päälle kumartujat ja silmiin tuijottajat eivät aina saa niin kaunista käytöstä osakseen, mutta sisällä rapsuteltavia odottavat ihmiset ovat ihan eri asia. Yleensä he istuvat aloillaan, eivätkä ole yhtään uhkaavia.

      Poista