Sivut

lauantai 7. lokakuuta 2017

Kirkkaan aamun kulkijat ja videohaaste


Tänään oli kaunis aamu. Kenties siitä innostuneena Emäntä päättikin tehdä päivän pitkän lenkin heti aamusta. Alkumatkasta me ei oltu ihan samaa mieltä, että heti sängystä noustua on hyvä idea kulkea pitkää matkaa ja niinpä ensimmäisen kilometrin taittamiseen kului aikaa puoli tuntia, mutta kun paljastui, että tiemme kulkikin takakautta pururadalle ja metsän rauhaan, niin alkoihan se tassukin sitten nousta.


Eilisiltana käytiin myös lenkkeilemässä pururadalla ja tavattiin sattumalta cotton-kaverimme Himmu emäntineen. Meidän Emäntä ei tietenkään hoksannut ottaa silloin kameraa esiin. Toisaalta ei siinä oikein olisi ehtinyt ottaa kuvia, kun me kaikki paineltiin yhtenä mylläkkänä pitkin ja poikin ja Emännän piti vahtia, ettei Roni jyrää pikku-Himmua perinpohjaisesti. Välillä Roni joutui kulkemaan narussakin, kun vauhti meinasi yltyä aivan mahdottomaksi. Himmu ei oikein osaa pitää vielä puoliaan. Lenkin päätteeksi Himmu ei ollut enää niinkään pieni valkoinen koira vaan erilaisin harmaan sävyin koristettu. Meitä pestessään Emäntä hiukan sääli Himmun emäntää...


Loppupäivä sitten enempi vähempi köllöteltiin, kun ei ollut kiire mihinkään. No vähän harjoiteltiin vasemmalle kääntymistä, kun torstaina oli rally-toko-harjoitukset ja se näyttäisi olevan kummallakin heikko kohta ja yhdet kisat olisi edessä parin viikon päästä. Nyt siis kuulemma harjoitellaan päivittäin vasemmalle kääntymistä. Kunhan palkka tulee herkkupaloina, niin ei haittaa yhtään.


Minua pikkuisen järkytti tänään se, että näyttelyissä käymisen lopettaminen ei tarkoittanutkaan turkin harjaamisen lopettamista! Ihan niin kuin sillä olisi jotain väliä, miltä tämmöinen tavallinen kotikoira näyttää... Emännän mukaan kuitenkin turkin harjaaminen kuuluu peruskoiranhoitotoimenpiteisiin, että pienen neuvottelun jälkeen nyt on taas korvakarvat ja häntäjouhet ojennuksessa. Tai olivat... sen kokonaisen vartin, mitä ne kestävät suorina.


Lopuksi hieman videoviihdettä.
Meidän blogikaveri Nero on supertaitava kannattelemaan herkkupaloja kuononsa päällä ja odottamaan lupaa syödä herkut. Emäntä oli hyvin vaikuttunut ja halusi kokeilla, kuinka sujuisi kärsivällisyyttä vaativa tehtävä mäyräkoirilta.

Arvaatte varmaan...




Kuinkas muilla? Videohaaste käyntiin!

Loppukevennykseksi vielä vähän akrobaatti-Lucya kadunreunakiveyksellä. Tämä huvikseen lenkillä tasapainoilu jaksaa alati ihmetyttää Emäntää.




8 kommenttia:

  1. Ei kuulkaa onnistu minulta läheskään noin hyvin kärsivällisyystestit! Videota ei saa otettua, kun ei ole ketään kameraa pitelemässä. Eikä siinä olisi kyllä kuvattavaakaan. Salamana nappaan namin heti kun eukko otteensa irroittaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän tuo meni meilläkin! :D Ja kamera piti viritellä laatikon päälle kuvaamaan, kun ei siitä käsivaralla tullut mitään. Mutta ihan hauskaa. Varsinkin tuo, että meistä kumpikin painoi lopulta mieluummin päänsä alas, kuin olisi enää antanut laittaa yhtäkään namia kuonon päälle! :)

      Poista
  2. Lucy-neiti on varmalla ollu aikasemmassa elämässään kaunis nuarallatanssija. Joo.
    Kärsivällisyysharjoituksia??? Me ei ees yritetä, sillä meijän äipän hermosto on niin lyhkänen, että harkat loppus ennen ku ne ehtis alkaa. Mut hiansotihan noi teijän harkat meni, niiku mäyräkoiraks.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäyräkoirien parhaat ominaisuudet ovat ehkä muualla kuin kärsivällisyydessä. :D

      Poista
  3. Hienosti se kärsivällisyys selvästi lisääntyi kun pikkasen harjotteli ja muutaman lattialle kellahduksen jälkeen :) Toiset pikkasen ihmeissään että mitä se mamma nyt oikein puuhailee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti tämänkin voisi oppia, jos tarpeeksi harjoittelisi... :)

      Poista
  4. Makeita videoita teistä! Turhan vaivalloista kyllä tuo herkkujen syönti tuolla tavalla, että ne ensin laitetaan kuonon päälle. Suoraan suuhun vaan, sanon minä. Roni siinä selkeästi yritti tuollaista helpompaa versiota pää lattialla, mutta ei teidän emäntä oikein ymmärtänyt.
    Mulla ja Lucylla on sitten sama harrastus. Äippä myös aina naureskelee ja ihmettelee mun kadunreunakivi kipitystä. Ei ymmärrä, että ne ovat sateellakin usein kuivat, eikä niissä ole lehtiä. Siis paras paikka kävellä. Videota äippä ei ole siitä vielä saanut, kun hyppään heti pois, jos huomaan kännykän kuvaavan. Mutta instassa on kuva. Löytyy merkinnällä @santrajustiina. t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että joku muukin kävelee samalla tavalla kuin Lucy-neiti! :D Juuri tuota kuivaa alustaa Emäntäkin on epäillyt syyksi tuollaiselle taiteilulle. :)

      Poista