Lucy: Viime syksystä lähtien meidän mejä-harjoitukset ovat muuttuneet verijäljen seuraamisen sijaan purkkiradaksi. Kun ensin Emännän tavoitteena oli vain saada koirista jälkivalioita, niin näköjään nälkä kasvaa syödessä. (Ehkä "vain" voisi olla lainausmerkeissä, koska hieno saavutushan valiouskin tietenkin on.) Hän on kuitenkin joutunut toteamaan, ettei jälkivalio vielä tarkoitakaan, että koira olisi täydellinen jäljestämisessä. Mejähän on myös pisteytettävä arvostelulaji ja valioksi pääsee kolmella yli 40 pisteen tuloksella, mutta jos havittelisi vaikkapa arvokisapaikkoja tai -menestystä, niin pisteitä pitäisi olla lähemmäs täydet eli 50 pistettä.
Meidän kohdallamme nämä puuttuvat pisteet (7-3 pistettä) tulisivat paremmasta makausten merkkaamisesta. Jälkitarkkuus on yleensä hyvä, etenevyys ainakin Ronilla ja usein minullakin hyvä, katkokulma ratkeaa ja kaatokäytös on hyvää, mutta ne pahuksen makaukset jäljellä. Kuka niitä malttaa jäädä tutkimaan?!
Viime kesään asti Emäntä keikkui sellaisen toivotaan-toivotaan -linjan ja luovuttamisen välillä ("Kai se riittää, että koirat ovat valioita. Antaa muiden kisata arvokisoissa.") Mutta kun minä sitten pääsinkin (onnenkantamoisen johdosta, mutta kuitenkin) piirinmestaruus- ja rotumestaruuskisoihin, mutta en aivan kirkkaimpaan loistoon, vaikka kärjen tuntumassa olinkin (PM4 ja RM3), niin itselleen tyypilliseen tapaan Emäntä sisuuntui ja päätti treenata makausten merkkausta niin, että me opimme sen tai sitten hän voisi ainakin todeta yrittäneensä kaikkensa, jos kuitenkaan emme oppisi.
Rotumestaruuskisoissa hän kuuli huhun mäyräkoirasta, joka oli oppinut makausten merkkauksen ja se romutti tai ainakin teki särön hänen uskomukseensa, että mäyräkoira joko luonnostaan merkkaa makaukset tai sitten ei niitä koskaan opi merkkaamaan. Tarkkaa treeniohjelmaa hän ei saanut kuulla, mutta ilmeisesti koiralle oli tehty pelkkiä makauksia metsään ja palkittu niiden osoittamisesta ja sitten tämä taito oli siirtynyt jäljellekin.
Makaus, herkkupurkki ja makausten verettämiseen kätevä kastikepullo
Roni: Tuumasta toimeen siis! Purkkiradalla on satunnaisesti metsään potkittu 6 makausta. (Lukumäärä johtuu meillä olevien pienten purkkien määrästä. Niitä on 12 eli juuri sopivasti kummallekin koiralle 6.) Verta on vain makauksilla. Aluksi jokaisella makauksella oli piilossa herkkupurkki, mutta nykyisin vain osalla makauksista on purkki valmiiksi ja lopuilla purkki tulee Emännän taskusta. Kun koira eli vaikkapa minä tulen makaukselle, käyttää Emäntä naksutinta ja ilmaisee naksauttamalla, että olen toiminut oikein, koska makaus on löytynyt. Välillä Emäntä saattaa myös (ainakin yrittää) pidentää aikaa, että täytyy oikeasti pysähtyä ja olla hetki pysähdyksissä ennen kuin naksaus kuuluu ja herkkupurkki aukeaa palkkioksi.
Palkinto makauksen löytämisestä
Vielä ei tiedetä, tuleeko tämä toimimaan eli onko tästä harjoituksesta mitään hyötyä, mutta ainakin siitä on valtavasti hupia! Ensin saattaisi ihmetellä, miten koira sitten löytää ne makaukset, jos makaukselta toiselle ei johda verijälkeä, mutta jää se jälki kengän pohjastakin. Koska kyseessä ei ole varsinaisesti jäljestäminen, niin tätä toimintaa on tehty ilman jäljestysvarusteita eli jälkipantaa ja -liinaa vain tavallisessa taluttimessa ja ilman alkukäskyä "JÄLKI". Pienintäkään epäröintiä ei ole kuitenkaan esiintynyt kummallakaan, että mitä ollaan tekemässä. Tehtävä on aina selvä kuin pläkki siitä lähtien, kun auto parkkeerataan metsätien laitaan. Viimesyksyinen aito haavakkohirven jäljestys ei ole myöskään himmentänyt minulta haavoittuneen purkkieläimen jäljestysintoa.
Tältä meno purkkiradalla näyttää:
Ymmärrätkö Lucy nyt, mitä makausten merkkaaminen on?
Ymmärrän, ymmärrän... Tehdään tätä lisää, jooko?!
Sama makaus lopuksi peitettynä
Mejän jälkeen metsä pitää jättää saman näköiseksi kuin sinne mennessä: kuin siellä ei koskaan olisi oltukaan.
Jos mejä-kokeita joskus vielä järjestetään, niin me olemme valmiita!
Mutta ehkä muutama treeni kuitenkin vielä kokeita odotellessa... varmuuden vuoksi. Pliis!
Lucy: Luulisi, että tässä vaiheessa elämäänsä olisi jo tullut kierrettyä kaikki lähitienoon lenkkipolut, jotka ovat kävelyetäisyydellä kotoa, mutta eipä vielä ollutkaan! Emäntä väitti kuulleensa tuosta luontopolusta jo aiemminkin, mutta koska "kävelyetäisyydellä kotoa" on hieman joustava käsite, niin hän ei koskaan aiemmin ollut jaksanut lähteä etsimään luontopolkua, jonka alkuun jo on meiltä matkaa 2,5-3 km.
Nykyisessä maailmantilanteessa meillä ei kuitenkaan ole muuta kuin aikaa, niin otettiin tämä luontopolku pitkäperjantain kohteeksi. Hieman huonosti kohteesta löytyi tietoa internetistä ja "hieman huonosti" tarkoittaa siis tässä yhteydessä, että ei ollenkaan. Sanaakaan. Mutta valistunut arvaus ja muistikuva polun alkupään ohi kulkemisesta joskus menneisyydessä auttoivat meidät perille.
Roni: Luontopolun alussa oli frisbeegolf-ratakin, jota ei olla käyty testaamassa, mutta tällä kertaa ei jääty viskomaan frisbeetä, vaikka niitä olisi ollut maassa korissa tarjolla lainaksi, ettei olisi tarvinnut kuin heitellä. Minä olin uudesta polusta niin innoissani, että kiskoin hihna suorana koko matkan!
Yhdellä aukolla polun paikkaa oli siirretty tulvaa karkuun, mutta merkkaaminen oli tehty ihmissilmä huomioiden kehnosti. Välillä suorastaan ihmetyttää, ettei Emäntä vieläkään tajua ulkoilevansa kahden jäljestämisvalion kanssa! Minä menin edellä ja Emäntä tuli kiltisti perässä, mutta totesi sitten jossain vaiheessa, ettei hän yhtään tiedä, missä polun paikan pitäisi olla ja kehtasipa vielä epäillä, että löydetäänköhän polun jatkoa ollenkaan aukon toiselta laidalta. Ja samalla hän hihkaisi yllättyneenä, että tässähän se polku juuri meneekin, kun aukon reuna häämötti. En kai minä olisi jälkikoira enkä mikään, jos en yhtä polun kohtaa erottaisi hakkuuaukolla! Kyllähän nyt polku haisee ihan erilaiselta kuin muu metsämaa. Tietenkin minä olin johdattanut meitä koko ajan polkua pitkin, vaikkei se ihmissilmin juuri polulta näyttänytkään. Kun jatkoimme matkaa, kävin vielä merkkaamassa siirretyn polun alkuperäisenkin kohdan, mutta ehkä lähinnä vain Emännälle brassaillakseni, että kyllä täältä kuule polut löytyy.
Polkunne, madam! Ei kestä kiittää. Tiedän, että olen alani huippuja.
Lucy: Matkan varrella oli ilmeisesti aika monta infotaulua ihmiskielellä, mutta onneksi Emäntä ei jäänyt kovin montaa lukemaan. Tai ei hän oikein olisi voinutkaan jäädä, kun me kiskoimme koko ajan niin lujaa eteenpäin...
Tämä puro oli kai jonkinlainen luontonähtävyys tällä luontopolulla. Tästäkin me tahdottiin vain mahdollisimman nopeasti yli nähdäksemme, mitä on puron toisella puolella!
Luontopolku oli 3,3 kilometriä pitkä ja kotimatkalla tekikin jo mieli pulahtaa ojaan juomaan ja vilvoittelemaan. Emäntä kyllä vähän nyrpisteli sille mutaojassa vilvoittelulle ja ihmetteli, miksei juomista voi tehdä sillein ojan reunalta kuivin tassuin, mutta kotimatkaa oli vielä sen verran jäljellä, että oltiin kotiin päästyämme taas kuivia.
Roni: Päiväkävelylle tuli matkaa siis sellaiset 9 kilometriä, että kylläpä nyt on ollut hyvä viettää sen jälkeen pitkäperjantaita sängyssä tassut kohti kattoa!
Se on aina sama. Emäntä tykkää päästä helpolla, kun ei tarvitse aamulla miettiä, mistä käveltäisiin.
Lunta! Onkohan tämä joku aprillipila?
No vaikka olisi, niin tästä pilasta minä pidän!
Lucy pois kierimästä keskeltä risteystä!
Ei täällä kylällä liiku enää ketään muita! Ei ainakaan ketään niin kiireistä, ettei joutaisi odottaa mäyräkoiran piehtaroimista valmiiksi.
2. Työpäivä alkaa
Olemme todella vaivattomasti omaksuneet uuden kotitoimistokoiraroolimme. Roni hyppää joka tauolla mukaan keittiöön ja vessaan, mutta minä pidän silmällä työpuhelinta ja tietokonetta tässä selän takana sängyllä tai vieressä koiranpedissä. Meidän koirien aistithan on niin herkkiä, että saatan joskus pitää niitä silmällä myös silmät kiinni...
Roni: Reippasti vain Emäntä hommiin käsiksi! Eivät ne työt tee itse itseään!
Lucy: Joitain työpuheluita on käyty hoitamassa vaihtelun vuoksi myös olohuoneen sohvalla.
Yhdessä. Tietenkin.
Roni: Vieläkö se työpäivä jatkuu ja jatkuu? Tässähän alkaa jo kotitoimistokoira olla aivan uupunut tähän työn tekemiseen. No ehkä tässä kodin kalleimmalla, pään muotoja lämpötilan mukaan muotoilevalla tyynyllä juuri ja juuri jaksaa vielä hetken odottaa...
3. Päiväkävely ja treenituokio
Päivän paras hetki koittaa siinä vaiheessa, kun tietokoneen kansi napsahtaa kiinni. Työt on vihdoin taputeltu ja on aika vapauttaa kotitoimistokoirat velvollisuuksistaan (ja vessahädästään). Koska mitään muita harrastuksia tai menoja ei enää ole olemassa, niin on otettu tavaksi käydä pitkällä, jopa parin tunnin kävelyllä töitten jälkeen. Usein kävelyyn on yhdistetty joku pikku treeni, että meidänkin harmaat aivosolut saavat jotain puuhasteltavaa.
Esimerkiksi vesiriistakokeen laahausjälkiosiota harjoiteltiin muutamana päivänä. Tässä minun elämäni neljäs laahausjälki. (Minä tuskin osallistun koskaan viralliseen kokeeseen, mutta onhan hauska kuitenkin olla mukana treeneissä!)
Mites Roni sinun suorituksesi?
No tuota juu... oli siitäkin video, mutta Emäntä ei kuulemma ilkeä laittaa tänne sellaista videota, jossa mäyräkoirapoika leikkii minuutin verran itsekseen linnulla metsässä ennen kuin saa aikaiseksi tuotua sen ohjaajalle. Hänestä se oli epäonnistuminen. Minä kutsun sitä hauskanpidoksi!
Useimmiten on nyt käyty kiertämässä pururataa, kun siitä tulee sellainen reilu 6 kilometrin kävelylenkki ja vaikka joku tulisi vastaan, niin tuossa mahtuu ohittamaan toiset ihmiset turvavälin päästä.
Tässä lisää aprillipäivän lumisadetta.
Joku iltalenkki pyörähdettiin kylälläkin.
4. Iltapuuhat
Iltaruoka syödään nykyisin päiväkävelyn jälkeen. Kun Emäntäkin on syönyt, saatetaan vielä puuhastella jotain yhdessä. Meidät on ainakin yhtenä iltana harjattu oikein perusteellisesti ja eilen illalla pestiin hampaat. Sitten on vielä iltapissan aika ja sitten kömmitään sänkyyn saman peiton alle. (Emäntä epäilee, että meille tulee eroahdistus, kun hän joskus taas poistuu kotoa ilman meitä...)
Treenivinkki: kahvipussista saa leikattua ja taiteltua treeniherkkupussin, josta herkkupalan saa nopeasti ulos. Mitä nopeammin koira saa herkkupalan suuhunsa oikealla hetkellä tehtävän suorittaessaan, sitä nopeampaa on oppiminen. Niin ne kuulemma väittävät...
Tänään on satanut todella monenlaista lunta! Pieniä hiutaleita, isoja hiutaleita, märkiä hiutaleita, kuivia hiutaleita, rakeenomaisia taivaalta kohisten satavia hiutaleita ja pieniä palleromaisia ryynihiutaleita.
Katsopas Lucy! Mikäs se täällä maassa tuoksuu!
Noita tuossa katselevi,
katselevi, kääntelevi
"Mikä tuostaki tulisi,
noista hauin hampahista,
leveästä leukaluusta..."
"Näistäpä toki tulisi
kalanluinen kanteloinen,
kun ois osoajata
soiton luisen laatijata."
--
Itse loihe laatijaksi...
Roni irti! Hyi, jätä se siihen!
No joo joo... miksei ikinä saa tehdä mitään hauskaa...
(Runo: Kalevala)
Viime viikonloppuna veresteltiin mejä-taitoja ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Viime syksynä alkanut makausten tehotreeni jatkuu. Treenijälki olikin tällä kertaa enemmän purkkirata, kun metsässä oli pelkkiä makauksia ja verta siis vain niillä makauksilla. Kun makaukselle pysähtyi, kuului naksautus ja sieltä löytyi aina myös herkkupurkki, josta sai märkäruokaa.
Voisikohan tänä viikonloppuna olla jotain samankaltaista ohjelmaa? En laittaisi yhtään pahakseni!
Lucy: Maailman tilanne on aiheuttanut sellaista mylläkkää ja äkkikäännöksiä, ettei ole ehtinyt blogiakaan kirjoittaa. Siis mylläkkää ja äkkikäännöksiä kirjurin elämään, ei meidän. Mehän ollaan noin muutenkin lähtökohtaisesti aina kotona ja siitä kotonaoloajastakin vielä valtaosa unten mailla, että tällaisen keskiverto mäyräkoiran elämässä yksi korona sinne tai tänne ei juuri tilannetta muuta. Ja toivottavasti ei tämän enempää muutakaan.
Emäntä on nyt siis meidän kanssa kotona päivät ja tekee etätöitä, kuten moni muukin. Ala ei ehkä ole tyypillisimpiä etätyöaloja, mutta ihan kunnialla hän on ensimmäiset päivät räpistellyt läpi kahden päivän varoitusajalla ilman mitään suunnittelua tai perehdytystä. Juuri etätöiden alettua tietokone vetäisi itseensä jonkun tolkuttoman päivityksen ja tukehtui. Sanotaanko nyt näin, että onneksi asiakaskunta ei ole ollut paikalla kuulemassa verbaalista avautumista. Onneksi ihminen (toisin kuin mäyräkoira...) on sopeutuvainen ja kännykällä, nettiliitymällä ja viestisovelluksella pötkii ihan pitkälle myös.
No mutta se tylsistä ihmisten asioista. Viime viikonloppuna kuten tänä viikonloppunakin on ollut kiva ilma lenkkeillä. Käydään pääasiassa pururadalla lenkkeilemässä, kun siellä ei hiekoitushiekka pistele jalkoja. Siellä voi myös nähdä herkullisia kauriita vähintään joka toisella kerralla. Kyllä on kuulkaa vähän toista nähdä 20 vilkkaasti juoksevaa sorkkaa lähietäisyydeltä kuin vainuta vain yhtä veristä pitkin metsiä. Ensi vuonna toivotaan joulupukilta tutkapantoja, kun ollaan kuultu, että sellaisen kanssa kuulemma pääsee juoksemaan kauriiden perässä. Emäntä mutisee jotain metsästysoikeuksista ja tutkapantojen hinnoista, mutta eiköhän joulupukki voi tarvitaessa nekin asiat järjestää, kun olisi niiiiin kiva päästä ajamaan oikeaa riistaa.
Jos maailma ei olisi nitkahtanut raiteiltaan, niin meillä olisi ollut mäyräkoirien rally-tokokoulutus viikko sitten. Koulutus siis järjestettiin kyllä vielä, mutta Emäntä ajatteli naapureita ja kyläläisiä, joista monet kuuluvat riskiryhmään, eikä halunnut enää matkustaa läpi Suomen. Varsinkin kun siinä vaiheessa me asuimme vielä kartan harmaalla alueella. Kouluttaja Krista Karhu saa meiltä isot kiitokset silti tänäkin vuonna! Vaikkemme päässeet paikalle, niin Emäntä soitti hänelle, koska oli omasta treeniajastaan kuitenkin maksanut ja Krista Karhu antoi mahtavia treenivinkkejä puhelimessakin. Hän on nähnyt niin paljon koiria, että hän jopa sanoi Emännän kuvailun perusteella, että pystyy mielessään näkemään, miltä esim. minun touhotukseni näyttää (Emäntä kutsui minua hyväntahtoiseksi hökeltäjäksi rally-tokossa...) Uusia opeteltavia asioita on nyt palkasta luopuminen eli palkka onkin koko ajan näkyvillä, esim. Ronilla lelu, mutta silti pitää osata tehdä tehtäviä ja kuunnella.
On myös alettu opetella eri palkkasanoja. Esim. "vau" tarkoittaa, että ruokaa tulee taskusta ja "nami", että lattialla olevan herkkupalan saa ottaa. Ronilla on lisäksi "jes", joka tarkoittaa taskusta tulevaa lelua ja "lelu", joka tarkoittaa, että maassa olevan Emännän osoittaman lelun saa ottaa (vain Emännän osoittaman!). Minulla ei ole näitä leluja tarkoittavia palkkasanoja, kun ei lelu ole mikään oikea palkka. Jos se ei ole syötävää, niin minun maailmassani sitä ei lasketa. Ronin rally-tokoriemu on vähintään tuplaantunut, kun lelupalkka on palannut sitten viime kesän.
Lääkkeenä hötkyilyyn Krista Karhu kehotti pidentämään aikaa, joka asennossa täytyy olla ennen palkkausta. Nyt täytyy siis istua, seisoa tai maata ainakin 10 sekuntia, ennen kuin palkkasana kajahtaa. Hämäyksen vuoksi välillä tehdään myös asioita, joita ei ennen ole tehty. Pitää kuulemma minut paremmin kuulolla, kun ei toistetakaan aina samoja asioita, jotka minä luulen jo tietäväni paremmin kuin ohjaajani. No pääasia minulle, että treenataan, on hauskaa ja saa paljon herkkuja!
Emäntä: Otetaanko jäätaidekuvia?
Mäyräkoirat: Joo otetaan vaan!
Emäntä: Ilman mäyräkoiria, kiitos!
Mäyräkoirat: Mitäs taidetta niissä kuvissa sitten muka on?!
Tänä sunnuntaina olisi ollut meidän vuoden ensimmäiset rally-tokokisat. Samoin Moonan ja Ninnin. Ne siirtyivät nyt hamaan tulevaisuuteen, kuten kevään kaikki muutkin kisat ja mejä-kokeet. No nyt täytyy ajatella epäitsekkäästi yhteiskunnan parasta ja odottaa luottavaisesti parempia aikoja. Ja odotellessa voi treenata sinnikkäästi, niin että ollaan sitten vielä valmiimpia uusiin koitoksiin, kun niiden aika on.
Lucy: Olkoonkin, että olen Emännästä "hyväntahtoinen hökeltäjä", mutta olen myös koirakerhomme viime vuoden Vuoden rally-toko-koira! Ei ihan huonosti monirotuisessa koirakerhossa.
Jokos olette kaverit kokeilleet 30 sekunnin herkkuhaastetta? Ihminen jättää koiransa eteen herkkupalan ja poistuu oven taakse 30 sekunniksi. Video paljastaa, mikä on koiran ratkaisu. Tässä meidän videot:
Roni: Eipä ole ihmeitä tapahtunut, mutta jos tässä nyt jonkun elonmerkin itsestään antaisi sentään välillä tänne blogimaailmaankin.
Kävin tiistaina meidän hyvän ystävän ja kollegan Snoopyn kanssa olemassa vähän kaverina vanhuksille. Oli ihan mukava vierailu. Osa ihmisistä tosin halusi vain katsoa meitä, mutta kyllähän sekin sopii. Yllätin jopa Emännän pysymällä kiltisti aloillani pitkän aikaa yhdessä sängyssä. Minusta vieraiden sängyissä istuminen on ollut aina ennen vähän tungettelevaa, mutta nyt viihdyinkin hyvän tovin. Mikäs siinä kun oli mukava rapsuttelija!
Torstaina käytiin rally-tokotreeneissä. Minulla oli vähän nihkeä päivä. Aina ei vain onnistu.
Perjantaina, lauantaina ja tänään sunnuntaina on tehty mukavan mittaiset kävelylenkit. Perjantaina ja lauantaina 6 kilometriä ja tänään 10 kilometriä. Ilma on ollut oikein lenkkeilyyn sopiva.
Lucy-neitiä jostain syystä jänskätti pururadalla tosi paljon. Hän pälyili koko ajan taaksensa. Ehkä se johtui siitä, että ei oltu ihan varmoja, olisiko joku saattanut tulkita sen vielä latualueeksi, kun vähän oli lunta ja joku oli siinä hiihdellytkin, vaikkei varsinaista ajettua latua ollut. Oli siellä kulkenut muitakin koiria ja kierreltiin metsäpolkuja pitkin, missä vain niille oli mahdollista poiketa matkan varrella. Koiriahan ei saa tuolla ulkoiluttaa latualueella, mutta silloin kun sama reitti on sula kuntopolku, niin silloin koiratkin saavat ulkoilla siellä. Tänä talvena on ollut välillä hankala tulkita, kummasta on milloinkin kyse.
Ollaan myös kieriskelty ahkerasti hangessa, missä vain lumilaikkua on ollut. Emäntähän teki sellaisen hävyttömyyden, että pesi ja föönasi (!!) minut viikko sitten sunnuntaina. On ollut melkoinen työ saada kaikki se shampoon ja hoitoaineen puhdas haju pois turkista! Hän halusi kokeilla, että saisiko minusta vielä näyttelykelpoista koiraa, mutta ei tämä minun turkkini tainnut paljon sen kummemmalta näyttää föönattunakaan. Taitaa jäädä tältä vuodelta näyttelyt vain haaveiksi. Minä en niistä niin perusta muutenkaan, vaan toivon harrastuksiltani enemmän toimintaa.
Herkullisen hajuisia pikkusorkkia on kipitellyt pitkin poikin pururadan maastoa! Siimat on välillä aika kireinä, kun yritetään päästä ajotunnelmaan.
Tänään käytiin metsäpolulla lenkkeilemässä. Aurinkoinen sunnuntaiaamu oli houkutellut aika monta muutakin ihmistä ulkoilemaan. Muita koiria ei kylläkään nähty. Eräs vastaantulija kehui meitä kauniiksi koiriksi. Mukava herrasmies!
...ja ravistus...
Hiero ensin...
...ja muista kunnon ravistus.
Pikkuisen treenattiin matkalla patukan noutamista. Ihan aina ei jakseta ottaa lintua mukaan pakastimesta, mutta tällainen puolen kilon noutodummy toimii ihan hyvin noudon harjoituksissa. Naistenpäivän kunniaksi Lucy-neidin taidonnäyte.
Minun noutoni olivat hyvin samanoloisia. Minäkin harjoittelen taas uudestaan tuollaista lyhyttä matkaa, kun minulle on ehtinyt muutamana kesänä tulla sellainen tapa, että riehun noiden patukoiden kanssa omineni enkä suostukaan tuomaan niitä Emännälle. Nyt harjoitellaan patukan palauttamista. Lucy-neiti sen sijaan välittää vain palkasta, joten hänellä ei ole mitään vaikeuksia palauttaa mitä tahansa esinettä kiireen vilkkaan Emännälle.
Tässä vielä yksi täysin tapahtumaköyhä videopätkä kävelymme loppuvaiheilta. Emäntä yritti kuvata videolle, kuinka Lucy-neidillä riittää vielä iloista virtaa lenkin lopullakin, mutta Lucy-neiti ei nyt suostunut riehaamaan kameran ollessa esillä.
Emännän ovela juoni viikonloppuisin on se, että hän käyttää meidät heti aamusta pitkällä kävelyllä, jotta sitten loppupäivä kuluu osaltamme näin:
