Jottei tilanne kuitenkaan vaikuttaisi täysin lohduttomalta, niin voidaan todeta, että synttäreitä sentään juhlittiin kavereiden kanssa, kun Snoopy ja Nasu oli kutsuttu emäntänsä kanssa kylään ja oli tästä merkkipäivästä sentään Instagram-tilillämme maininta sekä Emännän henk. koht. Facebook-tilillä. Että ei täällä aivan ole koiria vielä unohdettu.
Demo: Minä olen todella innokas jäljestäjä! En ole myöskään erityisen tarkka siitä, mitä jäljestän. Viime kesänä syvennyin aina verijälkeen, mutta nyt olen avoimempi kaikenlaiselle jälkityöskentelylle metsässä. Kun Emäntä kehottaa etsimään verijäljen, palaan toki aina sille, mutta tarkistan myös kaikki muut risteävät riistajäljet. Minun kanssani ei ole kuulemma mikään kiire kokeisiin.
Tänään oli kyllä vähän ekstrahankaluuksia jäljellä. Ensinnäkin Emäntä luottaa aikalailla minuun, koska jäljet ovat aina vuorokauden vanhoja ja niissä on tosi vähän verta, jotta yksi veripullo riittää mahdollisimman kauan. Lisäksi jäljillä on ollut katkokulmia jo tänä kesänä, vaikka ajettuja jälkiä on alla aika vähän. Olen minä niistä jotenkin selvinnyt. Tänään oli vielä sadekeli ja matkalla vielä maa-ampiaispesäkin. Siinä vaiheessa kun säntäsin liina sotkussa pitkin metsää, Emäntä korjasi minut kainaloonsa ja kantoi pesän ohi. En onneksi saanut kovin pahoja pistoja ja pienen matkan vielä jäljestin jälkeä loppuun, mutta oli kyllä huonoa tuuria.
Roni: Minua aina jonkin verran häiritsee se, että jälkeä on juuri tallattu koiran ja ihmisen voimin. Demo kulkee miten sattuu metsässä, joten jos satun lähtemään hänen jälkeään pitkin, niin teen samat kiemurat kuin hän. Emäntä sen sijaan haluaa kerätä merkkejä ja pysyä tarkasti jäljellä, joten hän joutuu nykimään minua jatkuvasti takaisin päin. Siinä vähän oma päätöksentekoni kärsii. Olen myös oppinut taidon odottaa paikallani kesken jäljen. Toisinaan kierrämme väärältä puolelta ja merkkejä meinaa jäädä keräämättä. Silloin Emäntä päästää liinasta irti ja käskee minut paikalleni. Käskystä saan taas jatkaa jäljestämistä.
Kaiken kukkuraksi tänään jäljen sivussa oli puolikas jänis! Emäntä vannoo, ettei se ollut siinä, kun hän teki jälkeä eilen. Demo ei tainnut huomata koko jänistä ja minäkin kävelin ensin ohi, kuten taitavan jälkikoiran kuuluukin, mutta sitten koukkasin takaisin hajun houkuttelemana. Siinähän se kaato jo olikin! Emäntä sanoi, ettei kaneja ole käytetty kaatoina sitten 90-luvun. Minä yritin ottaa jäniksen suuhun. Emäntä käski jättämään ja jatkamaan. Minä istuin ja tuijotin jänistä yrittäen sanoa, että tässä tämä kaato nyt kuitenkin jo on. Lopulta lukuisien kehotusten ja pienen liinasta nykimisen jälkeen jatkoin matkaa. Onneksi ei ole tällaista käynyt kokeissa!
Tämänpäiväinen treeni ja lenkki siihen päälle oli kuitenkin tosi mukavaa vaihtelua pelkille helteessä tehdyillä vaunulenkeille. Pääsi oikeasti metsään ja ihana vilvoittava sade valeli turkkia. Nyt kotona on uni maittanut.
Pikku toukat kuulostavat olevan hereillä, joten täytyy mennä vahtimaan niiden soseruokailua. Jos vaikka saisi itsekin jotain sattumia...
Roni: Ollakseen niin pieniä ja avuttomia, niin ihmispennut tuntuvat vievän valtavasti aikaa. Kovat helteet eivät auttaneet asiaa, kun sekä pennut että minä meinattiin paahtua. Jotain pikku lenkkejä onnistuttiin vaunujen kanssa tekemään varjoisilla reiteillä.
Välillä ollaan oltu Ninnin ja Moonan luona ja silloin on kivaa, kun heidän ihmiset hoitavat vauvoja ja me ollaan päästy rallytokotreeneihin.
Eilen päästiin myös mökille uimaan.
Demon näyte
Ronin konkarin otteet
Roni: Vuosi sitten tänä päivänä Lucy poistui keskuudestamme. Tuskin päivääkään on kulunut, ettei Lucy jossain asiassa tulisi mieleen ja vähintäänkin iso valokuva hänestä eteisen seinällä muistuttaa joka päivä, että sellainen timantti on elämässämme ollut.
Emännälle tämä viikonloppu on ollut raskas. Monet itkut on itketty. Aamu oli juuri sellainen kuin Lucyn viimeinen aamu: lämmin kevätaurinko paistoi ja kurjet huutelivat lähipellolla. Kun ei oikein muuta keksitty tänään, niin käytiin toisellakin lenkillä ja nyt illasta lipui raskas sumuinen ilma järveltä päin kuin suruhuntuna peltojen yli. Sää on surumielinen, kuten olokin.
Lucyn muistoksi saimme viimeiset kanankaulat pakastimesta. Luultavasti ne eivät olleet enää niitä Lucylle ostettuja, mutta hänen vuokseen Emäntä kokeili kaikkia mahdollisia herkkuruokia ja kanankaulat olivat yksiä viimeisimmistä asioista, joita hän vielä mielellään söi, kun ruokahalu oli jo aikaa sitten kadonnut. Viimeisenä päivänä Emäntä tosin teki ehkä pienen rikoksen kulinaristeja kohtaan ja sulatti pakastimesta ihmisille tarkoitettua hirvenlihaa ja syötti sitä Lucylle (ja meillekin). Hirvenliha oli meidän viimeinen yhteinen herkkuhetkemme jääkaapin edessä ennen kuin mestarit lähtivät Lucyn kanssa viimeiselle matkalle.
Lucy oli omalla persoonallisella tavallaan Emännän sydämen puolikas. (Minä olen kuulemma sielun puolikas. En tiedä, minkä ruumiinosan palanen Demo on...) Lucy oli ensimmäinen ikioma koira ja sillä tavalla Emännälle aina erityinen.
Roni: Demo ei eilen varsinaisesti helpottanut mestareiden oloa tässä ikävässä ja murheessa. Demo karkasi eilen ensin ulko-ovesta pihalle ja pihalle päästyään huomasi olevansa kerrankin vapaa ja ryntäsi metsään omille teilleen ja viipyi sillä reissulla 1,5 tuntia! Mestari kävi jo etsimässä häntä autolla ja Emäntä huuteli ovelta vähän väliä. Lopulta karkuri saapui kuraisena ja itseensä tyytyväisenä kotiin. Samalla poika allekirjoitti itselleen ikuisen narussapitotuomion. Emäntä ehti jo surra menettäneensä toisen koiran vuoden sisällä, mutta onneksi Demo oli kunnossa.
Raskasta aikaa on varmasti vietetty myös meille tärkeän blogikaverin Iivari Määräkoeran kotona, kun Iivarin maallinen vaellus oli myös tullut päätökseensä. Lämpimät osanotot Iivarin perheelle suuressa surussa! Jäämme kaipaamaan Iivarin ahkeraa bloggaamista...
Päivärytmi on nykyisin sellainen, että aamulla nukutaan pitkään. Tosin vauvat heräävät yötä päivää n. 3 tunnin välein syömään, joten jos haluaa, niin ulos tarhaan pääsee vaikka yölläkin (mitä mahdollisuutta Demo käyttää aika häikäilemättä hyväkseen) ja aamulla viimeistään minäkin joudun välillä puolipakollakin menemään ulos. Aamupäivän aikana vauvat saadaan vihdoin pakattua vaunuihin ja päästään lenkille.
Kävelylenkki kestää tunnista kahteen tuntia, minkä jälkeen on mukava ottaa rennosti. Demo käy tarhassa välillä haukkumassa, mutta minä menen yleensä vasta alkuillasta uudestaan ulkoilemaan.
Jos vauvat nukkuvat iltaunia, saattaa Emäntä tehdä pieniä rally-toko tai nosework -treenejä meidän kanssamme. Jos taas vauvat ovat kovin itkuisia, ei meille yleensä riitä muuta puuhaa kuin puruluut.
Illalla käydään tietenkin vielä iltapissoilla ja sitten onkin yöunten aika.
Jos siis ajattelee, niin me saamme olla koko ajan perheemme kanssa. Me olemme mukana jokaisessa vauvojen syöttöhetkessä samassa sängyssä pötköttelemässä. Me pääsemme joka päivä lenkille. Meillä on oma tarha, jossa ulkoilla aina, kun mieli tekee muina aikoina. Lelulaatikossa on aina tarjolla revittäviä leluja. Lattioilla on puruluita. Kupeissa on aina tarjolla ruokaa ja juomaa. (Meistä on tullut sen verran nirsoja, että saamme syödä nykyisin silloin kun huvittaa. Kahdesti päivässä mestarit laittavat kuppeihin ruoka-annoksen, jos ne sattuisivat tyhjenemään. Yleensä riittää, että niihin laitetaan yksi päivän ruoka-annoksista ja sitä närkitään pitkin päivää. Olemme onnistuneet pysymään aika hoikkina poikina.) Ja kirsikkana kakun päällä me saamme toisinaan vielä älyhaasteitakin jonkun treenin tai aktivointilelun tai -pelin muodossa, että ei tämä hassumpaa koiran elämää ole.
Ja mitä Demon pitkästymiseen tulee, niin kun kyseessä on 1,5-vuotias koira, niin mikään maailman tekeminen ei varmasti riitä tuon ikäiselle koiralle, etteikö se koskaan olisi pitkästynyt!
Demo: Niin minä jaksaisin kyllä paljon enemmän... Ärsyttää, kun en saa edes juoksennella enää vapaana...
Roni: Se on kyllä oma syysi! On hankala väittää, että koira on lain mukaisesti "välittömästi kytkettävissä", jos se juoksee puolen kilometrin päässä omistajastaan ajohaukkua viritellen...
Roni: Niin siinä sitten kävi, että Emäntä teki kaksi tervettä pentua ja nyt päivät kuluvat niiden tahdissa. Silmät ovat jo avautuneet pennuilla, mutta kovin hitaasti tuntuvat nousevan jaloilleen. Ilmeisesti ihmispentujen luovutusikä on hieman myöhemmin kuin koirien, koska pennut ovat nyt 8-viikkoisia eivätkä todellakaan vielä valmiita uuteen kotiin. Emäntä sanoo, että ne jäävät meille ainakin 16-vuotisiksi asti!
Demo: Minusta olisi ihana hoitaa pentuja, mutta olen vain joskus onnistunut nuolaisemaan vähän korvalliselta. En tiedä, miten Emäntä pitää pennut puhtaina, kun hän ei anna minun nuolla niitä, enkä ole nähnyt hänen itsensäkään niitä nuolevan.
Meistä on kuitenkin muutamassa viikossa tullut Ronin kanssa täysin oppineita imetysapukoiria. Olemme aina paikalla ja tukena tässä tärkeässä tehtävässä.
Pentuarki on siis lähtenyt sujumaan ihan hyvin. Mikäs tässä on ollessa, kun olemme jatkuvasti koko lauma yhdessä!
Roni: Maanantai-iltana sitten tapahtui se iloinen asia, että ulko-oven auetessa vastassa olikin vihdoin Parempi Mestari. Hetki siinä meni asiaa sulatellessa. Ensin hypin häntä vasten ja yritin nuolla naamasta. Kun hän lopulta oli sisällä, istuin sohvalle hänen viereensä ja vain tuijotin epäuskoisena, onko se todella hän. Sen jälkeen hän halusikin mennä jo sänkyyn pitkälleen ja makasin aivan kiinni hänessä koko illan.
Demo: Minä menin aivan sekaisin onnesta. Hypin, haukuin, yritin nuolla ja juosta taloa ympäri kaikkea yhtä aikaa. Minun elämästäni Emäntä ei ole koskaan ollut poissa 3 yötä pidempään, joten nämä 4 viikkoa ja 5 päivää olivat minulle ikuisuus. Kun lopulta en enää riehunut, niin vinguin ja niiskutin vielä pitkän tovin Emännän kainalossa. Kerroin, miten valtavan kova ikävä on ollut.
Siitä lähtien olemme maaneet kylki kyljessä kaksi vuorokautta hänen kanssaan, koska jotenkin Emäntä ei ole aivan oma itsensä. Hän ei nimittäin juuri poistu sängystä.
Roni: Se on totta. Emme saaneet enää sitä samaa Emäntä takaisin. Hän köpöttelee vaivalloisesti vessaan ja keittiöön, mutta siinä kaikki! Hän myös sanoo, että me menemme vielä uudestaan hoitoon Moonan ja Ninnin luo, kuten olimme pari viikkoa tässä välilläkin. Osan ajasta olimme Mestarin kanssa.
Roni: Minä pääsin jopa kerran heidän emäntänsä kanssa rally-tokotreeneihin!
Emännän nykyinen kunto ja katoaminen liittyy ilmeisesti näihin aiemmin syksyllä saapuneisiin laatikoihin, joita olin apuna avaamassa.
