Sivut

tiistai 11. lokakuuta 2016

Vielä viikonlopputunnelmissa

Viikonloppu on vielä ihan raportoimatta!
Perjantai-iltana otettiin rennosti ja lueskeltiin blogikamujen päivityksiä.

Kyllä tuo Iivari on sitten komea! Olisipa joskus hauskaa liehutella häntää hänen edessään ja murista hänelle sitten, kun hän yrittää tulla lähemmäs...

Onko jo minun vuoroni? Minä haluan lukea Sylvin kuulumisia! Sinä olet ollut siinä jo vaikka kuinka kauan , Lucy-neiti!
Lauantaiaamupäivä vietettiin koirapuistossa. Paremmalla Mestarilla oli kuvaushärveli mukana ja me oltiin käskystä paikallaan ja juostiin sitten hänen luokseen. Uudestaan ja uudestaan. Outo leikki, mutta pääasia, että pakastekuivatut kanapalat vaihtoivat paikkaa Paremman Mestarin taskusta meidän vatsalaukkuihin.

Tästä saat!

Ja tästä!

Täältä tullaan, kanapalat!

Minä ansaitsen varmaan jo oikein suuren kanakuution!

Pallo on minun! Minunpas! Ei kun minun!

Pallo on minun! Tai se mitä siitä on jäljellä...

Kuvausten jälkeen minä kävin pitkästä aikaa kunnon lenkillä Paremman Mestarin kanssa. Yhdessä kohtaa pururataa aloin pomppia nenä maassa puolelta toiselle. Ensin Parempi Mestari ihmetteli intoani, mutta syy selvisi, kun hän näki metsän reunassa seisovan peuran. Kameraa esille räplätessä se kuitenkin lähti juoksemaan ja kävi ilmi, että niitä olikin yhteensä neljä! Kamera ei ehtinyt esille.

Paluumatkalla bongasin myös myyrän. Hyppäsin yhtäkkiä ojanpenkalle ja yritin saalistaa myyrän hampaisiini ja kaivautua sen perässä myyränkoloon. Jonkin ajan jälkeen aloin jo olla Paremman Mestarin tavoin aika varma, että myyrä pääsi karkuun, mutta kaivaminen oli itsessään niin hauskaa, että jatkoin vielä jonkin aikaa vain kaivamisen riemusta.



Metsässä oli niin kivaa, etten olisi halunnut lähteä sieltä pois.


Sunnuntaina käytiin mätsäreissä.

Mutta mikä oli vähän omituista, niin kumpikaan meistä ei käynyt kehässä! Sen sijaan vieraat ihmiset kävivät rapsuttelemassa meitä.

Se oli kai sitten sitä kaverikoirailua. Minä olisin mielelläni päivystänyt sen makkarakojun vieressä...

Tapahtuman jälkeen käytiin kylässä. Siellä haisi kissalle, lattialla oli kissanruokaa (huom. OLI... raksukuppi tyhjeni, ennen kuin ihmiset ehtivät kissaa sanoa...) ja vessassa olisi ollut tarjolla ulostebuffet, mutta meitä ei päästetty sinne. Kissaa ei vain näkynyt missään.

Mikä kissa? Nyt kyllä puijaatte... Ei täällä mitään kissaa ole.
Pipsu

"Tervehdys vieraat elämänmuodot! Olkaa kuin kotonanne, mutta pyydän, ei rumaa kielenkäyttöä."
 Yhtäkkiä minä sen sitten tajusin. Tuolla nurkassa olevan rakennelman päällähän on silmät! Ryntäsin kiipeilypuun juurelle ja Lucy-neiti seurasi, mutta en arvannut sanoa mitään. Hetken siinä tuijotimme Lucy-neidin kanssa tuota vierasta olentoa, mutta kun se ei mitään tehnyt, niin pianhan se taas unohtui.

Kerran erehdyimme haukkumaan pihalta kuuluville äänille ja silloin Pipsu nousi köyryssä seisomaan ja mulkoilemaan meitä. Hänestä me puhuimme kai karkeuksia, mutta muun ajan torkuimme kaikki tahoillamme rauhassa.

Lopuksi vielä ilmainen vinkki kamuille etsijäkoiraliitolta:

Laita karvojasi minigrip-pussiin ja päälle päivämäärä ja nimesi (ainakin jos teitä on laumassa monta, ettei mene sekaisin). Jos koskaan joudut eksyksiin, voi etsijäkoira löytää sinut turkkisi hajun avulla. Karvanäyte kannattaa vaihtaa välillä harjauksen yhteydessä (n. 6 kk). Arvatkaa, kumpi meistä on kummassa pussissa! ;)

12 kommenttia:

  1. Nätti kissa, aika rauhallisesti teitä vilkuilee.
    Hienosti teidän turkit hulmuaa kun juoksette ruohikossa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pipsu on aikanaan tullut tutuillemme löytöeläinkodista. Se on hyvin sävyisä ja ihmisille seurallinen kissa. Koiria hän sietää, jos saa makoilla omassa vartiotornissaan. :)

      Poista
  2. Voetokkiisa...etkaet tuota Lucy-neeti nii oes juluma että murista alakasit mulle jos tavattas...? Ku oot niin kaanissii,ja minnoon nii mahottoman mukava ja hyväluontonen,naesille etennii :)
    Vuan ompa teellä mukavata sielä ollunna viikolloppuna. Onse vuan kommeen näköstä ku teellä nuo turkit liehuu juostessa. Mulla ee liikaha muu ku korvaläpät:)
    Ja tuo Ronin kaevuhomma- ja jumivitejot on kyllä huippuja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla valitettavasti vähän on naisen ailahteleva mieli. Ensin liehakoin ja liehittelen poikia ja kun saan pojan kiinnostumaan itsestäni, niin esitänkin vaikeasti tavoiteltavaa ja näytän hampaita. Mutta en minä sillä mitään pahaa tarkoita. Varmasti tultaisiin hyvin juttuun, jos tehtäisiin niin kuin minä haluan. ;) Suukkoja! :)

      Poista
  3. Aivan mahtava metsälenkki sulla Roni, peuroja ja myyriä! Palvelijatar virnuilee, että minä muka olisin tysähtynyt silmät renkaina äimistelemään. Ha! Mitä Se muka minusta tietää missäkin tilanteessa? Aika loukkaavaa, vai mitä? Tuo karvanäytepussi on fiksu keksintö.
    Hienot kuvat teistä kummastakin. Palvelijatar sanoo teidän olevan oikeita silmäniloja Roni ja Lucy. Joo, Iivari on mainio ja komea kaveri, jolla on viisaat mietteet.
    Kivaa loppuviikkoa teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komea sinäkin olet! ;) Sattui vaan olemaan Iivarin blogi auki juuri kuvanottohetkellä. Siksi Lucy-neidillä niin kauan vierähti tuossa koneen ääressä, kun teitä ihania poikia on niin monta blogikamuna. :)
      Ja jos et ole ennen nähnyt peuraa, niin ei voi sanoa etukäteen, kuinka toimisit! Se riistalle syttyminen voi käydä siinä silmänräpäyksessä ja saattaisit lähteä ajoon kuin paraskin metsästyskoira! :)

      Poista
  4. No jopas nyt jotakin, että myyriä ja peuroja sekä mettäreissuja. Toi Pipsu näyttää pelottavalta, semmoselta, että tulee järjestys taloon, jos on tarvetta. Joo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat on vähän pelottavia. Siksi niille tulee hävettävän usein haukuttua, jos niitä tapaa kylillä. Nyt tuntui parhaalta vaihtoehdolta jättää Pipsu rauhaan, kun sen kodissahan sitä oltiin vieraina...

      Poista
  5. Olipas teillä mukava viikonloppu ja hyvin sujui kissankin kanssa. Minä en ole lainkaan niin varma, että olisin antanut kissan olla omissa oloissaan. Kaikki liikkuva on tehty ajettavaksi.
    Kavereiden blogeja on kiva seurata ja tätä kautta löytyy myös kavereita. Minähän kävin kesällä Iivaria moikkaamassa.
    Minusta puuttuu tuo kaivamisgeeni. Haistelen kyllä noita koloja ja vähän rapsuttelen reunoja, mutta mitään tuollaista vauhtia en ole koskaan saanut kuin sinulla Roni oli tuossa videossa. Kotiin tulo näyttää olevan samanlaista meillä molemmilla. t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pipsu ehkä olikin siinä viisas, että pysytteli visusti paikallaan, niin ei tullut kiusausta lähteä ajamaan sitä.
      Me saadaan niin harvoin kaivaa, että kun tilaisuus tarjoutuu, niin siitä täytyy ottaa kaikki ilo irti! Luolakoira on aina luolakoira...
      Tuo oli kyllä hauskaa, että pääsitte tapaamaan Iivarin kanssa!

      Poista
  6. Onpa teillä ollut taas aktiivista. Kissoja ja kaikkea. Hyvä idea tuo karvojen pussiin pistäminen. Mutta me ei taidata lähteä karkuun, ollaan nääs niin ei-riistaviettisiä. Mutta mistä sitä koskaan tietää. Jos vaikka tyttöjen perään. Heh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan sitä vaikka säikähtää jotain niin kovasti, että ryntää suin päin pakosalle, vieraassa paikassa... iltahämärissä... No ehkä se on onneksi aika epätodennäköistä. :)

      Poista