Sivut

torstai 27. lokakuuta 2016

Ronin suuri rakkaus

Emäntä oli luvannut käyttää Roosa-tädin eilen eläinlääkärissä, kun Roosa-tädin jalkaa täytyi taas käydä näyttämässä erikoislääkärille, jonka vastaanotto on aika kaukana ja Roosa-tädin omat ihmiset eivät töiden takia ehtineet. Suunnitelma oli siis: mäykyt sisälle taloon päiväksi, Roosa-täti kyytiin ja eläinlääkäriin. Toteutus oli jotain vähän muuta.
Roosa-täti eläinlääkärin pihalla niin kiireisenä, ettei ehtinyt katsoa kameraan.
 Ninnillä oli edelleen juoksut ja hän ulvoi ulkona tarhassa, kun näki Ronin tulevan sisälle. Ronin tunteet leimahtivat välittömästi niin palavasti, että hänen jolinansa kuului ulos asti. Emäntä pelkäsi, että päivän aikana Roni ehtii rakkauden vimmassaan repiä puoli taloa ja syödä itsensä jostain ulko-ovesta läpi, joten ei kun Roni-poika Roosa-tädin seuraksi autoon. Ninni tuli sisälle minun seurakseni. Me osaamme käyttäytyä.


Ajokeli oli mitä surkein. Emäntä totesikin ironisesti, ettei parempaa paikkaa ensilumen vastaanottamiseksi olekaan kuin moottoritiellä auton ratissa. Rekat varsinkin pöllyttivät lunta uskomattoman sakeana. Menomatkalla ei kuitenkaan ollut ongelmia. Löydettiin perille ja Roosa-täti jaksoi olla ystävällinen ja kohtelias eläinlääkärissä aina siihen asti, kunnes pääsi pois pöydältä. Huojentuneena siitä, ettei häntä tällä kertaa pistetty ja rauhoitettu (hänet on rauhoitettu vuosien aikana kymmeniä kertoja, kun etujalkaa on hoidettu kerta toisensa jälkeen) hän halusi kiireen vilkkaan ulos ja siinä sivussa eräs vuoroaan odottava hirvikoira sai kyllä ihan kohtuuttomat haukut osakseen. Mitään kärhämää ei kuitenkaan ehtinyt syntyä, kun Emäntä luotsasi Roosa-tädin suorinta tietä takaisin autoon.



Tässä vaiheessa voisi jälkiviisaana todeta, että minutkin olisi kannattanut päästää uudemman kerran ulos jaloittelemaan. Olin toki käynyt välillä ulkona, mutta aikaa säästääkseen, Emäntä päätti pyyhkäistä samoilla vauhdeilla takaisin, kun olisi vielä matkaa kotiinkin. Vaikka nykyisin aika tottunut olenkin autoiluun, niin raja se on minullakin. Oksensin autoon pitkästä aikaa. Emäntä siirsi minut Roosa-tädin viereen farmarin takakonttiin. Laina-autossa ei ole koirakaltereita, joten hyppäsin saman tien hattuhyllylle. Siitä seurasi painokelvotonta tekstiä, jonka jälkeen en enää yrittänyt hypätä kontista penkille uudestaan, mutta Roosa-täti pahoitti melkoisesti mielensä siitä, että hän joutui omassa autossaan kuulemaan sellaista puhetta. Hänen korvansa sojottivat happamasti sivuille, eikä hän katsonutkaan enää meihin päin.

Takaisin Ninnin ja minun luokse päästyään Emäntä puhui Ninnin ja Roosa-tädin emännän kanssa jotain huonosta ajokelistä, väsymyksestä ja mahdollisesti jollain tavalla säähän sopimattomista renkaista omassa autossaan. Lunta oli satanut siellä jo kymmenen senttiä!

Lopulta jäimmekin siis yöksi. Pientä hankaluutta vain aiheutti nuori rakkaus. Ninniä ja Ronia ei voinut pitää samassa huoneessa hetkeäkään. Ninni kävi raivoissaan Roniin kiinni ja puri sitä niskasta niin, että Roni parahteli, mutta heti kun Ninni päästi irti, oli Roni jo halailemassa Ninniä. Kun oli Ronin vuoro olla ulkona, hän kiipeili pitkin ikkunalautoja nähdäkseen Ninnin edes vilahdukselta sisällä. Ja mahtoi Ronilla olla nälkä, kun päästiin kotiin, kun hän ei suostunut syömään mitään koko aikana.

Rakkauden voima riitti minulle!



 Kotiin päästyämme käytiin tänään vähän kuvailemassa. Aallonmurtajalla ei ollutkaan lunta kuin nimeksi, mutta muuten siellä saa kivoja kuvia, kun on vettä ympärillä.


Nähtiin yksi rahtilaivakin.


Hämmästyttävän paljon on luonnossa vieläkin kukkia, vaikka on jo pitkälle yli lokakuun puolivälin!





Ei ole ollut vielä niin kylmä, että kukat olisivat kuolleet.
Ruskan värit tuntuvat vielä kirkastuneen valkoista lunta vasten siellä, missä lehdet eivät ole vielä pudonneet.



Ja tässä yhdessä omenapuussakin oli vielä hangen keskellä oksat täynnä omppuja! Kovin herkullisilta ne eivät tosin enää näyttäneet.


Emännällä on ollut siis lainassa järjestelmäkamera, jota hän on yrittänyt opetella vähän käyttämään. Vaihtelevalla menestyksellä... Samalla on vaan tainnut vähän herätä kiinnostus oman kameran hankkimista kohtaan. Me mäykyt ei kyllä ihan varauksetta sitä haavetta olla puoltamassa. Ihan kiva saada toki herkkuja kesken lenkin kameraan katsomisesta ja paikallaan olemisesta tai kameraa kohti juoksemisesta, mutta varsinkin näiden muiden kohteiden ikuistaminen vei meidän mielestämme liikaa huomiota siitä tärkeimmästä eli lenkistä itsestään. Eihän me päästäisi enää pihaa pidemmälle, jos meillä olisi aina kamera mukana! Kuvausretket venyvät myös, kun Emäntä ei malta lopettaa ennen kuin muistikortti on täynnä, koska juuri seuraava ruutu saattaa olla se Täydellinen Kuva. Tässä yli 10 vuotta vanhassa kamerassa muistikortille mahtuu onneksi "vain" alle 500 kuvaa...

Paikalla ollaan. Pidä vain se naudanmahalastu valmiina.


10 kommenttia:

  1. Olipas teillä muikean jännä ja haasteellinen lääkärireissu. Onneks selvisitti ilman isompia kommelluksia. Mahto sulhas-Ronilla oli nälkä ku kotia pääsitte. Joo, ja äippä käski sanoo, että mainioita kuvia ja valokuvaus on antosa harraste. Joo ei oo, ku just tolleen ku teijämäykyt niin meijänkin pitää pönöttää ja hyppiä ja juasta ku sirkusponit, että äippä saa miäleisiään kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nähtiin matkalla niitäkin vähemmän onnekkaita, joilla oli peltiä ruttaantunut, että yksi yrjötty viltti oli aika pieni murhe, vaikka se sillä hetkellä kurjalta tuntuikin.
      Uni ja ruoka maittoivat sulhaselle kotiin päästyä. :D
      Valokuvaus on harrastus, joka tuntuu vievän mukanaan. Täydellisen valon ja kuvakulman metsästys ei pääty koskaan. Onneksi teidänkin äipällä on kaksin kappalein maailman kauneimpia malleja, niin kuvattavaa on aina tarjolla. :)

      Poista
  2. Hienoja syys/talvikuvia, hyvät kontrastit.
    No olipas jännä eläinlääkärireissu, monestakin syystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Paljon on vielä oppimista ja harjoittelemista, mutta kuten monesti muutenkin, niin ehkä kuvaamisessakin on hauskempaa matka kuin päämäärä.
      Sää ja hormonit lisäsivät eläinlääkärireissun vaikeusastetta, mutta vähällä selvittiin, kun peltiä ei sentään mennyt ruttuun.

      Poista
  3. Aivan upeita kuvia se teidän emäntä on ottanut ja teistäkin monta hienoa kuvaa. Olipas teillä lääkärireissu, kun tuollaisen kelin lykkäsi. Täällä Turussa sataa vain vettä. Ja paljon tällä hetkellä. Ei tarvitse ulkoilla. Voi sua Roni raukkaa, kun rakkaus noin rintaa riuduttaa. On tuo kyllä yhtä tuskaa. t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Täälläkin sataa nyt enää vettä. Sisältä sitä katsellaan...
      Onneksi rakkaus on nyt kotiin päästyä jo unohtunut, ettei tarvitse enää riutua. :D

      Poista
  4. Hirveetä on varmaannii riutuva tuommosen rakkaavven koorissa! Onneks on jiännä multa kokemata. Kaakorakkaas on paljo terveellisempätä :) Meleko vaeherikas reessu teellä vuan onneks mänj hyvästi.
    Kuvat on oekeen hienoja ja onnistunneita. Vuan ohan sielä hyvät mallittii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Roosa-tädin kanssa pyöritellään silmiämme noiden nuorten lempiväisten touhuille. Roosa-täti heitä välillä käski aika kovasti olemaan kunnollakin. Parempi ihailla tyttöjä matkan päästä. Vähemmän nälkäistä... :)

      Poista
  5. Upeita ihania kuvia!! Ja huh huh, olipas teillä vaiherikas reissu. Rakkaus on raastavaa, sanoo Palvelijatar. Minä en ole ihan noin voimakkaita tunteita kokenut, vaikka killuttimet mulla on tallella. Yläkerran Minni on jo niin iäkäs, ettei sen tuoksut taida enää oikein voimissaan olla, ja muut tytöt on jostain syystä kierretty kaukaa 'parfyymien aikana'.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Ei ole rakastuneen helppoa olla! Että ihan hyvä varmasti, kun olet kiertänyt houkutukset kauempaa. "Rakkaus on pesti hulluuteen", kuten eräässä Emännän lempibändin biisissä sanotaan...

      Poista