Vatsavaiva nimeltä nälkä?

Minä olen joitakin kuukausia kärsinyt aika ajoin omituisesta vatsavaivasta. Se ilmenee öisin, useimmiten aamuyöstä, ja koska en osaa hoitaa vatsavaivojani muutoin kuin syömällä heinää, niin pyrin siis ulos aamuyöllä ja syön heinää. Ei ripulia, ei yleensä kakan muruakaan. Pissalla saatan käydä vähän aikaa heinää syötyäni, mutta mikään kiire pissallekaan ei siis ole. Tätä tapahtuu ehkä kerran viikossa, joskus harvemminkin, toisinaan pari kertaa viikossa.

Emäntä arveli ensin vatsavaivojen johtuvan ruuan vaihdoksesta. Koska meille oli kertynyt joitakin erilaisia ruokapusseja mätsäripalkintoina ja koska Roni syö vain pitkällisen etsinnän tuloksena löytynyttä sen vatsalle sopivaa koiranruokaa, niin minä sain maisteltavakseni uudenlaista pöperöä. Emäntä yritti ensin totutta vatsaani uuteen ruokaan maitohappobakteerien avulla, mutta satunnaiset heräilyni jatkuivat. (Yleensähän en siis lähde sängystä kuin vasta aamulla ruokakupin kilahtaessa keittiössä eli öinen heräilyni on todella poikkeuksellista.) Mestari lähetettiin sitten kaupunkiin asti hakemaan vanhaa merkkiäni, mutta heräily jatkui silti toisinaan.

Emäntä yritti sitten pohtia päänsä puhki, mitä sellaista erikoista minä toisinaan saattaisin saada, joka tuntuisi vatsassani. Yleensä saamme aina kaikkea samaa yhtä aikaa Ronin kanssa, joten olisi erikoista, että minun vatsani ei kestäisi jotain sellaista, mitä Ronin herkkä vatsa kestäisi. Söimme molemmat matokuurin varuilta. Emäntä merkitsi kalenteriin heräilyöitäni nähdäkseen, noudattavatko ne jotain kaavaa, mutta mitään logiikkaa ei tuntunut löytyvän. Koska kakka näytti tulevan normaalina, alkoi hän pohtia, mikä voi saada aikaan oudon tunteen vatsassa, niin että siihen täytyisi saada heinää. Hän muisti kuulleensa joskus koirista, jotka yökkäilevät tyhjää vatsaansa, jos ruokailuvälit ovat pitkiä. Pikku hiljaa oivallus alkoi itää hänen aivoissaan. Voisiko oudon, epäsäännöllisen vatsavaivan syynä olla... nälkä?

Viime viikollahan tuli kuluneeksi vuosi mäyräkoirahalvauksestani. Sitä ennen olin elänyt yltäkylläistä, ehkä hieman paksunpuoleista, mäyräkoiran elämää ja on varmaan käynyt useampaan otteeseen ilmi, että minä rakastan ruokaa ja syömistä. Koko elämänfilosofiani perustuu hyvin vankasti ruoan ympärille. Tuosta ikävästä vastoinkäymisestä alkoi kuitenkin tiukempi ruokakuri ja hoikempi elämäntyyli. Ruoka-annostani puolitettiin ja pienennettiin tuon tuostakin. Olen enää laiha varjo entisestä, tuhdista minästäni. Puruluiden, herkkujen ja koulutuspalkkojen määrä on kutistunut ja jos on treenattu jotain herkkupalkoilla, niin kupista on jätetty ruokaa pois.

Nyt täytyisi löytää uusi tasapaino ruuan ja muiden ekstraherkkujen välille, että saavutetut linjat pysyisivät kuosissa, mutta öisin ei tarvitsisi herätä nälkäisenä. Nälkäteoriaa on tukenut myös se, että välillä Emäntä on kokeillut ulos viemisen sijaan ruuan antamista minulle. Kourallinen nappuloita saa vatsan rauhoittumaan siinä kuin tukko heinää ja voin palata sänkyyn ulkona käymättä. (Helpotus Emännälle, jonka ei tarvitse pukeutua ja raahautua ulos katsomaan heinän syömistä.) Tällä hetkellä syön mäyräkoirien roturuokaa, koska sen ainakin mainostetaan tukevan mäyräkoirien ravitsemuksellisia erityispiirteitä ja sen lisäksi syön nivelravinnetta, jotta pysyisin kunnossa. Todennäköisesti minulle täytyisi hankkia myös jokin kevytruoka, jota voisi sekoittaa toiseen ruokaan, jotta saisin enemmän vatsantäytettä ilman ylimääräisiä kaloreita.

Kaikesta huolimatta olen ollut koko ajan oikein pirteä ja touhukas mäyräkoira ja erityisen kuuliainen Emännälle, jos herkkupaloja on jonkin hullutuksen varjolla luvassa. (Kun näin Emännän harjoittelevan tätä kuvaa varten Ronin kanssa niin, että Roni sai herkkuja sivulaukussa istumisesta, ryntäsin heti pyrkimään laukkuun myöskin, että pääsen osingoille!)