Puuhakkaita päiviä

 Lunta! Keskellä kesää! Mikään ei viilennä kuumana päivänä niin kuin lumihangessa kieriskely.

Tiedätkö Roni, mitä tuolla rannalla juuri tapahtui?

No?

Joku täti heilutteli minun edessäni jotain könttiä, jota hajun perusteella epäilisin kuolleeksi linnuksi, ja paiskasi sen sitten rantaveteen. Ja arvaa, mitä Emäntä käski minun tehdä?

En osaa arvata.

Minun olisi pitänyt hakea linnun ruumis hänelle. Minä olin, että wou... nyt joku raja näihin "koiraharrastuksiin". Kävin katsomassa lintua ja kuollut mikä kuollut. Kannattaako sellaisen kanssa nyt enää peuhata?

 Nyt oli sen verran erikoinen kokemus, että tätä täytyy vähän sulatella.

 Jep. Kuollut lintu se oli. Ihan varmasti. Minäkin lähestyin sitä hieman varovasti rantavedessä, mutta toisella kierroksella täti viskasi sen jo syvemmälle veteen ja minä ryntäsin riemuissani perään. Minä kannoin sen suussani rantaan asti, josta Emäntä nappasi sen käteensä ja kehui kovasti. Tämä oli siis ensimmäinen oikea vesiriistaharjoitus. Lupaava alku Emännän mielestä.

Lauantaina myös selvisi, miksi viime päivät on tahkottu rally-tokotreeniä treenin perään.

Meidät oli ilmoitettu rally-tokokisoihin. Eikä vain meitä, vaan myös Ninni!

Minä sain aloittaa, koska olen vähän edistyneempi kuin tytöt eli olen jo avoimessaluokassa. 
     Minä olen kesän aikana saanut aika paljon ruokapalkkaa harjoitellessa ja ennen kisoja Emäntä huomasi, että jos hän yrittää jättää herkkupalat pois, minä alankin villisti haukkua ja kieltäydyn yhteistyöstä. Hieman huono lähtökohta radan suorittamiseen, jolloin välillä EI saa palkata. Viikon aikana pidettiin kuitenkin useampia treenejä, jolloin muistin taas, kuinka iloista yhteistyötä voi tehdä myös vain frisbeen toivossa ja rata meni lopulta todella hyvin. Tai no ensimmäisellä kyltillä en noussut ihan ensimmäisestä enkä vielä toisestakaan käskystä seisomaan, mutta Emäntä päätti (miinuksista viis) jyrätä minut tahdonvoimallaan ja sai kuin saikin minut lopulta nousemaan. Vahva kumartuminen ja käsiapu oli lopulta vain yhden miinuspisteen arvoinen, joten hermojen hallinta kannatti. (Kyltin uusiminen olisi ollut jo -3p...) 
     Loppurata rallateltiin läpi niin iloisesti, että Emännälle jäi lopuksi epäuskoinen olo, että saattoiko olla mahdollista suoriutua niin hyvin avo-luokan radasta ja vielä vieraalla ulkokentällä. Ehkä joku kyltti jäi suorittamatta? Ehkä jonkun virheen vuoksi koko suoritus oli sittenkin hylätty? 
    Pistetaulukkoon kuitenkin kirjattiin kohdalleni 94 pistettä (/100) ja tapahtui myös se uskomaton asia, että mäyräkoira sijoittui luokassaan toiseksi! Vaikkei pisteistä kilpailu olekaan rally-tokossa tärkeintä, niin tuntuihan se mukavalta kerrankin päihittää kymmenkunta erilaista paimenkoiraa.

Minä olin siis (vieläkin) alokasluokassa. Minä olen sillä tavalla rehellisempi mäyräkoira, että kun minä huomaan, ettei kehässä ole ruokaa tarjolla, niin käytän kaikki tilaisuudet hyödykseni ja yritän löytää namia kehästä omatoimisesti. Miellyttämishaluni on suoraan verrannollinen herkkupalan laatuun. Ei herkkua, ei miellyttämishalua.
     Tästä lähtökohdasta katsottuna on ihmeellistä, että sain 92 pistettä ja ansaitsin vihdoin ensimmäisen koulutustunnukseni eli RTK1:n. En juuri katsonut Emäntää suorituksen aikana, mutta kuljin kuitenkin mukana. Liikkeestä maahan -kyltillä en ollut oikein tilanteen tasalla. Jäin paikalleni seisomaan. Onneksi aina voi uusia. Liikkeestä maahanmeno on nimittäin yksi bravuureistani ja töpsähdän nykyisin hyvinkin herkästi mahalleni. Pikku jaloilla matka maahan ei ole pitkä. Eikä Emännällä ole varaa motkottaa löysäntuntuisesta suorituksesta. Saatoin olla hitain, mutta pisteissä kuitenkin 5.

Sitten oli vielä tämä tapaus Ninni, joka ehkä selittää hieman Emännän katkeransuloista suhtautumista paimenkoirarotuisiin koiriin. "Helppohan niiden kanssa on harrastaa! Kokeilisivat vain mäyräkoiran kanssa..."  Ninni on harjoitellut oman emäntänsä kanssa arkitottelevaisuutta ja toisinaan vähän rally-toko-liikkeitä. Meidän Emäntä teki hänen kanssaan edeltävällä viikolla muutaman rataharjoituksen kotipihalla. Siitä Ninnin kanssa suoraan uuteen paikkaan, uuteen tilanteeseen, uusien koirien ja ihmisten, hajujen ja äänien keskelle ja Ninni sai 98 pistettä ja oli alokasluokan toinen. Tuosta noin vain. Että on sitä vähän roduissa eroja. On koiria ja sitten on mäyräkoiria! (Mutta tämä kaikki suurella rakkaudella. Ihanaa, että meitä on erilaisia.)

Olettekos kamut kokeilleet jo kesän hittilajia suppailua? Minä olen aivan myyty! Pienellä houkuttelulla minut saatiin hyppäämään sup-laudalle ja sen jälkeen en koko iltana olisi muuta tehnytkään. Aina kun joku lähestyi rantaa, ryntäsin laudalle seisomaan.

Muutaman kierroksen pääsin mukaan. Seisoin keulassa tai perällä, kun ihminen meloi lautaa ympäri lampea.

Yhden kerran tosin putosin laudalta, kun hyppäsin sille liian kovalla vauhdilla ja mulskahdinkin toiselta puolelta veteen. En ollut siitä moksiskaan, vaan uin laiturin portaille, nousin ylös ja hyppäsin uudestaan.

Ja mitä? Tässäkö sitten vain kökötetään veden partaalla ja toivotaan, ettei turkki kastu? En minä ihan täysin vakuuttunut ole tästä sinun "hittilajistasi".