sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Haaveista totta: RTK3!


Eilen oli aikamoinen ilon päivä ja unelmien täyttymys. Tai minun unelmani täyttyi, kun sain paljon herkkuja, mutta Emännän unelma oli saada kolmas hyväksytty tulos rally-tokossa voittajaluokassa kanssani. Näin tapahtui, kun ansaitsin radalta 89/100 pistettä ja saavutin siis koulutustunnuksen RTK3.

Tässä treenikaverimme kuvaama video radastamme:


Kaksi kertaa täytyi uusia, kun sain väärää infoa Emännän kehonkielellä, että mitä täytyisi tehdä, mutta muuten tuollainen aika perus mäykkyrata. Vähän pitää aina nuuskia!


Sattui vielä sellainen hauska juttu, että olin pisteilläni voittajaluokan 3. koira! En ole koskaan ennen päässyt palkinnoille, mutta nytpä tuli koettua sekin.


Wäinö on treenannut välillä meidän kanssamme ja hän on noussut pikavauhtia kuudella tuloksella voittajaluokkaan. Eilen oli hänen ensimmäinen VOI-luokan kisansa ja hän sai hienosti 84 pistettä! Roni oli myös mukana ja sai hyväksytyn tuloksen hänkin, 77 pistettä. Oli siis iloisia emäntiä paluumatkalla autossa!


Emäntä tutkaili Kennelliiton tietokantoja ja näyttäisi siltä, että rally-tokon virallistamisen jälkeen (2014) olen 5. mäyräkoira, joka on ansainnut koulutustunnuksen RTK3. Kovin montaa meitä ei siis ole (vielä).
    Aloitimme rally-tokon harrastamisen kolme vuotta sitten ja kisasimme ensimmäisen kerran kaksi vuotta sitten lokakuussa. Sen jälkeen kisastartteja on kertynyt 19 ja olemme treenanneet lajia jatkuvasti lähes viikoittain ja välillä jopa päivittäin. Helpolla tämä saavutus ei siis ole tullut, mutta meillä on ollut hurjasti kivaa yhdessä kaikki nämä vuodet. Tarkoitus olisi tietenkin jatkaa aikanaan mestariluokkaan, kunhan uudet liikkeet ja sääntöuudistukset on opittu.


Tapaus vaati tietenkin kakkua!





Tänään otettiin vähän päivänvalossa lisää kuvia tämän ikimuistoisen tapahtuman kunniaksi.




Sitten palattiin juhlahumusta arkeen ja kävin töissä hyvän ystäväni Snoopyn kanssa.


Onneksi Kaverikoiralle työkin on yhtä juhlaa. Oli mukava käydä pitkästä aikaa rapsuteltavana tutustumassa uusiin neniin ja tervehtimässä vanhoja tuttuja.


Snoopy on niin hyvä ystävä, että jaoimme hänen alustansa, vaikka olisin kuulemma saanut olla toisella puolella penkkiäkin, missä koira-alustaa ei ollut. Vierailun uuvuttamina oli mukava torkkua kotimatka kylki kyljessä.

16 kommenttia:

  1. Paljon Onnea, treenaukset tuottaa tulosta :) Hyvin tuntuu kakku mmaistuvan, ansaitusti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vaikka välillä on tuntunut, että ei päästä eteenpäin, niin mukavaa oli huomata, että on siitä treenaamisesta kuitenkin hyötyä. :)
      Kakku maistuu toki aina, mutta erityisesti juhlahetkinä. ;)

      Poista
  2. No vautsivau, kyllä oli kakut ansaittu! :)

    VastaaPoista
  3. Onneksi olkoon hienosta tuloksesta! Ja kyllä olette sitkeitä ja ahkeria treenaajia, ei voi kun ihailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Sen opetuksen tästä on itsekin saanut, että harjoitus kannattaa aina. :)

      Poista
  4. Isot ja lämpimät onnittelut teille kummallekin! Voi ihanainen Lucy-neiti, olen ihan rakastunut sinuun. Palvelijatar sanoo, että olet kunniaksi mäyräkoirarodulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kauniista sanoistanne! Lucyhan ihan punastuisi, jos ei jo olisi punainen! :)

      Poista
  5. Onnea onnea onnea!!! Hirmusteen hianot saavutukset ja paljon ootte tehneet reenejä kaiken eteen, mut varmalla on ollut myäs hauskaa. Kakut oli komeita ja taatusti maistuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Työtä on teettänyt, mutta onneksi ei vastentahtoisesti kuitenkaan. Mitä nyt joskus kehtuuttanut (Emäntää), mutta aina on ollut kivaa, kun vain on alkuun päästy. :)

      Poista
  6. Onnea, onnea! Kyllähän tuollaisena juhlahetkenä kakku on paikallaan, koko poppoolle. Ahkerasti olette blogin perusteella treenanneet ja se on tuottanut tulosta.

    Hipun emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) On näitä temppuja jonkun kerran tehty milloin missäkin. :)

      Poista
  7. Meejjän kommentit ja onnittelut tulloo näen jäläkijunassa ku äet on ollunna iha mykistyksissäsä nuista teejjän hienoesta suavutuksista! Siitei oo ollunna ku päevittelemmään iäneen mitenkä on hienosti koolutettuja määräkoerija. Ja sittä mulukoelemmaan meekäläestä merkihtevästi ja totteemaan että "toesin ku erräät..." Onnee iha hirveen paljo! Jo on sittä tosj mahtavata suoritusta. Ja sittä vielä kuakuttii lisäpalakaks :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onniteluista! Kovasti ilahduttavat edelleenkin. :)
      Sinulla on valtakunnan filosofina niin paljon sitä ajatustyötä, ettei siinä jouda joka käskyllä ihmisen mielen mukaan hyppäämään! ;)

      Poista
  8. Onnea hienosta suorituksesta. Onhan se kiva saada palkintojakin iloisesta ja kovasta harrastustyöstä. Marja-Leena ja Elsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihan mukavalta tuntuu saada pieniä palkintojakin joskus :)

      Poista