Reippaat älykoirat

Tänä aamuna aloitettiin päivä 6 kilometrin kävelyllä raikkaan lumisessa metsässä. Minullakin tassu nousi oikein vilkkaasti, kun oli niin kiva mennä vaihteeksi vähän eri suunnalle lenkille, kuin missä useimmiten lenkkeillään.

Metsä oli niin kutkuttavan tuoksuinen, että täytyi välillä heittäytyä piehtaroimaan. Kaikkia jänniä ääniäkin siellä kuului. Ainakin tikkoja oli matkan varrella, kun sen päiväinen takominen kuului jatkuvasti.

Perjantaina oli ilmeisesti joku markkinatalouden bakkanaali, kun Emäntäkin pistäytyi kaupungissa jo ennen sianpieremää. Takaisin hän tuli uuden kuvauskojeen kanssa, joka myös puheapparaatin virkaa toimittaa. Ei ollut tarvinnut ilmeisesti sentään jenkkityyliin muiden asiakkaiden kanssa painia mieleisestä tuotteestaan, vaan joku mukava nuori mies oli jopa antanut Emännän tehdä ostoksensa ensin, vaikka nuori mies oli oikeastaan jonottanut ovella liikkeen avaamista jo ennen meidän Emäntää.

Kuvaushommiksihan se kävely sitten osittain meni, kun oli se kaunis metsä ja ensilumi ja kauniit koirat.

Kuvia piti ottaa läheltä ja kaukaa.

 Joka korrenko sinä meinaat kuvata tällä matkalla?! Minä en jaksa enää odottaa!

Ketään ei nähty, mutta haistettiin kyllä, että muitakin oli liikkeellä.

Kaikki koskaan koiria kuvanneet tietävät varmasti, kuinka hankalaa on pidellä samalla hihnaa, kun yrittää ottaa vakaita kuvia. Saati sitten, kun kädessä on kaksi flexi-hihnan kahvaa. Emäntä päätti siis minuutiksi päästää meidät irti, että voisi hetken keskittyä laitteeseensa.
    Sillä punaisella sekunnilla, kun Roni pääsi irti hihnastaan, hän lähti painelemaan puuterilumi pöllyten pusikkoon. Armoton "TÄNNE!"-karjaisu sai hänet onneksi muuttamaan mielensä yhtä nopeasti ja palaamaan takaisin, mutta vapauden hurma jäi tällä lenkillä lyhytaikaiseksi.

 Minäpä käväisen vähän tuolla ajelemassa riistaa. Heippa!

Luultavasti tämä uusi laite on älykkäämpi kuin meidän Emäntä. Ilouutisia mm. teille, jotka olette kärsineet vinoista horisonteista kuvissamme: tässä laitteessa on ominaisuus, joka mittaa horisontin kaltevuutta ja kun näytön viiva muuttuu oranssiksi, tietää, että horisontti on suorassa!
   Toisaalta Emännälle tuli heti pieni huoli, että pitkästyyköhän tämä uusi laite hänen seurassaan, kun hän tulee luultavasti käyttämään vain hyvin pientä osaa sen koko älykkyyskapasiteetista. Täytyykö älypuhelinta aktivoida? Siinä on kaikkia upeita ominaisuuksia, mutta hän ottaa kuvia ja laittelee viestejä. Vähän niin kuin omistaisi mäyräkoiran, muttei metsästäisi sillä!

Vanha laite muistutti Emännästä omissa oloissaan viihtyvää laumanvartijaa ja sen kanssa oli helppo tulla toimeen. "Jos tarvitset minua, olen tässä, mutta muuten annan sinun olla rauhassa", oli edellisen puhelimen filosofia. Se ilmoitti, kun joku soitti tai laittoi viestin, mutta muuten se oli hiljaa.
    Tämä uusi laite on kuin yli-innokas, pallohullu palveluskoira. Se piippaa tuon tuostakin pyrkiessään katsekontaktiin omistajansa kanssa. Se pyrkii jatkuvasti miellyttämään ja palvelemaan entistä paremmin. Se kyselee koko ajan kaikenlaista: "Hyväksytkö?" "Sallitko?" Emäntä on jo välillä hermostunut sille: "Ole hiljaa! Sinä olet vain puhelin!"
    Ehkä hän kuitenkin pikku hiljaa tottuu tähänkin vekottimeen.

Mikä siellä nakuttaa? Ihan varmasti kuulen jotain ääniä! Vai onko joku tulossa?

Olisiko mitenkään voitu jatkaa taas matkaa?

Päivänvalossa harjoiteltiin vielä vähän uusia rally-tokoliikkeitä. Minulla olisi sellaiset 28 uutta tehtävää opittavana. Osa tosin on sellaisia, että osaan jo tehdä ne vasemmalla puolella, mutta tiedättekö, että ihmisen oikealla puolella aukeaa aivan toisenlainen maailma! Esimerkiksi seisoa osaan oikein hyvin käskystä vasemmalla puolella, mutta oikealla puolella peppuni ei kerta kaikkiaan vielä tajua, mitä pitäisi tehdä! Emännän käsimerkkikin näyttää aivan erilaiselta, kun se on annettu eri kädellä. Herkut ja hauska yhdessä tekeminen on taattua taas ainakin vuodeksi eteenpäin!