Ahkeruudella ansaitut ansiomerkit

Vähän seuraa taas tämmöistä palkintohypeä, mutta tämä on yksi parhaista ja ehkä elämämme ja uramme tärkein palkinto, niin suottehan, että esittelemme tämän.

Meidät palkittiin nimittäin eilen Suomen Kennelliiton kaverikoiramitaleilla! Meidän kaverikoiraporukastamme yhteensä 9 koirakkoa sai palkinnot eilen. Kaverikoiramitali myönnetään ansiokkaasta kaverikoiratoiminnasta, sitä varten on täytynyt suorittaa vähintään 10 kaverikoiravierailua ja se myönnetään koiralle vain kerran. Meidän porukastamme eräs valkoinenpaimenkoira Laska oli tehnyt jopa 70 vierailua vuosien mittaan! Meidän vierailumäärämme on lähempänä tuota kymmentä, mutta toki meidän Emännällämme vierailuita on jo pitkälle kolmattakymmenettä, koska meitä on kaksi kaverikoiraa, joiden kanssa hän vuorotellen on käynyt lapsia, vanhuksia ja kehitysvammaisia tapaamassa.

Mitalien ja kunniakirjojen luovutuksen jälkeen paikalla ollut yleisö sai silittää meitä palkittuja. Ihanan paljon lapsia oli mukana ja niinpä me hyvin pian uppouduimme kyykistyneiden lasten mereen ja saimme ainakin tuhat rapsutusta. Muutamia vauvojakin nostettiin meidän kuonon eteen katselemaan ja Emäntää vähän jänskätti, kun meillä on tuo kieli aika herkässä lipaisemaan houkuttelevia neniä, mutta asiallisesti tyydyimme tällä kertaa katselemaan vauvoja ja pääasiassa lapsiakin kieli suun sisäpuolella tai vain läähätyksestä ulkona roikkuen. (No ihan muutama makutesti suoritettiin joidenkin nenille satunnaisotannalla...)

Palkitsemistilaisuuden jälkeen Emäntä halusi vielä käydä tapaamassa kummityttöänsä, kun kerran siellä jo lähellä pyörittiin, ja iltaa vietettiinkin jälleen yhdessä tutussa, rakkaassa seurassa. Me kyllä muistetaan, kenen luona on joskus hoidossa oltu, saatu hyvää huolenpitoa ja päästy viereen nukkumaan!

Rouva Nasu, joka on syntynyt 2000-luvun alun hämärissä

Saatiin siinä samalla taas yksi totuttelukerta kissojen olemassa oloonkin. Talon vanha rouva (siis todellakin VANHA rouva, iältään lähes 20-vuotias) Nasu ei tyytynyt piileskelemään omassa kodissaan, vaikka koiria olikin kylässä. Hän asteli ylväästi keittiön läpi ja istui kahvipöytään seuraksi. Emäntä kielsi ehdottomasti haukkumasta Nasu-rouvalle ja niinpä katseltiin häntä vain varovasti, mutta äärettömän kiinnostuneesti, kunnioittavan matkan päästä. Kävin minä pikkuisen hänen häntänsä alta nuuskimassa, että millainen koira se kissa oikein on, mutta Emäntä käski pois, kun kissat eivät kuulemma tykkää pyllyn haistelusta. Siinä oli siis heti kulttuurierot vastakkain. Jonkin aikaa seurusteltuaan Nasu vetäytyi taas päiväunille ja me Ronin kanssa jäljestimme hänen askeleensa tuvan läpi eteisen kautta pannuhuoneen ovelle.

Kotona kurkistettiin sponsorikassien sisältöä ja täytyy sanoa, että sponsori on ollut taas avokätinen.

Älkää huolestuko, Emäntämme erottaa kyllä, mitkä tuotteet on tarkoitettu koiranohjaajalle, eikä syötä meille suklaata. ;)