Päivä paratiisissa

Jos pääsisit paratiisiin, niin millaista siellä olisi? Tai millainen on mäyräkoiran paratiisi?

No mepä kerrotaan.

1. Vapaus. Paratiisissa saa juoksennella vapaana ja on tilaa juosta. On myös niin turvallista ja esim. autoja ei ole lähettyvillä, että ihmisten ei tarvitse vahtia joka askelta.

2. Vettä. Kunnon paratiisissa on järvi rannassa, koska kaiken juoksentelun välillä on saatava huikka raikasta vettä ja mikä olisikaan parempi kuin Suomen suurin juomakuppi! Vettä tarvitaan myös vatsakarvojen kasteluun, jos keho kuumuu juoksemisesta liikaa ja saattaa joku villikko haluta uidakin, jos veteen heitetään noutodummy ja palkkana on raakaa jauhelihaa. Ja kun raa'asta jauhelihasta on kyse, niin voi niitä villikoita olla kuulkaa vaikka kaksikin kappaletta! Niih!

3. Monenlaisia koloja ja sopukoita, pensaita ja puskia, sekä laituri ja kelluntavehje. Ei kai näitä nyt tarvitse juuri edes perustella. On kiva, kun saa tutkia monenlaisia paikkoja. Täytyy olla erilaisia alustoja, kuten metsämaata ja nurmikkoa. Avointa tilaa ja suojaa. Ja toinen meistä haluaa keikkua vedenrajassa myös esim. lauttojen, veneiden tai vaikka sup-lautojen päällä.

4. Takaa-ajettavaa tai ainakin hätyyteltävää. Ihan parasta, jos vapaassa juoksentelutilassa on jonkin toisen eläinlajin edustajia, jotka sanotaan nyt vaikka ovat vähän fyysisesti heiveröisempiä kuin mäyräkoirat, jolloin ne ikään kuin luonnostaan kaikkoavat edeltä ja vaikkei niitä nyt aivan erikseen ajaisikaan takaa, niin riemullisen kaakatuksen ne voivat silti päästää, kun ohitse liehuu villiintynyt mäyräkoira.

5. Usean sorttista ulostetta. Papanaa, pökälettä, luirua ja läjää. Sisäisesti ja ulkoisesti. Juoksemisen ja uimisen tai kahlailun ohessa äärettömän tärkeä paratiisiominaisuus on saada kieriä erilaisissa tuoksuvissa jätöksissä ja parhaat palat maistuvat hyvältä myös kielen päällä.

Voitteko kuvitella, että tällainen onni ja autuus sattui meidän kohdallemme tänään, että pääsimme vierailemaan paratiisissa! Ja tämä oli jo toinen kerta tänä vuonna! Ja uskomatonta, että tämä autuus on ollut koko ajan aivan tässä lähellä, vaikkemme olekaan aiemmin päässeet sitä kokemaan kaikessa ihanuudessaan.

Ensimmäisellä vierailukerralla Roni juoksi varttitunnin edestakaisin ennen kuin pystyi pysähtymään edes hetkeksi. Täytyy myöntää, että tänään myös minä viiletin pihalla edestakaisin korvat lepattaen. Irrallaan pihalla oli myös kanoja ja kukko, mutta me pyhästi lupasimme olla ajamatta kanoja takaa, joten saimme juoksennella vapaina. Pari kertaa tosin ylös terassille kantautui raikuva kaakatus, kun Roni ei aivan malttanut mieltään, vaan hän juoksi ikään kuin huomaamattaan kanalauman keskeltä. Emännän nuhteluiden jälkeen hän ei enää häirinnyt kanoja. Emäntä hieman ajatteli kauhulla niitä kahta tipua, jotka myös olivat pihalla, mutta hänen hätäilyynsä voisin vastata: mitä tipuja? En minä ainakaan nähnyt mitään tipuja. Sen sijaan sen rannalla kuivuneen kuhan pään minä kyllä huomasin ja laitoin hampaani töihin.

Saimme myös tutkia lammaslaidunta. Mitä siunattuja papanakoneita! Minä kierin niin monessa lampaankakassa, että haisen kuulemma itsekin aivan lampaalle. Söin myös niin paljon lampaan jätöksiä, että kotiin palattua oli pakko ottaa pienet ruokalevot.

Ilmeisesti myös käärme kuuluu jokaiseen paratiisiin, halusi sitä tai ei. Tämän paratiisin nimittäin omistaa ylhäinen ja omanarvontuntoinen abessinialainen Ukko-kissa. Minä väistin häntä vaistomaisesti etemmäs, mutta Roni höhlä yritti epäkohteliaasti ottaa isännästä mittaa. Isäntä sähähti ja räppäsi tassua. Roni tietenkin väisti, eikä Ukonkaan tarkoitus todennäköisesti ollut satuttaa, koska kyllä hän senkin olisi pystynyt tekemään, jos olisi todella halunnut. Erityisen lämmin kohtaamisemme ei siis ollut, vaikkei mitään selkkausta syntynytkään. Ukko olisi itsepintaisesti halunnut olla myös ulkona ja mielellään pitänyt ainakin terassin itsellään, mutta hän joutui vieraanvaraisesti väistämään sisätiloihin, kun ihmiset eivät voineet keskittyä syömään lettujaan, kun heidän täytyi seurata meidän kolmen elekieltä. Ukko protestoi naukumalla oven takana koko terassilla vietetyn ajan, mutta kun siirryimme rannemmas uimahommiin, pääsi hänkin takaisin terassilleen. Kiitokseksi Ukko-kissalle putsasimme hänen rantahiekkalaatikkonsa. Noh... omalla tavallamme.

Minä en olisi millään halunnut lähteä pois niin ihanasta paikasta, mutta Emäntä veti minut väkisin pihasta. Olemme kuulemma tervetulleita pian uudestaankin leikkimään paratiisiin, joten on ainakin jotain kivaa, mitä odottaa vielä tänä kesänä! Kiitos siis kanat, Voitto-kukko, lampaat ja Ukko-kissa ja anteeksi!