Ronin luonnetesti

Sunnuntaina minä Roni-boy, peloton soturi, kävin luonnetestissä. Se on sellainen testi, jossa tuomaripari tarkkailee koiraa erilaisten osuuksien ajan ja pisteyttää koiran luonteenpiirteet näkemänsä mukaan. Seitsemän osasuorituksen aikana tarkkaillaan kahdeksaa eri luonteen osa-aluetta ja lopuksi testataan vielä laukauksensieto.

Aluksi toinen tuomareista jututti Emäntää ja leikitti minua. Hän yritti ensin ehdottaa minulle keppileikkiä ja sitten naruleikkiä, mutta onneksi Emäntä osasi korjata, että nännikumit ovat minun suosikkini, koska sitten vasta lähdin juttuun mukaan ja päästiin vähän leikkimäänkin. Tosin tuomari leikki ihan väärin, kun nännikumia pitäisi ensin heittää, jonka jälkeen minä hakisin sen ja muutaman hakulenkin jälkeen voitaisiin sitten taistella, mutta hän halusi skipata heittelyosuudet kokonaan ja vain taistella lelusta. No roikuin vähän mukana, mutta ihan kaikkea tarmoani en pistänyt peliin.

Leikkituokion jälkeen seisoimme paikallamme Emännän kanssa kaikessa rauhassa, kun jokin hirveä rämisevä hökötys alkoi raahautua meitä kohti. Yritin karkottaa häkkyrän haukkumalla, mutta ei onnistunut. Se pysähtyi lopulta Emännän jalkojen juureen. Haukuin sitä jonkin aikaa, kunnes lopulta kun Emäntä hieman heilutteli ja riisui hökötystä, aloin ymmärtää, että minua oli vähän vedetty höplästä. Ei se ollutkaan mikään oikea vaara.

Sitten kävelimme kaikessa rauhassa koulutuskentällä, kun piilosta hyppäsi tuhma täti eteemme heilumaan. Hänellä oli kädessään keppi, jolla hän uhkasi meitä. Haukuin tädille villisti, mutta ei hän tuntunut perääntyvän. Menin sitten varmuuden vuoksi Emännän selän taakse, koska arvelin, että Emäntä pärjää tädille keppitaistelussa paremmin kuin minä. Lopulta täti laski keppinsä, otti minun hihnani ja Emäntä hylkäsi minut tuhman tädin kanssa! Minun olisi muka pitänyt tutustua tätiin, mutta ei oikein napannut. Kun Emäntä kutsui, nelistin kiireesti hänen luoksensa turvaan.

Seuraavaksi kävelimme taas toiseen suuntaan, kun maasta hyppäsi yhtäkkiä haalari! Aivan kummallinen paikka. Palasimme takaisin ja kävelimme uudestaan. Nyt otin sopivan välimatkan, jos haalari päättäisi hypätä uudestaan, mutta sillä oli kai muuta puuhaa. Mutta tuskin olimme ohittaneet hyppivän haalarin, kun jo peräämme kolisi sininen tynnyri. Tästä nyt onneksi heti huomasi, että se on vain koliseva tynnyri, eikä mikään vaarallinen asia, joten sitä ei tarvinnut pelätä ja sen saattoi käydä haistelemassa tuosta noin vain. Ja käytiin sitten vielä haistelemassa se haalarikin, joka oli hyppimisensä hyppinyt.

Kuudes osio oli pimeä huone. Ja voi veljet se oli pimeä ja kamala. Emäntä meni edeltä ja kutsui minua mukaansa. Pahuksen tuomari piteli minua kiinni, joten hän ehti hävitä huoneeseen, mutta kun ovi avattiin rynnistin ensin reippaasti perään. Huone kuitenkin jatkui oviaukon jälkeen toiseen tilaan, jossa näytti seisovan niitä koetta jo aiemmin tarkkailleita ihmisiä ja mm. se tuhma täti seisoi taas huoneen hämärässä. En voinut sille mitään, vaan tassuni yksinkertaisesti liimaantuivat oviaukkoon. Kiltti tuomari yritti houkutella minua jatkamaan matkaa ja lopulta kuulin, että minun Emäntänihän se siellä jossain perällä ryystää nenäänsä, mutta kun en uskaltanut niin en uskaltanut. Minä olen kuitenkin vain pieni mäyräkoira ja heitä oli kolme isoa ihmistä minua vastaan. Ei Emäntäkään niin monelle olisi mahtanut mitään. Oli istuttava ja tuumattava. Lopulta Emäntä jo kutsui minua, nousi seisomaan, niin että näin hänet, kun tuomari-ihmiset olivat jo sytyttäneet taskulamputkin. Viimein Emäntä kutsui oikein houkuttelevasti ja reippaasti ja voima palasi jalkoihini ja kuljin huoneen läpi hänen luoksensa. En muista koskaan olleeni niin onnellinen hänen nenänsä räkäisestä suolaisuudesta kielenkärjelläni!

Niin no paitsi sitten hetkeä myöhemmin luonnetestin seitsemännessä osiossa. Menimme ulos pimeästä huoneesta ja Emäntä jätti minut lyhyeen naruun talon seinään kiinni ja meni kai käymään kaupassa. Eihän siinä mitään, olenhan minä välillä odottanut kaupan ulkopuolella, mutta yhtäkkiä jostain hyppäsi toinen tuhma ihminen kepillä uhaten. Aloitin haukkumisen välittömästi. Olin ensin uhmakkaampi, mutta kun haukkuni ei tuottanut toivottua tulosta ja keppi-ihminen vain lähestyi, aloin jo antaa vähän periksi. Jatkoin haukkua, mutta käänsin selkäni enemmän häntä kohti ja toivoin, että jos hänen on lyötävä minua, niin löisi edes selkään eikä päähän. Silloin hän onneksi heittikin kepin kädestään, otti hupun pois päästään ja kävikin ilmi, että hän oli se aluksi minua leikittänyt mukava tuomari. Meillä synkkasi hyvin ja samassa Emäntäkin saapui kauppa-asioiltaan.

Pienen matkaa käveltyämme kuulimme laukauksia. Toivoni heräsi heti, että ehkä tämä kaikki olikin vain kummallinen alku mejä-kokeelle, mutta ei sinne jäljelle sitten koskaan päästy. Odottelimme hetken ja tuomarit kertoivat näkemyksensä minun luonteestani. En ehkä olekaan ihan niin uljas soturi, kuin minä olen itseäni pitänyt, mutta ihan lempeä koirakansalainen kuitenkin.

Olen siis laukausvarma, hyväntahtoinen, luoksepäästävä ja avoin. Kovuuteni on hieman pehmeää sorttia ja temperamentiltani olen kohtuullisen vilkas. Testin aikana jouduin hieman rauhoittelemaan itseäni lipumalla suupieliäni ja ravistelemalla turkkiani eli hermorakenteeltani olen hieman rauhaton, mutta se ei haittaa, koska pienellä ravistelulla huolet karisevat yltäni ja vaikka kuormituin testin edetessä, niin pääsin aina osioiden välillä itseni herraksi, selvisin loppuun asti ja testin jälkeen olin taas rauhallinen oma itseni. Taisteluhaluni on kohtuullisen pieni ja puolustushaluni pieni. Myös terävyyteni on pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua. Ja sitten oli vielä toimintakyky. No sekin oli pieni ja siitä sain miinuksia. Mutta kuten tuomari sanoi, saadakseen arvion "pieni" on oltava edes se pieni toimintakyky eli pystyin kuitenkin toimimaan enkä aivan tyystin lamaantunut, mitä sitäkin ilmeisesti toisinaan koirille tapahtuu. Kokonaisuutena luonteeni kiteytyy siis pistemäärään 125. (Täysveljeni Hurma on saanut luonnetestistä pisteet 127, että samasta puusta ollaan!) Mitään erityisen yllättävää luonnetesti ei minusta paljastanut, vaan Emäntä sanoi tunnistavansa koiransa arvioinnista. No voi olla, että puolustushaluni olisi ollut hieman suurempi, jos Emännän lisäksi myös Lucy-neiti olisi ollut mukana vaarassa, mutta Emäntään minä luotan kuin muuriin ja hän selvittää aina hankalat asiat minunkin puolestani.