torstai 9. tammikuuta 2020
Lucy 7 vuotta!
Taas olisi meikätytöllä synttärit! Nyt olen 7 vuotta! (Äitini täytti muuten eilen 12 vuotta. Onnea vaan äitykällekin!)
Aamulla sain herkkuruokaa hieman käheän onnittelulaulun kera.
Emäntä varmaan sekoitti meidät koirat vähän, koska hänellä alkoi työt myöhemmin, niin hän arveli, että MINÄ ihastuisin pitkästä metsäkävelystä heti aamutuimaan. Se olisi ehkä ollut ennemmin Ronin synttäriaamun toiveylläri. Minulle olisi kelvannut myös, jos olisi nukuttu oikein pitkään, mutta olihan tuolla kävelylläkin ihan kiva, kunhan metsään asti päästiin.
Emäntä kantoi Lucy-neidin hiekoitetun pyörätieosuuden metsän reunaan saakka!
Tulkintamme on, ettei pururata ole tällä hetkellä enää latualuetta, koska osasta matkaa kaikki lumi on sulanut pois. Näin ollen olemme välillä uskaltautuneet pururadalle, koska koirien ulkoiluttaminen on kielletty vain latualueella.
Ja syy miksi minä patsastelen lähes kaikissa Lucy-neidin synttärikuvissa on se, että hän käveli niin hitaasti perässämme, että odotellessaan Emäntä otti kuvia eteenpäin, jonne minä olin uljaasti menossa koko ajan.
No joo. Meillä oli hieman erimielisyyttä vauhdista Emännän kanssa. Hänellä oli aikataulu, jonka mukaan hänen piti ehtiä töihin, mutta jos minua hoputtaa, niin kulkuni tyssää kokonaan. Niinpä sain erikoisvapauden tassutella irrallaan perässä omaan tahtiini, niin päästiin ajoissa metsästä pois. Siis Emännän ajoissa.
Oli todella ihanaa, joskin hieman häikäisevää, nähdä aurinko pitkästä aikaa!
Illaksi suuntaamme vielä rally-tokotreeneihin. Ei hassumpi synttäripäivä!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ihanaa ja onnellista synttäripäivää (ja ihan kaikkia päiviä), Lucy-neiti!
VastaaPoistaHirmuset onnittelut näen jäläkikätteen!! :) Oekeen haaska synttärj´päevä sulla ollunna ja toevottavasti herkullinennii :)
VastaaPoistaKiitos! Oikein hyvää oli tuo märkäruoka, jota sain vielä illallakin rally-tokotreeneissä. Ei niistä nyt mitään herkkuähkyä vielä saanut aikaiseksi, mutta kiva, että jotain suun mukaista kuitenkin. :)
PoistaPaljon Onnea Lucy-neidille ja kivaa kevään odotusta :)
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaMyöhästyneet mutta sitäkin lämpöisemmät onnittelut ihastuttavalle Lucylle toivottaa Hippu, Myttö ja emäntä
VastaaPoistaKiitos! :)
Poista