Sivut

maanantai 27. tammikuuta 2020

Laukauksensietotesti aamulenkillä

Roni: Lauantaiaamuna lumimäärä oli vielä maltillinen meidän leveyspiirillämme. Lähdimme siis toiselle suosikkimetsälenkeistämme. 
    Äkkiä metsässä kaikui laukauksen ääni. Minä en välittänyt yhtäkkisesti kajahtavasta kiväärin äänestä mitään, koska olin juuri vaikean valinnan äärellä: seuratako öistä jäniksen jälkeä vai sittenkin hetkeä aiemmin polulla kulkeneen ihanaisen tyttökoiran sulotassujen sipsutusjälkiä. Minua ei suotta ole testattu laukausvarmaksi viime kesänä luonnetestissä.
 
Jänis vai tyttö?! Jänis vai tyttö??

  Lucy-neiti pysähtyi kuuntelemaan, mistä äkillinen ääni kuului, muttei sinänsä reagoinut ääneen muutoin. Hänkin on läpäissyt niin monta laukauksensietotestiä mejä-kokeissa, että melkolailla laukausvarma hänkin on.

Missä pamahti? Pääseekö kohta seuraamaan verijälkeä?

    Emäntä sen sijaan säpsähti ja hyvä ettei kiljaissut. (Ja hyvä ettei, koska sitten oltaisi mekin saatettu jo vähän hätkähtää, kun täysin kiljaisuvarmoja mekään ei ehkä olla...) Samalla hetkellä, kun hänen pulssinsa ampaisi laukalle ja adrenaliini ryöppysi kehoon, hän kyllä muisti, että ohitamme juuri ampumarataa, mutta jotenkin sitä ei aina muista, kun se on vain harvakseltaan käytössä ja piilossa metsän keskellä. Seuraavat laukaukset hänkin kesti jo rauhallisena eli ehkä hänet voidaan todeta hieman laukauskokemattomaksi.
    Tämän ilmaisen ja hieman yllättävän laukauksensietotestin jälkeen kävelymme jatkui rauhallisemmissa merkeissä.



Lenkille kertyi mittaa 10,5 km. Toiseen suuntaan polku kulki tuulen suojassa ja oli leppoisaa käyskennellä. 



Paluumatkalla kuljimme tuulisemman selän puolella. Valitettavasti lumi tarttui taas Lucy-neidin rintamukseen niin, että hän joutui loppumatkan kulkemaan lisäpainon kanssa. Melkoisen ketterästi hänkin pääsi kuitenkin lumipanssarinsa kanssa ylös jyrkkiäkin kalliokiipeilykohtia.

Ihan suoraan tästä kohdasta ei sentään kiivetty, mutta tuolta vasemmalta puolelta polku mutkittelee ylös.


Hieman jännitystä matkaan toi yksi ojarumpu, kun jo olimme lähempänä kotia pyörätietä pitkin kävelemässä. Kurkkailimme pitkin matkaa useampaankin ojarumpuun, mutta yksi olikin sillä tavalla lumen keskellä, että suuaukolle oli jäätynyt lunta. Sisälle pääsi sujahtamaan helposti, mutta pois päin ei peruuttaminen onnistunutkaan. Emäntä kävi kauhuissaan jo mielessään läpi, mitä maksaisi maansiirtokoneiden tilaaminen paikalle ja pyörätien auki kaivaminen, että muoviputki saadaan sahattua poikki. Raivon vallassa hän raastoi lunta putken suulta kynsinensä ja lopulta jalalla sai pilkottua kinosta niin, että hän sai kiskottua minut takaisin maan pinnalle. Minä en ollut edes erityisen kauhuissani, koska näin, että putki olisi ollut auki toisesta päästä, jos hän vain olisi päästänyt hihnasta irti, mutta tämä tilanne nyt piti Emännän mielestä sitten ratkaista karjumalla ja reuhtomalla. Hauska ojarummuissa rallaaminen taisi vain loppua tähän episodiin...


Pitkän lenkin jälkeen otettiin sitten pitkät päiväunet.


Meille tilattiin myös kohtalainen satsi koiranherkkuja! Ennen meidän treeniherkkukaupasta on saanut alennuksen 10 pötköstä, mutta nyt tarjousta ei enää ollut. Nuukana ihmisenä Emäntä halusi sitten kuitenkin säästää toimituskuluissa, joten täytyi tilata niin paljon treenimakkaraa, että ne saa kotiin ilmaiseksi. Tässä saattaa olla koko vuoden herkut. Onneksi nämä säilyvät hyvin.


Lucy: Nämä ovat kyllä minun treenimakkaroitani!

Roni: Khyyllä minä olen aika varma, että puolet kuuluu minulle...


Roni: Puhuvat, että minä olisin alkanut harmaantua leuasta?! Eiköhän tuo ole vielä ihan höpöpuhetta?


12 kommenttia:

  1. Hui, me ei oltas kyl selvitty laukaustestistä, ei varsinkaan Myrsky ja äippä, joten ootte rohkelikkoja koko lauma. Jepulis!
    Roni, taitaa olla se harmaa vaan lunta. :)

    VastaaPoista
  2. No voe turkanen ettee ojarumpuun suanna männä ku emäntä rupesj hermoelemmaan! Luolakoeran pittää tehä se mikä luolakoeran pittää tehä :)
    Mitenkään oes tuossa laakaaksensietotestissä käännä meekäläeselle...? Äet aenahhii oes sännännä vitelikkoon!
    Roni kuule, harmoo leovvassa on miehillä kuulema sarmanttija!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se vähän surku, ettei pääse luolakoiraviettiään kunnolla käyttämään... edes ojarumpuihin.
      Yleensä mäyräkoirat kai metsästyskoirarotuisina läpäisevät laukauksensietotestin, mutta on toki niitäkin, jotka säikkyvät. Etköhän sinäkin sen läpäisisi. :)

      Poista
  3. Jännitysmomenttia kerrakseen, laukauksia ja tierumpuja! Onneksi kaksi kolmesta selvisi laukauksista ilman sydänkohtausta :)! Me kanssa eksyimme peltojuoksulle viime talvena niin, että sitten viereisestä metsästä kuului laukaus. Äkkiä hipsimme pois kun kaksijalkaisia alkoi pelottaa, koira ei onneksi säikkynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottumatonta nuo laukausäänet luonnossa vähän jänskättävät, vaikka toki metsästäjät ovat aina tarkkoja aseidensa kanssa ja osaavat hommansa niin, ettei siitä pitäisi sivullisille koitua vaaraa.

      Poista
  4. Teillä oli varsin tapahtumarikas lenkki. Sen päälle teki pitkät päikkärit varmasti hyvää. Mahtavan ison kasan saitte noita treenimakkaroita. Taitaa riittää pitkäksi aikaa vaikka olettekin niin upean aktiivisia harrastajia.

    Hipun ja Mytön emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahkerallakin treenaamisella tuollainen yksi pötkö riittää 2-3 viikkoa eli varmaan tuo määrä riittää vuodeksi varsinkin, kun välillä on vähän laiskempiakin viikkoja... :)

      Poista
  5. Metsästyskäytössä luolakoirina olevia koiriahan joskus joudutaan kaivinkoneella kaivamaan maan alta pois, jos koira ei sieltä enää itse pääsekään ja maa on liian kivikkoista lapiopeliin. Yksi tuttu russelinomistaja onkin tämän vuoksi tosi tarkka, millaisiin luoliin koiransa päästää riistan perään.

    Mutta onneksi ojarummusta sentään pääsee pois helpommalla, ettei ihan liian pieneen ahtaudu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luolametsästys on muutenkin aika raju laji. Ronin isähän on ollut luolametsällä ihan tositoimissakin ja taitaa olla käyttövalio luolilta, mutta itse en ole raaskinut koiraa luolaan laittaa. Siinä on aika iso riski, että koirallekin sattuu jotain.

      Poista
  6. Olette kyllä rohkea laumma kun edes laukaukset ei teitä säikäytä! Oho mitkä herkkukasa, kyllä kelpaa :)

    VastaaPoista